Lämmin kurpitsasalaatti
Talvikurpitsasta syntyy myös ihania salaatteja!
Talvikurpitsasta syntyy myös ihania salaatteja!
Kyselin jo aika kauan aikaa sitten arvonnan yhteydessä, mitä asioita lukijat pitävät vaikeina tai haastavina vegaanisessa ruoanlaitossa ja leipomisessa. Tämä postaus on roikkunut puolivalmiina jo puolisen vuotta, joten nyt lienee hyvä aika vihdoin saattaa tämäkin projekti valmiiksi ;) Olin aika yllättynyt joistain arvontaan tulleista vastauksista – en ollut tullut ajatelleeksi, että jotkut pitävät vielä esimerkiksi … Jatka lukemista
Tämä keitto syntyy vain parista raaka-aineesta ja tarjoaa sisäistä väriterapiaa harmaisiin marraskuun päiviin.
Tähän muutaman raaka-aineen kiusaukseen tulee perunan lisäksi runsaasti kasviksia.
Alkusyksyn tomaattisato kannattaa upottaa tähän valkoisilla pavuilla höystettyyn klassikkosalaattiin.
Koska eilinen sadepäivä sattui vapaapäivän kanssa samaan aikaan, vietin hyvällä omallatunnolla päivän keittiössä. Lämpötilakin salli pitkästä aikaa sen, että uuninkin malttoi taas laittaa päälle. Sieltä putkahti sämpylöitä ja linssi-quinoapihvejä niiden täytteeksi.
Jos tölkkihernari ei houkuttele, etkä muistanut eilen laittaa herneitä likoamaan, ehtii silti laskiaiseksi keitellä hernekeittoa!