Ihan tavallinen raparperipiirakka

Sain viime viikonloppuna kerättyä maalta mukaani pienen raparperisadon. Piirakka-aika!

raparperipiirakka

En varsinaisesti muutenkaan kikkaile keittiössä turhia, mutta joskus tekee mieli pysytellä aivan perusasioiden äärellä. Viikonlopun raparperisadosta syntyi ihan tavallinen raparperipiirakka.

Raparperipiirakka

Pohja:

  • 100 g vegaanista margariinia
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl kauramaitoa
  • margariinia ja korppujauhoja vuokaa varten

täyte

  • 250 g raparperia
  • 1 dl hillosokeria
  • 2 rkl vettä
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • kanelia
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Vaahdota kevyesti sokeri, margariini ja vaniljasokeri. Yhdistä ensin leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne sitten rasva-sokeriseokseen yhdessä kauramaidon kanssa. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  3. Kuori raparperit tarvittaessa (aivan nuoria raparperinvarsia ei tarvitse kuoria) ja pilko ne pieniksi paloiksi. Laita kattilaan raparperipalat, sokeri, vesi ja vaniljajauhe. Keittele noin 5 minuuttia.
  4. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet. Levitä hieman jäähtynyt seos pohjan päälle, ripottele pinnalle kanelia ja laita uuniin.
  5. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Parhaimmillaan piirakka on vielä vähän lämpimänä, vegaanisen vaniljajäätelön kanssa tarjoiltuna :)

raparperipiirakka2

Raparperisesonki alkaa olla ihan kohta kuumimmillaan. Suosittelen kokeilemaan tämän lisäksi ainakin näitä reseptejä:

Raparperi-mansikkapaistos

Mansikka-raparperipiirakka

Kesäinen raparperijuoma

Maapähkinävoi-raparperikakku

Niin ja Vegaanin keittiössä -kirjasta löytyy ohje superpehmeille ja meheville raparperimuffinsseille. Kannattaa kaivaa siis nyt kirja hyllystä esille tai ostaa se Vegekaupasta :)

13 vastausta kirjoitukseen “Ihan tavallinen raparperipiirakka

  1. Täytyy vinkata tämä meidän mummolle, joka on aina tykännyt tehdä piirakoita! Ei tarvitse vegaanina luopua edes mummon raparperipiirakasta :)

  2. Moikka! Tämä ei nyt suoraan liity aiheeseen (paitsi että näyttääpä piirakka herkulliselta… Taidanpa tietää mihin takapiran punavarret sijoitan), mutta olisiko sulla jotain vinkkejä (tai onko blogissa jotain aiheeseen liittyvää postausta) Turun ravintola-/kahvila-/ruokatarjontaan tai ylipäänsä Turkuun (nähtävyydet tai lempparipaikat? :) Parin päivän Turku-trippi olisi edessä ensi viikolla, ja entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa näyttää tuota ruokatarjontaa ainakin näin päällisin puolin löytyvän… Vinkkejä kaipailtaisiin!

  3. Eikun hitsi, mähän bongasinkin sun kirjoittaman Lempipaikat Turussa -postauksen! Olin liian hätäinen… :) Kiitos postauksesta, vinkit tulevat käyttöön!

    1. Toi postaus on jo vähän vanhentunut eikä osa tiedoista pidä enää paikkansa. Pitäisi tehdä uusi, koitan hoitaa pian :)

  4. Huikean hyvä piirakka! Kiitos tavallista paremman, täydellisen raparperipiirakan ohjeesta.

    1. Se on mitä nimi kertoo, eli jauhettua vaniljaa :) Varmimmin löytyy ekokaupoista ja hyvin varustetuista isoista marketeista. Tarvittaessa voi toki korvata vaniljatangolla tai vaniljasokerilla.

  5. Heippa! Aloitteleva vegaani kiittelee blogista ja kysyy, meneekö homma ihan mönkään jos käytän hillosokerin sijaan tavallista sokeria?

    1. Moikka Heidi, hillosokeri hyydyttää raparperit ja tekee täytteesstä jämäkämpää. En ole testannut tätä tavallisen sokerin kanssa, joten ensisijaisesti suosittelisin ohjeessa mainittua :)

  6. Heippa! Saisiko tätä tehtyä peltikokoisena, moninko kertaisena pitäisi tehdä? Kiitos! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights