Joogaajan voimapuuro
Yhteistyössä Yoogaia –
Päivä alkaa paremmin, kun sen aloittaa lempeällä joogalla ja tuhdilla puurolla!

Entisenä liikunnanvihaajana olen vieläkin vähän ihmeissäni siitä, että liikunnasta on muodostunut niin tärkeä osa arkea. Jos ei liiku, pääkoppaa alkaa kiristää ja kroppa menee jumiin. Liikkuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin se, että syö hyvin! Pääasiallisesti harrastan sellaista liikuntaa, jota voin tehdä koska tahansa: pyöräilyä, juoksua ja kävelyä. Joogasta on kuitenkin muodostunut yksi tärkeimmistä liikuntamuodoista, koska sillä saan pidettyä selkävaivat kurissa.
Arjen kiireissä on kuitenkin välillä täysin mahdotonta aikataulujen puitteissa ehtiä joogasalille ja harmittaa, kun epäsäännöllisen työn vuoksi ei ehdi omille lempitunneilleen säännöllisesti. Löysin onneksi Yoogaia-palvelun viime vuoden loppupuolella ja sen turvin olen voinut joogata silloinkin, kun en ehdi joogasalille (tai en raaski ostaa korttia sinne). 135 euroa 10-kerran joogakortista kirpaisee sen verran, että olen mieluummin maksanut Yoogaiaan 20€ kuukaudessa rajattomasta määrästä joogatunteja. Yoogaiaa voi käyttää missä ja milloin vain, kunhan on netin päässä ja mukanaan laite, jolla katsoa videoita. Kirjoittelin Yoogaiasta myös toisen blogini puolelle viime vuonna, jos haluat vilkaista tarkemman arvion.

Alekoodi!
Minulla on nyt teillekin hyviä uutisia, sillä Chocochilin lukijana pääset testaamaan Yoogaiaa ilmaiseksi 2 viikoksi koodilla CHOCOCHILI2015. Klikkaile itsesi Yoogaian sivuille, rekisteröidy ja syötä koodi sille varattuun kenttään. Tarjous on voimassa uusille asiakkaille toukokuun loppuun. Jos et ole joogannut aikaisemmin, suosittelen tuntivalikoiman joukosta omaa suosikkiani Yin-joogaa tai mitä tahansa muuta aloittelijoille sopivaksi merkattuja tunteja.
Tarjous kannattaa ottaa heti käyttöön, sillä Yoogaiassa vietetään Green Monday –kasvisruokapäivää huhtikuun jokaisena maanantaina. Huomisen, viimeisen kasvisruokapäivän kruunaa Kukka Suonion HOIVAAVA JOOGA – tunti klo 20.45. Tunnilla kiinnitetään erityistä huomiota ruuansulatusjärjestelmän vahvistamiseen ja siihen sisältyy myös hengitysharjoituksia ja meditaatiota. Tunti sopii myös aloittelijoille iästä, kunnosta ja tasosta riippumatta. Taidan tietää, mitä minäkin teen huomenna illalla :)

Joogan jälkeen maistuu joko aamu- tai iltapalaksi tämä tuhti tuorepuuro, joka on tuttu Vegaanin keittiössä -kirjastani. Vaikka olen syönyt useimpia kirjassa olevia ruokia kyllästymiseen asti kirjan tekovaiheessa, tämä puuro maistuu aina vain! Tein viimeksi eilen illalla puuron tekeytymään jääkaappiin ja söin sen aamuisen joogatunnin jälkeen. Puuroa voi myös helposti muunnella lisäämällä joukkoon esimerkiksi pellavansiemenrouhetta ja ripottelemalla päälle murskattuja saksanpähkinöitä.
Banaani-maapähkinävoituorepuuro
1-2 annosta
- 1 banaani
- 1 dl kaurahiutaleita
- 2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
- 1-2 rkl sileää, sokeritonta maapähkinävoita
- kanelia ja banaaniviipaleita tarjoiluun
- Muussaa banaani esimerkiksi haarukalla.
- Lisää kaikki muut aineet banaanin sekaan. Anna tekeytyä yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajan.
- Tarjoa kanelin ja banaaniviipaleiden kera.

P.S. Jos Vegaanin keittiössä uupuu vielä kirjahyllystäsi, huomenna kannattaa tarkkailla Yoogaian Facebook-sivuja, siellä on nimittäin kyseinen opus arvonnassa :)
Yhteistyössä Yoogaia

10 kommenttia “Joogaajan voimapuuro”