BBQ nyhtöjakkihedelmä

Säilötystä jakkihedelmästä syntyy oiva vegenyhtö tortillojen tai hampurilaisten väliin.


Pulled jackfruit eli nyhtöjakkihedelmä oli reseptihitti amerikkalaisissa ruokablogeissa pari vuotta sitten. Jakkihedelmää on ollut kuitenkin vähän hankalaa löytää Suomesta: sitä myydään kyllä monissa aasialaisia elintarvikkeita myyvissä liikkeissä, mutta niitä ei tule koluttua ihan joka päivä. Nyt saimme onneksi jakkihedelmää myös Vegekauppaan, joten sitä pystyy nyt roudailemaan helposti kotiin töistä tullessaan :) Kannattaa muuten huomioida, että jotkut jakkihedelmäsäilykkeet ovat sokeroituja. Ne eivät ole sopivia tähän tarkoitukseen.

Jakkihedelmässä on hauska säikeinen koostumus, joka sopii erinomaisesti vegenyhdön tekemiseen. Säilötty jakkihedelmä on helppo käyttää: sen voi vain huuhdella ja valuttaa ja paistaa pikaisesti pannulla mausteiden kanssa. Jakkihedelmän keskus saattaa olla hieman muita osia kovempi, joten sen voi pilkkoa pieneksi veitsellä ennen paistamista.

BBQ nyhtöjakkihedelmä

kahdelle

Nyhtöjakkihedelmä:

  • 1 tlk säilöttyä jakkihedelmää
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl öljyä
  • 2 tl fariinisokeria
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1/4 tl chilijauhetta
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa

Lisäksi esimerkiksi:

  • tortillalettuja, pitaleipiä tai sämplyöitä
  • avokadoa
  • tuoretta korianteria
  • kasviksia maun mukaan
  • bbq-kastiketta 
  1. Huuhtele ja valuta jakkihedelmä. Pilko mahdollinen kovempi hedelmän keskusta pienemmäksi.
  2. Silppua valkosipulinkynnet.
  3. Sekoita yhteen fariinisokeri, savupaprikajauhe, juustokumina, chilijauhe ja mustapippuri.
  4. Kuumenna öljy pannulla. Lisää silputut valkosipulinkynnet, jakkihedelmä ja mausteseos. Paista noin 5-8 minuuttia samalla rikkoen hedelmän rakennetta paistinlastan avulla. Jatka paistamista, kunnes jakkihedelmässä on kaunis väri ja hieman paistunut pinta. Mausta suolalla.
  5. Tarjoa jakkihedelmä esimerkiksi tortillojen tai sämpylöiden välissä. Lisukkeeksi sopii avokado, korianteri, kasvikset ja bbq-kastike.

Vinkki! Jakkihedelmässä ei ole juurikaan proteiinia, joten tuhdimman aterian saat, kun täytät leivät nyhtöjakkihedelmän lisäksi esimerkiksi hummuksella tai lisäät pannulle linssejä.

8 vastausta kirjoitukseen “BBQ nyhtöjakkihedelmä

  1. Mielenkiintoinen tuttavuus tuo jakkihedelmä, täytyy laittaa kokeilulistalle! Osaisitko kuvailla jakkihedelmän makua ja suutuntumaa?

    1. Kannattaa kyllä ehdottomasti testata, tämä on tosiaan hauska raaka-aine! :) Jakkihedelmässä on tosi mieto maku, ja tässä säilykkeenä se maistui mun mielestä lähinnä siltä suolaliemeltä. Jakkihedelmän juju onkin siinä koostumuksessa, josta tuossa jo vähän mainitsinkin: eli se on sellainen liuskottuva ja säikeinen mutta kuitenkin pehmeä.

  2. Jakki vie mut heti Sri Lankan tunnelmaan! Vilkkuvat muovi-Budhat ja mahtavan letkeämusa busseissa. Kiukuttelin eräänä iltana että miksi ne mulle lihacurrya lappoi lautaselle kun nimenomaan tiskillä sanoin että vain kasvissettejä. Ärrinmurrin. Tarkemman tutkistelun jälkeen osoittautui että lautasella olikin lihapalojen sijaan jakkihedelmän paloja curryssa. Ulkonäkö ja suututuntuma on todella erehdyttävät! Mausta nyt en muuta osannut sanoa kuin että älyttömän tulista currya :)

    Mutta että aika erilaista hedelmää, jos avokado on hedelmien kummajainen niin mikä sitten jakki?

  3. Olipa hauskaa huomata tämä postaus, kun samaan aikaan pistin omaan blogiin myös jakkihedelmäruuan! Siinä tosin käytetään makeaa säilykeversiota, mutta sama jännä hedelmä joka tapauksessa. Tuore hedelmä onkin sitten oma lukunsa, aivan ihananmakuista! Ehkä joku päivä tulevaisuudessa sitä voisi saada Suomestakin :)

  4. Onneksi on google, tänään meillä menee best before jakki-makupalat tämän mukaisesti tortilloihin ja odotukset on huiman korkealla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights