Salaatit

Parsakaalicouscous

Parsakaalista tehty couscous, granaattiomena, paahdetut mantelit ja sitruunainen kastike = täydellinen lounas.

parsakaalicouscoussalaatti

Kukkakaalista tehty couscous ja riisi ovatkin jo monelle tuttuja. Tiesitkö, että parsakaalista syntyy maukas ja hauskan vihreä versio samalla tekniikalla? Nämä erilaiset kasviksista tehdyt ”riisit” ja spiraalileikkurilla leikatut kasvisnuudelit on niin helppo tapa lisätä kasvisten syöntiä! :) Pyöräytin parsakaalicouscouksesta mainion salaattilounaan ja lisäsin sekaan kaikenlaisia lempiraaka-aineitani, kuten granaattiomenaa ja paahdettuja manteleita. Tämä on mainio lounas sellaisenaan, tai esimerkiksi paistetun tofun tai maalaisleivän kanssa syötynä.

Parsakaalicouscous on mielestäni parhaimmillaan lämpimänä, mutta toimii myös kylmänä!

Parsakaalicouscous

kahdelle pääruoaksi, neljälle lisukkeeksi

  • 1 keskikokoinen parsakaali
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl juustokuminaa
  • suolaa ja pippuria
  • 200g pakasteherneitä
  • kourallinen persiljaa
  • 2 kevätsipulia
  • 100g paahdettuja ja suolattuja manteleita
  • 0,5 granaattiomenan siemenet

Kastike:

  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl agavesiirappia
  • suolaa
  1. Leikkaa parsakaalin varsi irti ja kuori se. Paloittele varsi tehosekoittimeen ja hienonna muruksi (tähän sopii mainiosti myös esimerkiksi sauvasekoittimen leikkurilisäosa). Paloittele vielä parsakaalin nuput ja hienonna nekin muruiksi muutamassa erässä.
  2. Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen öljy. Lisää vielä parsakaalimurut ja mausta juustokuminalla, suolalla ja pippurilla. Kaada vielä pakasteherneet pannulle ja paista keskilämmöllä kunnes herneet ovat sulaneet.
  3. Hienonna persilja ja kevätsipuli. Sekoita ne parsakaaliseoksen joukkoon ja siirrä pannu sivuun. Koputtele granaattiomenan siemenet irti hedelmälihasta esimerkiksi puukauhan avulla. Sekoita kaikki aineet yhteen.
  4. Yhdistä kastikkeen aineet ja sekoita se parsakaaliseoksen joukkoon.
parsakaalicouscoussalaatti-2

16 vastausta

  1. Tiinatuulia

    Jes, kiitos Elina- aivan nappi resepti tähän hetkeen! Varmasti ensi viikolla jo kokeillaan :)

    Vastaa
    • Elina

      Laita vaikkapa edamame-papuja (löytyy myös pakkasesta, ainakin Pirkka-merkin alta). Sitten voit myös lisätä granaattiomenan määrää, kun herneiden makeus jää puuttumaan.

      Vastaa
  2. Terhi

    Juuri pari päivää sitten mietin että sopisivatko granaattiomenan siemenet kuskukseen, mutta tässähän saisi vielä kasvislisän ”kaupan päälle”.

    Eksyin blogiisi muutama päivä sitten haeskellessani pastareseptiä, johon tulisi kikherneitä. Olen ehkä ennenkin osunut yksittäisiin resepteihisi kun blogisi nimi tuntui tutulta, mutten ole enempää tutustunut. Nyt innostuin tutkimaan reseptejäsi ja olenkin selannut blogisi johonkin vuoteen 2013 ja poiminut kokeilulistalle lähes parikymmentä reseptiä!

    Olen jo jonkin aikaa vähän kerrallaan koettanut kääntää sekasyöjälapsiperheemme ruokavaliota kasvispainotteisempaan suuntaan ja nyt taas viime kesästä alkaen lisännyt puhtia ja panostanut uusien luottoreseptien etsimiseen, jotta kaupassa väsyneenä ja nälkäisenäkin tulisi mieleen ensin kasvisreseptejä niiden vakioliharuokien sijaan. Nyt on siis taas monta luottoreseptikokelasta odottamassa kokeilua, kiitos siitä!

    Reseptiesi ja kirjoitustesi lukeminen sai myös ensimmäistä kertaa pohtimaan maitotuotteiden vähentämistä ja korvaamista ainakin osassa ruoanlaittoa muilla vaihtoehdoilla. Siinä voisikin olla olla keväälle perehtymistä.

    Vastaa
  3. Elina

    Kiitos kun kävit jättämässä kommentin, Terhi! :) Ihan mahtavaa, jos olen voinut olla inspiraatioksi vegekokkailuissa! Toivottavasti täältä löytyy jatkossakin paljon hyviä reseptejä arkiruokahommia helpottamaan! Kannattaa kurkata myös mun Vegaanin keittiössä -kirja, joka on keskittynyt helppoon ja edulliseen arkiruokaan.

    Vastaa
    • Terhi

      Hei, kiinnostuin joo myös tuosta kirjasta ja tein jo kirjastoon siitä varauksen. Mulla on tapana tutustua keittokirjaan ensin kirjaston kautta ja jos kirja tuntuu kuikauden testissä omaan keittiöön sopivalta niin sitten ostan sen kirjahyllyyn. Näin on säästynyt harhaostoilta mutta myös tullut ostettua kirjoja, joita ei ehkä olisi tullut kaupan hyllystä muuten mukaan napattua.

      Vastaa
      • Elina

        Tää on kyllä hyvä tapa tutustua uusiin keittokirjoihin! :) Monia hutihankintoja on tullut itsekin tehtyä, mutta tällä systeemillä niiltä tosiaan välttyy.

        Vastaa
  4. Sanna

    Haluan tähän keskusteluun lisätä oman kiitokseni sinulle Vegaanin keittiössä -kirjasta. Olen ollut kasvissyöjä monta vuotta, mutta syönyt lähinnä pastaa eri kastikkeilla, koska en ole jaksanut perehtyä tarpeeksi helppoihin kasvisruokiin. Sinun kirjasi pelasti arkeni ja sai minut siirtymään vegaaniseen ruokavalioon. Kiitos <3

    Vastaa
    • Elina

      Oi ihanaa! <3 Ihan mahtavaa kuulla, että kirjasta on ollut inspiraatioksi ja ennen kaikkea avuksi! Toivottavasti loppuvuonna ilmestyvä opus auttaa sitten aamiaishommien kanssa :)

      Vastaa
  5. Hantsu

    Heippa, hieman aiheen ohi haluaisin kysyä, ovatko hiuksesi ihanan punertavat luonnostaan, vai millä (eläinystävällisellä, vahvasti oletan ;)) värillä pidät sävyä yllä?

    Vastaa
  6. Heidi

    Kiitos reseptistä. Olisiko sinulla ideaa, miten saisin korvattua nuo mantelit? Lähinnä ravitsemusksen kannalta. Kävisikö vaikka auringonkukan siemenet? Ne on niin paljon halvempia.

    Tullut monta reseptiä omalle listalle, jotka kiertää läpi parin kk aikana. Joten kiitos :)

    Vastaa
    • Elina

      Siemenet käyvät toki myös! :) Laittaisin ehkä tähän mieluummin paahdettuja kurpitsansiemeniä, tai vaikkapa kurpitsan- ja auringonkukansiementen sekoitusta.

      Vastaa
  7. Reissausta ja ruokaa

    Tuosta parsakaalicouscousin ”hitulemaisesta” ulkoasusta tuli mieleen indonesialainen urap-urap, jossa keitettyjen vihannesten joukkoon laitetaan maustettua raastettua tuoretta kookosta. Eli kun reseptissäsi maustetaan parsakaalimurut, niin urap-urapissa maustetaan kookosraaste. Sitäkin pitää vain vielä testata Suomessa, kun leivontaan suunnitellut kookoshiutaleet ovat ehkä vähän isoja murusia, eikä tuore kookos ole oikein budjettiruokaa.

    Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)