Kakut Kirjallisuus

Balilainen raakasuklaakakku

Ihana Raakaleipurin parhaat kakut -kirja pääsi tänään testikierrokselle. Tuloksena herkullinen suklaakakku!

balilainen-suklaakakku1

Hymy Raw Food Cafesta tutun raakaruokagurun Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut -kirja kotiutui keittokirjahyllyyni muutama viikko sitten. Keväisellä kahvilavisiitilläni ehdin jo rakastua Marian tekemään suklaakakkuun, joten en ole yhtään pahoillani, että nyt kaikki parhaat raakakakkureseptit löytyvät kotonakin käden ulottuvilta.

Raakaleipurin parhaat kakut on mainio kakkukirja. Reseptejä on helppo seurata, eikä herkullisen lopputuloksen saamiseksi tarvitse olla raakaruokaekspertti. Keittiövälineiden joukosta täytyy kyllä löytyä tehokas blenderi, jolla kakkumassat saa surautettua tasaiseksi. Reseptien raaka-aineetkin löytyvät suurimmaksi osaksi ihan tavallisista ruokakaupoista. Kirjaa voi lämpimästi suositella sekä aloitteleville että vähän kokeneemmillekin raakaleipureille! Kaikki kirjan reseptit eivät ole vegaanisia, vaan osassa on käytetty hunajaa. Sen voi kuitenkin helposti korvata vaikkapa agavesiirapilla.

Kokeilin kirjasta ensimmäiseksi balilaista suklaakakkua. Se näytti ja kuulosti herkulliselta ja sen raaka-aineista suurin osa sattui jo löytymään kaapeista. Lopputuloksesta tuli todella herkullinen! Tämä kakkuresepti jää ehdottomasti korvan taakse, sillä kakun pyöräyttää puolessa tunnissa vaikka vieraita odotellessa. Seuraavaksi kirjasta täytyy laittaa kokeiluun raikkaan näköinen sitruuna-juustokakku. Ja ehkä ensi vuonna runeberginpäivänä meillä syödään kirjailijanleivoksia. :)

balilainen-suklaakakku4 balilainen-suklaakakku2 balilainen-suklaakakku3

Balilainen suklaakakku

noin 10 palaa

pohja:

  • 3 dl saksanpähkinöitä
  • 2 dl tuoreita taateleita kivet poistettuna
  • 0,5 tl vuorisuolaa

täyte:

  • 3 dl cashewpähkinöitä liotettuna
  • 1 dl sulaa kaakaovoita
  • 1,5 dl lämmintä vettä
  • 1 dl kookossokeria
  • 1 dl raakakaakaojauhetta

Lisäksi

  • saksanpähkinöitä koristeluun
  1. Laita cashewpähkinät likoamaan vähintään pari tuntia ennen leipomista.
  2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle.
  3. Rouhi saksanpähkinät ja taatelit monitoimikoneessa tai tehoblenderillä taikinaksi. Seos on sopivaa, kun siitä voi pyörittää koossa pysyvän pienen pallon. Painele taikina vuoan pohjalle.
  4. Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Blendaa liotetut cashewpähkinät, sula kaakaovoi ja loput täytteen aineet tehoblenderillä tasaiseksi massaksi. Kaada suklaatäyte pohjan päälle ja levitä se tasaiseksi.
  5. Jäähdytä suklaakakkua pakastimessa noin 20 minuuttia ja leikkaa paloiksi. Koristele saksanpähkinöillä. Säilytä valmis kakku jääkaapissa.

Alkuperäinen resepti: Maria Lönnqvist: Raakaleipurin parhaat kakut (Nemo 2014)

balilainen-suklaakakku5 sponssi_musta (1)

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena

25 vastausta

  1. Ennamaria

    Kuulotaapa herkulliselta. Onkohan kaakaovoissa ja kookosöljyssä suuri ero, voisikohan näitä käyttää toistensa sijasta? Onko kaakaovoi hyvin kiinteää?
    Kun tuota kookosöljyä on tuolla kaapissa valmiina niin heti pääsis kokeilemaan :D

    Vastaa
    • Elina

      Kookosöljyssä on se ongelma, että siitä tulee jääkaapissa aivan kivikovaa ja huoneenlämmössä se on juoksevaa. Kaakaovoi taas on sellaista voimaisen pehmeää. Joten en uskalla luvata, että lopputulos on samanlainen. Jos kuitenkin testaat kookosöljyllä, niin kerro ihmeessä miten onnistui! :)

      Vastaa
  2. Lotta

    Näyttää superhyvältä. Itse olen testannut Marian loistavasta kirjasta jo inkamarja-valkosuklaakakun ja suklaa-vadelmakakun, molemmat huippuja! :)

    Vastaa
    • Elina

      Tossa kirjassa on kyllä niin paljon ihania ohjeita! Hyvä tietää, että muutkin reseptit toimivat yhtä hyvin! :)

      Vastaa
  3. Dessi

    Uuuu! Mikä yhteensattuma, mäkin tilasin nimittäin ton kirjan juuri netistä! ;) Kiva kuulla et se on hyvä! Toi suklaakakku näyttää kyllä ihanalta!

    Vastaa
  4. Jenni

    Näyttääpä herkulliselta, pitäisiköhän ihan testata tuo ”vaikka vieraita odotellessa” -väite ja pyöräyttää tällainen viikonloppuna… Täytyy vaan allergiasyistä kehitellä noille pähkinöille jotkin korvikkeet. :)

    Vastaa
    • Elina

      Pitäispä itsekin joskus kokeilla, miten auringonkukansiemenet toimisivat cashewpähkinöiden tilalla. Ne olisi niin paljon halvempiakin!

      Vastaa
  5. Sonja

    Kokeilin tätä reseptiä, tuli hyvää :) Täytyisikö pähkinät saada ihan hienoksi? Ei onnistunut nimittäin mun koneella.

    Vastaa
    • Elina

      Joo, tehoblenderi (Vitamix tms) täytyy olla, muuten ei oikein saa hyvää jälkeä.

      Vastaa
      • Sonja

        Joo, näin vähän ajattelin ja olihan siitä toki maininta tekstissä. Ajattelin, että liuotetut cashew-pähkinät menis paremmin tasaiseksi… :)

        Vastaa
    • Elina

      Joo, suosittelen! Tämä oli tosi helppo ja yksinkertaisista raaka-aineista valmistuva, mutta silti ihan mielettömän hyvä. Erityisesti pohja sai meillä kiitosta :)

      Vastaa
  6. Taisa

    Sain ton kirjan synttärilahjaksi ja se on ihana ! Mulla ei oo mitään kovin tehokasta blenderiä, mut noissa pohjissa tykkäänkin aina enemmän siitä et pähkinä jää isommaksi rouheeksi ja antaa vähän erilaisen suutuntuman. Cashew taas surraantuu helpommin, varsinkin hyvän liotuksen jälkeen. Joskus jos teen ison kakun, surruuttelen osissa ni hienontuu helpommin :)

    Vastaa
    • Elina

      Arvasin, että en ole ainoa, joka tykkää tästä kirjasta! :)

      Pohjien surautteluun tosiaan käy vähän tehottomampikin blenderi, mutta itse kyllä pidän siitä, että täyte on melko sileää. Varmaan monilla tehosekoittimilla saa ihan kelvollisen lopputuloksen liotetuilla cashewpähkinöillä, jos vaan jaksaa jauhaa riittävän kauan.

      Vastaa
      • Tuuli

        Monissa sauvasekottimissa tulee mukana teholeikkuri ja sillä onnistuu useampikin sileä satsi cashew-pähkinävoita. Tosin murskattiin pähkinät ennen sekoitusta jotta kone pääsisi vähemmällä.

        Vastaa
  7. Katja

    Hei, pitääkö liotetut cashew pähkinät kuivata? Entä kannattaaji saksanpähkinät liottaa kanssa?

    Vastaa
    • Elina

      Heippa,

      Saksanpähkinöitä ei lioteta ennen käyttöä. Cashewpähkinöitä ei tarvitse kuivata, mutta tietysti ylimääräinen vesi valutetaan pois :)

      Vastaa
  8. Satu

    Hei, pystyykö pohjan saksanpähkinöitä korvaamaan jollain, esim jollain muulla pähkinällä?

    Vastaa
    • Elina

      Pystyy varmasti. Saksanpähkinän, taateleiden ja suklaan yhdistelmä on tosin niin herkullinen, että suosittelen saksanpähkinöitä ensisijaisesti. Jos niitä ei ole, toiseksi paras vaihtoehto voisi olla pekaanipähkinät.

      Vastaa
  9. Sini

    Tein tällä ohjeella ensin kuppikakkuja. Niistä tuli niin hyviä että seuraavaksi tein samalla ohjeella raakasuklaapatukoita :D En liottanut cashew-pähkinöitä enkä laittanut taikinaan ollenkaan vettä. Kaikki aineet vaan mixerillä sekaisin, muotoilu ja jääkaappiin odottamaan syömistä. Herkkuja!!

    Vastaa
  10. Anne

    Moi Elina, tätä testataan seuraavassa tyttöjen illassa, mutta mietimme, onko kakku parempaa ihan tuoreena vai päivän vetäytyneenä?

    Vastaa
    • Elina

      Raakakakut vain paranevat muutaman päivän säilytyksessä, joten voi hyvin valmistaa etukäteen :)

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)