Peruna-papusalaatti

Tämä resepti on kulkenut perhepiirissäni jo vuosikaudet. Salaatti on paitsi mainio lounasruoka, myös loistavaa syötävää noutopöytään tai piknikille. Tämä on todella täyttävää ja maistuu yleensä kaikille pahimpia papufoobikoita lukuun ottamatta.


Salaattia voi ja kannattaa varioida vuodenaikojen mukaan. Puna- tai salottisipuli vaihtuu kesällä tuoreisiin sipulivarsiin, vanhat perunat uusiin ja papujen kypsyttyä vihreät tölkkipavut kannattaa unohtaa, ja laittaa tilalle tuoreita, kiehautettuja neulapapuja.

Noin 4 annosta

  • n. 600 g kiinteämaltoisia perunoita
  • 1 tlk vihreitä papuja
  • 1 tlk kidneypapuja
  • pikkupurkki kapriksia
  • 1 punasipuli tai 3 salottisipulia
  • viinisuolaheinää

KASTIKE

  • vajaa 0,5 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 0,5 tl balsamicoa
  • 0,25 dl mietoa sinappia
  • 1/4 tl suolaa
  • 0,5 tl sokeria
  • mustapippuria myllystä
  1. Keitä perunat kypsiksi ja anna niiden jäähtyä.
  2. Huuhtele kidneypavut, valuta vihreät pavut  ja kaprikset ja silppua sipuli. Kuori ja paloittele jäähtyneet perunat ja sekoita salaatin aineet yhteen.
  3. Sekoita kastike ja kaada se salaatin joukkon.
  4. Viimeistele viinisuolaheinällä.

6 vastausta kirjoitukseen “Peruna-papusalaatti

  1. rakastan tällaisia salaatteja! etenkin uusista perunoista tehtynä ne on melkein maailman parhaita. :) maistuvatko tölkitetyt vihreät pavut kovinkin erilaiselta kuin pakastetut? itse olen talvisin onkinut papuni pakastealtaasta, mutta tölkissä olevia en ole koittanut.

    pidän itse kasvispainotteista ruokablogia ja tahtoisin sinut linkittää, sopiiko?

    -k.

  2. Lisää ihmeessä Chocochili linkkilistaasi, Katri :)

    Tölkkipavut ja pakastepavut eroavat maultaan aika lailla samaan tapaan kuin tölkki- ja pakasteherneet. Pakastepavut toimii tässä reseptissä myös tosi hyvin, ja onhan ne vähän kauniimman värisiäkin!

  3. Tein tämän pienillä muutoksilla lounasevääksi ja se piti hyvin nälän poissa. Hyvää,loppui vain turhan nopeasti. :D Suosittelen!

  4. Mitä on kylmäpuristettu oliiviöljy? En ole ikinä moisesta kuullutkaan. Käykö tilalle ihan ”tavallinen” oliiviöljy vai onko siinä jotain eroa?

  5. Kami, kylmäpuristettu oliiviöljy on sama asia kuin neitsytoliiviöljy. Suomessa useimmat oliiviöljyt taitavat olla juuri erilaisia neitsytöljyjä – ja salaatteihin kannattaa nimenomaan valita niitä, sillä tavallinen oliiviöljy ei ole lähellekään yhtä hyvän makuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights