Yleistä ruokahöpinää

Food, Inc.

Länsimainen ihminen on niin vieraantunut ruoan alkuperästä, että silloin tällöin on hyvä muistuttaa itseään siitä, mitä ruoalle tapahtuu, ennen kuin se päätyy lautaselle. Tällä kertaa vuorossa oli  amerikkalaista elintarviketeollisuutta käsittelevä Robert Kennerin ohjaama dokumenttielokuva Food, Inc.

vilja

Kun ryhdyin kasvissyöjäksi lähes 10 vuotta sitten, aloin kiinnostua entistä enemmän siitä, mitä suuhuni laitan. Aluksi keskityin ravitsemuspuoleen, kun kaikkialla varoiteltiin kasvissyöjiä uhkaavasta akuutista raudan- ja proteiininpuutteesta. Nämä väitteet olen omalla kokemuksellani onnistunut jo kumoamaan, mutta kiinnostus ruoan terveysvaikutuksiin ja alkuperään ei ole sittemmin juurikaan vähentynyt. Vaikka Food, Inc. ei oikeastaan tarjonnut minulle uutta informaatiota, tuli se hyvänä muistutuksena siitä, millainen rahanahne suuryrityksiin keskittynyt koneisto ruoantuotannon taustalla on.

Tiedättehän, kuinka maataloustuotteita markkinoidaan idyllisillä kuvilla maaseudusta; niityllä käyskentelevät onnelliset lehmät, kanat kuopsuttelevat maata ja on kauniit viljapellot ja punaiset navetat. Ikävä kyllä asian laita ei ole ollut näin enää vuosikymmeniin. Viljelijät ja kasvattajat tekevät työnsä elintarviketeollisuuden talutusnuorassa – ja teollisuus pyrkii tekemään mahdollisimman suurta voittoa ympäristöstä, työntekijöistä tai kuluttajien terveydestä piittaamatta.

Food, Inc. esittää aiheesta amerikkalaisen läpileikkauksen, joten monet elokuvassa esiin tulevat asiat voisi helposti viitata kintaalla. Eihän meillä Suomessa! Tilanne Suomessa ja Euroopassa yleensä on toki hiukan erilainen, sillä tuotanto ei ole yhtä keskittynyttä, mutta samoilla maailmanmarkkinoilla tässä kuitenkin toimitaan. Kintaalla ei voi viitata myöskään sitä tosiasiaa, että eläintuotantotilojen koot ovat meilläkin jatkuvassa kasvussa, tehokkuuden nimissä tietenkin.

Dokumentin perusteella koko elintarviketeollisuus tuntuu perustuvan yhteen kasviin, maissiin. Maissijohdannaisia, kuten glukoosi-fruktoosisiirappia, ksantaanikumia ja prosessoitua maissitärkkelystä löytyy yhdestä sun toisesta elintarvikkeesta. Kuluttajien ohella maissijalosteita syötetään myös karjalle, vaikka se ei oikeastaan ole eläimille soveltuvaa ravintoa. Maissilla saadaan eläimistä nopeasti isoja ja lihavia, mutta samalla se edesauttaa E. coli -bakteriin leviämistä. Edullista maissia haluataan kuitenkin ongelmista huolimatta hyödyntää, joten karjaa yritetään muokata yhteensopivaksi maissirehun kanssa. Dokumentin karmaisevimpia kohtia oli se, kun tutkija työntää kätensä lehmän vatsaan kyljessä olevasta avanteesta tarkastellaakseen rehun sulamista. Lehmää ei kuulemma ollenkaan vaivaa se, että sen kyljessä on nyrkin mentävä aukko.

Jatkuvasti tehokkaampien toimintamallien siirtäminen elintarviketeollisuuteen näyttää väistämättä johtavan elävien olentojen välineellistämiseen, maanviljelyn aiheuttamien ympäristöongelmien kasvuun ja työntekijöiden oikeuksien polkemiseen. Food, Inc. ei sorru paasaamiseen eikä järkyttävällä kuvamateriaalilla mässäilyyn, mutta kehottaa kuluttajia vaihtamaan eettisempään ruokavalioon.

10 simple things you can do to change our food system

9 vastausta

  1. Yaelian

    Tuo dokumentti pistää kyllä miettimään.Olen sen nähnyt ja koneellanikin on tuo dokumentti.

    Vastaa
  2. Eetu

    Pitääpä ottaa kyseinen dokumentti tarkasteluun. Kiitos vinkistä!

    Kovasti elokuvan synopsis kuulostaa Michael Pollanin Omnivore’s Dilemma -kirjalta (http://michaelpollan.com/omnivore.php), joka herätteli minua tarkastelemaan ruokatottumuksia entistäkin tarkemmin.

    Vastaa
  3. Elina

    Leena, no en ajatellutkaan, että tuo(kaan) olisi pelkästään Yhdysvaltoihin jäävää toimintaa. Täysin järjetöntä, kun ilman sen kummempaa tutkimustakin tiedetään mikä rehu lehmille sopii – ruoho.

    Eetu, Michael Pollania haastateltiin tässä dokumentissa paljonkin.

    Vastaa
  4. Maisku

    Reiluuden vuoksi on minusta sanottava, ettei Suomessa kai olla maataloudessa niin pitkällä kuin Amerikassa. Täällä on yhä niitä punaisia navetoita ja lehmiä, jotka käyskentelevät kesät laitumella syöden ihan sitä ruohoa ja ovat talvet pihatossa, jossa voivat käydä lypsyllä silloin kun siltä tuntuu ja syödä silloin kun on nälkä (ei tosin kaikilla tiloilla).

    Osa maatiloista on kulkenut suvussa sukupolvia, jolloin motiivina ei ole raha, vaan rakkaus maata ja eläimiä kohtaan. Tosin joskus pohdin, onko rahan ansaitsemisesta työllä (ja sitä maatilalla jos jossain riittää) tullut rikollista? Ikään kuin toimistotyö olisi jollakin tavalla oikeutetumpaa ja tuottavampaa, mikä kuulostaa hullulta.

    Tilakoko ei Suomessa itsestäänselvästi tarkoita sitä, että eläimillä olisi huonot oltavat. Ei toki päinvastoinkaan.

    Käsittääkseni maanviljelijät eivät myöskään itsestäänselvästi halua isoja lehmiä, koska niiden poikimiset voivat olla vaikeita. Lehmän terveys on viljelijän ensisijainen etu.

    Rinnastettiinko edeltävässä kommentissa Suomen ja USA:n käytännöt sen perusteella, että Suomessa on yksi (?)Helsingin yliopiston alainen koetila, jossa tutkitaan lehmän ruoansulatusta? Onko vastaavia tiloja enemmän? Onko tutkimuksen tavoitteena teollisuuden etu vai tieteellinen tieto? Vastauksesta riippuen puhutaan kai eri alojen etiikasta – joko teollisuuden tai tieteen.

    En kommentillani halua niellä maatalouden ideaalikuvia itsestäänselvinä, mutta joskus minua harmittaa, että otetaan yksittäisiä esimerkkejä ja taivastellaan niitä. Jos tavoite on aito keskustelu, eläinten hyvä kohtelu tai mahdollinen maito- ja lihatuotannon vähittäinen hiipuminen, hurskastelu (kumminkin puolin)johtaa vain oikeamieliseen närästykseen, ei lopputulokseen.

    Vastaa
  5. Elina

    Maisku, kiitos kommentista! Taisinkin jo tuolla kirjoituksessani mainita, että tilanne on Suomessa ja Euroopassa hiukan erilainen verrattuna Yhdysvaltoihin. Vaikka nautaeläimillä olisikin verrattain hyvät oltavat, ei häkkikanaloiden, broilerikasvattamoiden tai suursikaloiden olemassaoloa voida kieltää eikä varsinkaan pitää niitä eläimille tai ympäristölle optimaalisimpana toimintana.

    Vastaa
  6. Maisku

    Olen samaa mieltä. Minua kiinnostaisikin, mitkä ovat nimenomaan ne suomalaisen maatalouden ja yhteiskunnan kipupisteet, joista keskustelua pitäisi täällä käydä. Toisaaltahan Suomen ongelma on ehkä Amerikkaa enemmän juuri tuo imagollisuus. Maaseutu on niin läpitunkevasti läsnä vielä edellisen suomalaissukupolven elämässä, että kipupisteitä ja huonoja käytäntöjä ei haluta tai osata nähdä.

    Vastaa
  7. Elina

    Maisku, askel parempaan suuntaan olisi ainakin luomutuotannon tukeminen, eläinsuojelulainsäädännön merkittävä kiristäminen sekä lihan ja muiden eläintuotteiden hinnan korotus.

    Vastaa
  8. Lumi

    Tehotuotanto.net -osoitteessa on nähtävillä videokuvaa 101 suomalaiselta tilalta vuosilta 2006 ja 2007. Minusta näissä kuvissa ja videoissa nähdään selvästi suomalaisen eläintuote-tuotannon kipupisteet ja totuus punaisten tupien takana. Mistään yksittäistapauksista ei ole siis kyse. Kamalinta minusta on, että Evira tarkisti nämä tilat pian videoiden julkaisun jälkeen, eikä löytänyt niistä mitään vikaa. Eli näkemämme on tiloilla arkea ja eläinsuojelulain mukaista!
    Food, Inciä en ole vielä nähnyt, mutta tarkoitus olisi.

    Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)