8 asiaa

Sain Herkkusuun lautasella -blogista haasteen, kiitos! En yleensä osallistu näihin blogeissa kiertäviin haasteisiin, jotta pysyisin täällä edes jotakuinkin asiassa. Tämä haaste kuitenkin ikään kuin liittyy ruokaan, joten menkööt tämän kerran!
lupiini1

Tässä kiertävässä haasteessa pitää:
1. Kiittää haasteen antajaa.
2. Jakaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tästä haasteesta.
4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

 

Heitän pallon seuraaville ihanille ruokablogeille:

Pidempi korsi

Keittiökameleontti

Kamomillan konditoria

Keittiö ja puutarha

Omenaminttu

Maijan makia

Honeysucklebeet

Ruokahommia

 8 asiaa minusta

1. En liikahda aamuisin mihinkään ennen kuin saan ruokaa koneistoon. Aamupala on kuin onkin päivän tärkein ateria (heti jälkiruuan jälkeen)!

2. Rakastan maapähkinävoita, mutta sen nyt kai kaikki Chocochilin lukijat jo tiesivätkin ;)

3. Vihaan suomalaista kahvia. En ihan äkkiä keksi mitään kamalampaa kuin JuhlaMokka, yök. Juon kotona aina mutteripannulla keitettyä espressoa, useimmiten soijamaidolla.

4. Olen jo ties kuinka kauan sanonut olleeni vegaani 10 vuotta, mutta pikainen laskenta osoitti, että tänä vuonna tulee 12 vuotta täyteen! En taida enää huomata sitäkään, että itsekin vanhenen.

5. En tunne käsitettä ”liian makea”.

6. Tykkään kaikista vahvoista mauista, jotka monesti jakavat mielipiteitä. Karvasmanteli, kookos, kumina, oliivit, tuore korianteri, valkosipuli, metsäsienet – kaikki käy! Ainoa poikkeus on merilevä, josta en ole vieläkään oppinut pitämään useista yrityksistä huolimatta.

7. Poden kroonista matkakuumetta. Tällä hetkellä unelmoin ruokamatkasta Indonesiaan.

8. Haaveilen salaa omasta kahvilasta. Ehkä jonain päivänä!

12 vastausta kirjoitukseen “8 asiaa

  1. Kiitos haasteesta! :) Harkitsen vielä mikä linjani on näiden kiertohaasteiden suhteen. ;)

    1. Kyllä minäkin mietin pariin kertaan, varsinkin kun olen tähän asti jättänyt tällaiset kokonaan välistä. Mutta kun tämän saa kuitenkin halutessaan liittymään ruokaan, niin päätin sitten, että mikä ettei :)

  2. Kiitos! Arvostan!
    Niinkuin Suvinkin funtsaan vielä kiertohaaste-politiikkaani ;-)
    8 asiastasi yhdyn varsinkin kohtaan 5.!

  3. Kiitos haasteesta! (Yritin kommentoida tänne jo eilen, mutta jokin jumitti, joten jos minulla on jonossa monta vastausta, ei niitä ihan kaikkia tarvitse hyväksyä näkyviin :D )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights