Makeat

Sitruuna-vanilja puolukkahillo

Yhteistyössä Suomen Sokeri – Syksyn mehevin hillo syntyy puolukoista, vaniljasta ja sitruunasta. Täydellistä seuraa esimerkiksi vastaleivotuille skonsseille!

puolukkahillo2

Onni on vanhemmat, jotka ovat pitäneet minut metsän antimissa koko syksyn, vaikken ole ehtinyt itse astua metsään jalallanikaan. Viime viikonloppuna tosin ehdin käydä noukkimassa suolta muutaman jäisen karpalon ;)  Hillonkeittopuuhiin pääsin, kun vanhemmat roudasivat meille viime visiitillään ämpärillisen puolukoita. Tämä hillo ei ehkä kelpaa kaalilaatikon kylkeen, mutta sen sijaan vaniljalla ja sitruunalla maustettu puolukkahillo on ihanaa skonssien, pannukakkujen tai jäätelön kanssa. Ehkä vähän yllättäen tämä puolukkahillo toimi loistavasti myös itse tehdyn kookosjogurtin ja myslin kanssa!

puolukkahillo

Keittelen hilloja kotona harvakseltaan, mutta aina kun ryhdyn hommiin, tule joka kerta yllätyksenä miten helppoa hillojen tekeminen onkaan. Ainekset vain kattilaan ja valmista tulee vartissa! Hillothan myös säilyvät steriloiduissa, tiiviisti suljetuissa purkeissa ikuisuuden, joten kaukaa viisaat keittelevät vaikkapa joulun lahjahillotkin nyt syksyn antimista :)

Sitruuna-vaniljapuolukkahillo

  • 500g puolukoita
  • 150g Dansukker hillosokeria
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1 vaniljatanko
  • vajaa 0,5 dl vettä
  1. Mittaa kattilaan puolukat ja sokeri. Raasta sekaan sitruunan kuori. Halkaisen vaniljatanko ja lisää se sekä vesi kattilaan.
  2. Keittele hilloa keskilämmöllä noin 15 minuuttia. Purkita hillo, jäähdytä ja säilö sitten jääkaapiin.
  3. Voimakkaamman vaniljan maun saat, kun jätät vaniljatangon hillopurkkiin ja poistat sen vasta seuraavana päivänä.
puolukkahillo3

P.S. Kakkutaikurit-blogissa oli tehty aivan huippuhyvän kuuloista Piña Colada -hilloa. Pakko testata!

blogirinki_logo_200px-1

Yhteistyössä Suomen Sokeri

 

Yksi vastaus

  1. Lotta

    En ole itse erityisemmin puolukan ystävä, mutta näemmä myös omien vanhempien ansiosta pakastin on silti sitä täynnä ja tämä ohje näyttää siltä tätähän voisi kokeilla! Kuinka paljon tämän ohjeen mukaan hilloa suunnilleen tulee?

    Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)