Vegaaninen maustekurkkudippi

Amerikkalainen dill pickle dip on täydellistä sipsien dippailuun!


Amerikkalaisissa ruokablogeissa jo pitkään villinnyt dill pickle dip eli maustekurkkudippi on superhyvää! Muistin tämän olemassaolon taannoin, kun resepti oli Hesarissa ja päätin naputella teillekin vegaaniversion tästä herkkudipistä. Parhaimmillaan maustekurkkudippi  on perunalastujen kanssa, mutta kokeile myös ruissipsien ja kasvisten dippailuun! Tämä dippi on mainiota myös lohkoperunoiden ja kasvispihvien kaverina.

vegaaninen maustekurkkudippi

  • 200 g vegaanista kauratuorejuustoa (Oatly)
  • 200 g turkkilaista kaurajogurttia (Oatly)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1-2 rkl maustekurkkujen lientä
  • 1 iso maustekurkku (noin 1 ½ dl kuutioitua kurkkua)
  • 1 kevätsipuli
  • ½ dl silputtua tuoretta tilliä
  • ¼ tl sokeria
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  1. Pehmennä tuorejuusto haarukalla ja sekoita joukkoon turkkilainen kaurajogurtti. Raasta tai purista joukkoon valkosipulinkynsi ja lisää maustekurkkujen lientä, kunnes koostumus on sopivan notkea.
  2. Kuutioi maustekurkku ja hienonna kevätsipuli sekä tilli. Sekoita kaikki aineet yhteen.
  3. Anna dipin maustua vähintään puoli tuntia jääkaapissa.

Vinkki! Jos et halua ostaa kokonaista suolakurkkupurkkia, voit napata yhden maustekurkun myös kaupan irtokurkkutiskistä. Korvaa silloin maustekurkkujen liemi sitruunamehulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights