Kakut

Limeraakakakku

Pääsin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen viettämään äitienpäivää, ja leivoin mukaani ihanan raikkaan limellä maustetun raakakakun.

lime-raakakakku

Floristina elämä oli sellaista, että olin aina töissä silloin kun muilla on vapaata. Äitienpäivä, joulu ja pääsiäinen olivat vuoden kiireisintä aikaa. Senpä takia en ollut kahdeksaan vuoteen päässyt viettämään äitienpäivää oman äitini luokse. Tänä vuonna pakkasin mukaani raakakakun ja lähdin maaseudulle äitienpäivänviettoon.

En vienyt mukanani lahjoja, mutta käänsin sen sijaan äidin kasvimaan uuteen uskoon. Tuntuipa mahtavalta heilua pitkästä aikaa auringonpaisteessa lapio kädessä! Oli kyllä ehkä vähän oma lehmäkin ojassa, koska meinasin kyllä syksyllä mennä tonkimaan pellosta maa-artisokkaa omaan pöytään ;) Meillähän on tänä vuonna omakin viljelypalsta hankittuna, kuten kirjoittelin aiemmin. Palstalle ei ole kuitenkaan vielä päässyt ja minulla on pieni aavistus, että nämä uudet bisneskuviot saattavat jättää palstan hoidon pitkälti paremman puoliskon kontolle… Toivotaan kuitenkin parasta, että välillä ehtisin myös puutarhahommiin!

Tässä kuitenkin tämä mainio raakakakku. Otin reseptiin mallia Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut -kirjan sitruunakakusta, mutta tein siihen jonkun verran omaa säätöä. Kirja on kyllä mainio opus kaiken kaikkiaan, suosittelen lämpimästi :) Olen kirjoittanut kirjasta aikaisemmin lisää täällä.

Kakun tekemiseen tarvitaan Vitamix tai muu tehoblenderi.

Limeraakakakku

Pohja:

  • 3 dl kookoshiutaleita
  • 2 dl manteleita
  • 1 dl pekaanipähkinöitä
  • 2 dl tuoreita, pehmeitä taateleita
  • 3 limetin kuori raastettuna
  • 1 rkl kookosöljyä
  • ripaus vuorisuolaa

Täyte:

  • 400 g cashewpähkinöitä
  • 2 limen raastettu kuori
  • 1,5 dl limen mehua (noin 5-6 limeä)
  • 1,5 dl vaaleaa agavesiirappia
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • ripaus vuoriuolaa

+ Koristeluun esim. limen kuorta, orvokin kukkia, syötäviä lehtiä yms. 

  1. Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen pariksi tunniksi.
  2. Pingota leivinpaperi noin 20-24 cm irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin.
  3. Tee ensin pohja: Jauha kookoshiutaleet, mantelit, pekaanipähkinät ja sitruunankuoriraaste tehosekoittimessa jauhoksi. Lisää joukkoon taatelit, kookosöljy ja suola ja jatka sekoittamista tamppia apuna käyttäen. Joudut todennäköisesti sammuttamaan koneen vähän väliä ja sekoittelemaan seosta lusikalla. Lisää tarvittaessa koneeseen pikkutilkka vettä. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle.
  4. Valuta cashewpähkinät ja laita ne tehosekoittimeen kaikkien täytteen ainesten kanssa. Jauha pähkinämassaa, kunnes se on aivan sileää. Levitä täyte tasaiseksi pohjan päälle.
  5. Jäähdytä kakkua pakastimessa noin 20 minuuttia tai kunnes täyte on jähmettynyt ja kakun voi irottaa vuoasta. Voit jäähdyttää kakun myös jääkaapissa yön yli. Kakku säilyy jääkaapissa noin 5 päivää.
lime-raakakakku2

P.S. Muistakaa käydä äänestämässä Chocochiliä kesän kuumimmaksi blogiksi! Pääset äänestykseen kuvaa klikkaamalla.

boxi

 

12 vastausta

  1. Mai

    Oi miten hyvännäköinen! :-) Tykkään itsekin tosi paljon raakakakuista ja raakaruokavalio kiinnostaa muutenkin. Onko sulla mitään vinkkejä, että mistä saa pähkinöitä halvimmalla kilohinnalla? Kun ei näin opiskelijana kovin usein ole mahdollista ostaa näihin raakaleivonnaisiin tarvittavia määriä pähkinöitä…

    Vastaa
    • Elina

      Twiittasinkin tästä samasta aiheesta :D

      Pähkinät on aina kalliita huolimatta siitä, mistä ne ostaa. Etnisistä kaupoista voi löytää vähän edullisempia. Tästä syystä täällä ei juuri näitä raakaleivonnaisia nähdä, kun mulla ei budjetti veny tämän tyyppiseen syömiseen.

      Vastaa
  2. Jael

    Nätti kakku:) Oma limeraakakakkuni jonka postasin ikuisuus sitten oli avokaadotäytteellä ja siis vihreä,ja muistan että silloin mietin miten ihmeessä sen täytteen saisi valkoisemmaksi;D

    Vastaa
    • Elina

      Kiitos! Täytyypä itsekin joskus kokeilla avokadoversiota! Vihreä väri sopisi limekakkuun mainiosti.

      Vastaa
  3. Kemppu

    Ihanan näköinen kakku! Varmasti hyvää. Joskus täytyy yrittää venyä taloudellisesti siihen, että tuollaisen leipois.

    Pähkinät ovat kieltämättä kalliita. Mä ostan niitä aika paljon irtomyyntinä esim. Punnitse & Säästä -liikkeistä. Ei sekään halpaa ole, mutta pähkinät ovat (ainakin mun mielestä) todella hyvälaatuisia siellä (toisin kuin joskus markettien irtomyynnissä) ja niitä voi ostaa juuri sen verran kun tarvitsee.

    Pienempiä määriä pähkinöitä olen ostanut Lidlistä, siellä on halvinta. Mut siellä on tosi paljon paahdettuja ja suolattuja (tai muuten maustettuja) pähkinöitä ja monesti pakkaukset kaikki aika samannäköisiä, joten jos haluaa maustamattomia, niin pitää olla tarkkana. Ja kuten tuohon twiittiin kommentoijatkin sanoivat, tuollaisissa paahdetuissa ja maustetuissa pähkinöissä voi olla palmuöljyä.

    Vastaa
    • Elina

      Punnitse & Säästä on kyllä siitä vähän harhaanjohtavasti nimetty, että siellä ei kyllä säästä yhtään :D Pähkinät on siellä tosi kalliita! Halvemmaksi tulee ostaa isompia säkkejä kerralla.

      Vastaa
      • Rita

        Mä ihmettelin tätä joskus kaupassa ääneen ja säästäminen ei liity kuulema rahaan mitenkään! :D Vaan luonnon säästämiseen..

        Vastaa
  4. Emilia

    Jos laittaa pohjaan auringonkukansiemeniä, taateleita ja kaurahiutaleita, niin pääsee halvemmalla :) täytekkin tulee halvemmaksi jos korvaa cashewit kookosmaidolla :)

    Vastaa
    • Elina

      Totta! Tosin jos sitä terveellisyysaspektia ajattelee, niin pähkinätäyte ois kyllä kookosta terveellisempää :) Mulla on ollut to do -listalla budjettiruokailijan raakakakku, mutta ensimmäinen kokeiluversio ei vielä ihan onnistunut. Jatkan harjoituksia! :)

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)