Unelmahommissa-kirjan inspiroima lista askelistani kohti omia unelmatöitäni.
Silloin harvoin kun nykyään ehdin ja jaksan keskittyä lukemiseen, olen ottanut tavaksi ahmia kirjoja unelmiaan toteuttavista ihmisistä. Sain juuri päätökseen Lähiömutsi-blogin Hanne Valtarin ja Salamatkustaja-blogin Satu Rämön Unelmahommissa-kirjan, joka oli ihan mahtavan inspiroiva käytännön opus siihen, kuinka tehdä harrastuksistaan ja intohimon kohteistaan työ.
Kirjassa on paljon inspiroivia esimerkkejä unelmiaan toteuttavista ihmisistä sekä tietysti Hannen ja Satun omat huikeat urapolut. Löysin Hannen ja Satun urista paljon yhtäläisyyksiä ja pystyin samaistumaan moneen asiaan. Kirjasta saanee irti eniten ammattibloggaamisesta haaveilevat, mutta voin suositella kirjaa huoletta kaikille, joita kiinnostaa ennalta-arvattavassa uraputkessa sukeltamisen sijaan alkaa toteuttaa jotain omaa.
Unelmahommissa-kirjasta inspiroituneena päätin listata teille viisi askelta, joiden avulla olen itse päätynyt tekemään unelmahommiani. Minä en ole niitä ihmisiä, joilla olisi lapsesta saakka ollut visio ammatista, johon haluaisin, tai yleensäkään mitään elämää suurempia tulevaisuudenhaaveita. En kokenut teini-ikäisenä olevani erityisen kiinnostunut oikein mistään ja koin olevani parhaimmillaankin keskinkertainen kaikessa. Lukiossa olin innostunut maalaamisesta, valokuvaamisesta, englanninkielestä ja kirjoittamisesta, mutta en tiennyt mitä näillä kiinnostuksenkohteilla koskaan tekisin käytännössä. Mutta nyt kun kolmekymppisenä katson tähänastista elämääni taaksepäin, hommahan tuntuu suorastaan loogiselta! Olen voinut hyödyntää visuaalista silmääni paitsi floristin ammatissani, myös tämän ruokablogin pitämisessä, mistä on sittemmin syntynyt ihan oikea työ. Kirjoitustaitoani pidän yllä myös tämän blogin parissa ja tietysti myös keittokirjoja raapustelemalla. Ja englanninkielentaidosta nyt on tietysti hyötyä kaikkialla, eikä vähiten yhden intohimoni, matkustamisen, parissa.
1. Tee asioita, joista nautit
Olen tehnyt asioita, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä, enkä ole juurikaan vaivannut päätäni miettimällä missä olen kymmenen vuoden päästä. Nuorempana tein kaikenlaisia paskaduuneja joista ei irronnut mitään muuta kuin vähän rahaa ja (huonoja) kokemuksia, mutta ainakin opin kantapään kautta mihin en tahdo jäädä jumiin. Ja aina jos joku juttu on lakannut tuntumasta omalta, olen muuttanut kurssia.
Raha ei ole koskaan motivoinut minua tekemään asioita. Raha, tai sen puute, on kuitenkin mahdollistanut sen, että olen ehkä vähän pakon edessäkin joutunut pienipalkkaista työtä tehdessäni kehittelemään niiden rinnalle muita projekteja. Tein puutarhurin ja floristin hommia kahdeksan vuotta ja pidin koko sen ajan tätä blogia ja kirjoitin kaksi keittokirjaa. En toki sano, että raha olisi huono motivaattori. Jos kahisevan tahkoaminen on se juttu, joka saa sydämesi läkähtymään onnesta, sitä kannattaa kuunnella. Minulle raha itsessään ei merkitse yhtään mitään, joten sen käyttäminen motivaationa asioiden tekemiseen on aina lyhytaikainen ilo. Rahaa täytyy tietysti tulla sisälle sen verran, että se mahdollistaa asioita. Ihan vielä en ole siinä tilanteessa, että minun ei tarvitsisi laskea pennosia ruokakaupassa, mutta toisaalta arkisista asioista nipistely mahdollistaa myös esimerkiksi matkustamisen pienemmilläkin tuloilla.
Jos et voi juuri nyt tehdä työksesi asioita joista nautit, keskity niihin vapaa-ajalla. Minä en uskonut 10 vuotta sitten, että voisin joskus elää tekemällä ruokaa, kuvaamalla annoksia ja kirjoittamalla asioista joita syön, sekä pyörittämällä vegaanista ruokakauppaa. Mutta tässä sitä nyt ollaan!
2. Ole rohkea
Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän! Olen toisinaan aika impulsiivinen ja jos saan päähäni jonkun asian, alan tehdä sitä vaikka en tietäisi aiheesta yhtään mitään. Tämä ei kuitenkaan ole ollut minulle aina itsestään selvää ja omiin kykyihin uskominen on edelleen välillä vaikeaa. Chocochiliä perustaessani olin aivan surkea ruoanlaittaja, en tiennyt mitään reseptien kirjoittamisesta eivätkä valokuvaustaitoni olleet juuri paremmalla tolalla. Olin kuitenkin päättänyt alkaa kirjoittaa ruokablogia, joten minähän kirjoitin! Vaikka en tietäisi asiasta mitään etukäteen, olen nopea oppimaan!
Sama koskee myös Vegekauppaa. En tiennyt kaksi vuotta sitten yhtään mitään ruokakaupan pitämisestä, esimiehenä toimimisesta, verkkokaupan pyörittämisestä tai mistään yritystoimintaan liittyvistä käytännön asioista. Minua fiksumman yhtiökumppanin, ihanien kauppiaskollegoiden, huippuhyvien työntekijöiden ja tietysti asiakkaiden ansiosta hommat on kuitenkin saatu rullaamaan niin, että en ole joutunut syömään ihan kaikkia säästöjäni.
Rohkeuteen liittyy myös taito kohdata omat puutteensa. Minä tein keskinkertaisuudestani bisneksen.
3. Haaveile
Tiedän hyvin, että kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä tältä istumalta vuodeksi Bahamalle. Ei minullakaan ole, mutta olen säästänyt melkein joka pennosen kirja- ja blogituloistani kaikkien näiden vuosien varrelta, joten voi olla, että jossain vaiheessa se on mahdollista. Olen asunut 10 vuotta vähän kämäisessä mutta halvassa vuokrakämpässä enkä omista juuri mitään tavaraa, eikä minulla ole lapsia, autoa, koiraa tai asuntolainaa. Kaikki ylimääräiset pennoset olen säästänyt elämänmuutostiliksi kutsumalleni pankkitilille. Vegekauppa on lohkaissut siitä ison siivun, mutta vielä on sen verran roposia jäljellä, että voin jälleen jossain vaiheessa muuttaa kurssia jos siltä tuntuu. Kaikkien juttu ei toki ole tällainen päätön haahuilu. Jos lapset, koira ja asuntolaina on sun juttu, elämänmuutostiliä voi tietysti kerryttää myös niitä tai ihan mitä tahansa muuta asiaa varten.
En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä isona, eikä aikomuksenani edes ole lyödä lukkoon mitään varmaa. Elämänmuutostili pitää kuitenkin huolen siitä, että jos takaraivossa alkaa kaihertaa joku juttu joka on pakko päästä toteuttamaan, siellä on aina pieni pesämuna sitä varten. Jollekulle toiselle toimivampi ratkaisu voi olla selkeiden suunnitelmien tekeminen unelmiaan varten. Tärkeintä on kuitenkin muistaa unelmoida! Helpottavinta minulle on ollut myöntää itselleni, että kaikki unelmat eivät ole elinikäisiä. Jos olen tehnyt töitä jonkun unelman eteen ja huomaankin perille päästessäni ettei se olekaan minun juttuni, en pidä sitä enää katastrofina. Sehän on vain mahdollisuus alkaa toteuttaa taas uusia juttuja!
Työnteko on tuntunut urani varrella useinkin puulta enkä nykyisessäkään tilanteessani pääse eroon esimerkiksi kirjanpidosta, veroilmoituksista tai laskujen maksamisesta vaikka vihaankin noita hommia yli kaiken. Kuitenkin esimerkiksi eilen oli taas yksi niistä päivistä, jolloin välillä piti nipistellä itseään että voiko tämä olla totta. Olen käyttänyt päiväni suunnitellen yhtä sisältöyhteistyötä blogiin, viimeistellen toista, kuvaten yhden pannukakkureseptin tulevaa keittokirjaani varten ja kokkaillen herkullista nuudelisalaattia. Kävin välillä lenkillä, olen kuunnellut lempimusiikkiani töitä tehdessäni ja saan tietysti itse syödä kaikki kokkaamani herkut. Ja tästä saan vielä palkkaa! Olkoonkin, että osa rahoista rapsahtaa tilille vasta vuoden päästä.
Juuri nyt haaveilen mahdollisuudesta viettää talvet ulkomailla, paremmista ruoka- ja maisemakuvaustaidoista, juurileivän tekemisestä, vapaammista työajoista, paikasta, jossa upottaa sormet multaan, ruosteessa olevien kirjoitustaitojen elvyttämisestä ja siitä, että housujen nappi mahtuisi taas kiinni. Haaveilen jo myös Vegaanin aamupalakirjan valmistumisesta, jotta voisin aloittaa seuraavan opuksen tekemistä. Sitten vain toteuttamaan!
4. Yhdistä työ ja vapaa-aika
Yrittäjänä olen jollain tapaa koko ajan töissä. Päivitän Vegekaupan ja Chocochilin sometilejä myös ulkomaanlomillani ja vastailen sähköposteihin ja blogikommentteihin joka aamu huolimatta siitä, olenko fyysisesti työpaikalla vai toisella puolella maapalloa. Työ ei ole minulle erillinen osa elämää, vaan se on kiinteästi yhteydessä kaikkeen muuhun mitä teen. Teen joka tapauksessa ruokaa kotona, joten voin aivan hyvin käyttää saman ajan tuottavaan työhön. Tänään olen menossa metsäretkelle kavereiden kanssa ja kuvaa samalla reissulla materiaalit yhteen yhteistyöpostaukseen blogissa. Saan siis viettää aikaa kivassa seurassa ja minulle vielä maksetaan siitä. Voisiko enää paremmin olla?
Taisin joskus muinoin sanoa ääneen, että en koskaan ryhdy yrittäjäksi. Kun aloin ajatella 24/7 työn tekemisen sijaan asiaa siltä kantilta, että voin harrastaa 24/7, ajatus alkoi yhtäkkiä houkutella huomattavasti enemmän.
5. Pidä itsestäsi huolta
Kun päätin irtisanoutua päivätöistäni ja ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi, sain blogimentoriltani Liemessä-Jenniltä yhden ainoan neuvon: pidä itsestäsi huolta. Arvatkaa kuuntelinko?
Jos teini-ikäisenä en tiennyt mistä olisin kiinnostunut tai mitä haluaisin tehdä ammatikseni, nyt kolmannella vuosikymmenellä isompi ongelma on saada mahtumaan kaikki kiinnostavat asiat yhteen elämään. Olen ahne ja huono sanomaan ei, joten vuorokaudesta loppuu helposti tunnit ja jatkuva ylikierroksilla painaminen vie yöunet. Vegekaupan pystyttäminen ei tullut ihan ilmaiseksi enkä oikein voi suositella kenellekään puoli vuotta kestänyttä unettomuutta tai lounassalaattien vaihtamista suklaaseen.
Unelmat ja kivat asiatkin alkavat tuntua huonoilta, jos ei pidä itsestään huolta ja tekee liikaa töitä. En kaipaa kokonaan irtautumista työasioista, mutta töiden vaihtaminen mielekkäämpiin ja töiden delegoiminen ainakin hetkeksi muille on hyvä idea silloin, kun tuntuu, että alkaa mennä liian lujaa. Sinä olet itsesi tärkein työkalu, joten siitä on syytä pitää hyvää huolta!
Sanotaan, että unelmilla on tapana konkretisoitua helpommin, kun ne sanoo ääneen. Kommenttilaatikossa on siis sana vapaa. Mistä sinä unelmoit?
Oletko kuullut Wwoof- ja Work away-sivustoista? Voisi olla yksi väylä päästä ulkomaille tekemään mainitsemiasi asioita. :) Kiitos inspiroivasta blogistasi! <3
– Kirsi
Ooh, kiitos vinkeistä! Vegekauppa pitää minut kyllä nyt ainakin toistaiseksi vielä Turussa, mutta laitan nämä ehdottomasti korvan taakse :) Kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta!
Niin mahtavaa kuulla, että kirja on inspiroinut! Ja vielä sinulta, jonka blogia olen seurannut inspiroituneena siitä, että olet luonut brändin omasta, etenkin vuosia sitten vielä melko spesifistä, aihepiiristäsi.
Toisten urapoluista kuuleminen on aina yhtä mielenkiintoista, kiitos että me lukijat saatiin siitä lukea. On jännää ja lohdullistakin kuulla, kuinka monella ei ole ollut lapsena tai vielä aikuisenakaan sitä yhtä ainoaa unelma-ammattia. Itse olen vasta nyt alkanut hahmottaa, että haluan olla tarinankertoja. Mutta sen tittelin alle menee monenlaista kirjoitishommista kukka-asetelmien tekoon ja viinitilan pyöritykseen :)
Olisipa ollut lohdullista kuulla yläasteella ja lukiossa ammatinvalintaohjaajilta, että uravalinnat eivät ole lopullisia! Koulussa tuli olo, että 15-vuotiaana olisi pitänyt tietää missä haluaa olla 40 vuoden päästä. Kun tajusin sen, että minun ei tarvitse tietää nyt eikä myöhemminkään mitä haluan tehdä 10 vuoden päästä, olo helpottui huomattavasti! Nyt voin vain keskittyä tekemään juttuja, jotka tuntuvat juuri nyt hyviltä.
Ja kiitos vielä mahtavasta kirjasta! Olen varma, että se on inspiraatioksi monille :)
Hieno kirjoitus! Tunnistin itseni niin hyvin tuosta ”haahuilusta” ja siitä ettei raha ohjaa tekemisiäni enempää kuin on aivan pakko. Kiva kuulla, että tälläkin joskus päättömältä tuntuvalla menolla voi saavuttaa jotain noin hienoa. 😊
Tärkeintä kai lienee juuri se, että löytää ne itselleen sopivimmat tavat toimia. Minulle olisi ihan kamala ajatus, että olisin jumissa turvallisessa ja taloudellisesti vakaassa uraputkessa.
Kiitos tästä postauksesta Elina! Tosi hyviä pointteja ja vinkkejä. Täytyy ehdottomasti lukea tuo kirja, sillä se vaikuttaisi olevan täydellinen opus tällaiselle vasta aloittaneelle graafikko-bloggaajalle, joka haaveilee yrittäjyydestä. Joskus tulee vähän höpsö olo kun haaveilee tekevänsä ammatikseen ”jotain kivaa”, esim. juuri bloggaamista, keittokirjojen kirjoittamista, valokuvaamista yms. Jotkut ihmiset tuntuvat suhtautuvan tämän kaltaisiin ammatteihin vähätellen ja sanotaan, ettei sellaisella elätä itseään. Onneksi on sun kaltaisia esimerkkejä siitä, että kovalla työllä myös tällaisella ammatilla voi pärjätä :) Kiitos!
Kiitos kommentista, Ida! Ja ihanaa kuulla, että tästä oli inspiraatioksi! :)
Ehkä askel numero 6 olisi voinut olla ”Älä välitä siitä, mitä muut sanovat”. Olen itse ollut sikäli onnellisessa tilanteessa, että lähipiiri ei ole mitään muuta kuin kannustanut tekemään juttuja, joista nautin. Ja ehkä asiaa auttaa, kun kuitenkin tein vuosikausia niitä ns. ”oikeita töitä” blogijuttujen rinnalla. Kyllähän se vielä hämmästyttää ihmisiä, kun tulee puheeksi että teen suurimman osan tuloistani näillä erilaisilla blogiin liittyvillä töillä, mutta pääsääntöisesti kommentit ovat positiivisia. Jos elätät itsesi sillä mitä rakastat tehdä, niin eikö se ole pelkästään positiivista?
Tsemppiä omalle taipaleellesi! Sun blogi on aivan ihana, enkä epäile ollenkaan ettetkö pääsisi intohimollasi vielä pitkälle :)
Kiitos kannustuksesta :) Onneksi omakin lähipiirini tukee ja kannustaa tekemään näitä juttuja. Täytyy vaan oppia sulkemaan korvat ulkopuolisten kommenteilta ja jatkaa entistä hanakammin kohti omia unelmia.
Muistan tuon neuvoni intoa puhkuvalle Elinalle :) Muistan myös ajatelleeni, että et varmaan yhtään kuuntele :D Jotkut asiat täytyy itse elää ja todeta. Kuulostaa ihan kirjalta joka on pakko lukea. Sulla tuli tässä hyviä ajatuksia ja varmasti nämä kaikki kohdat ovat toteutuneet myös omalla matkallani unelmahommiini. Äkkiseltään lisäisin ehkä vielä, että positiivinen elämänasenne ja ehkä jopa naiivi optimistisuus auttaa yrittäjyydessä. Moni asia kun voi mennä (ja useasti meneekin) myös mönkään, niin siitä huolimatta joka aamu sitä vaan pitäisi kammeta itsensä ylös, muuttaa ehkä kurssia ja jatkaa sitä yrittämistä. Yrittäminen on siis juurikin sitä, yrittämistä! Ja epäonnistumista ja onnistumista. Mutta hei, olipa ihana kohdata tänään säteilevä kauppias. Toivottavasti nähdään Turussa kesällä! :)
Olet oikeassa, hyvä lisäys! Positiivisuudella ja (yltiö)optimistinen asennoituminen auttaa ja vie kummasti eteenpäin.
En ole nyt ihan varma, että johtuikohan se säteily puoli tuntia aikaisemmin nautitusta olutlasillisesta? :D Toivottavasti nähdään taas pian!
Mä olen aloittanut yrittäjänä viime syksynä. Samaan aikaan kun ”kaikki muut” tuntuu elävän nomandeina ja välttelevän sitoutumista otettiin me miehen kanssa iso laina ja ostettiin mun vanhemmilta meidän perheyritys. Syksy oli rankkaa aikaa, opeteltiin yrityksen pyörittämistä, esimiehenä olemista ja samaan aikaan etsittiin tapaa tehdä työstä oman näköisemme, mun vanhempien kipuillessa rinnalla irtipäästämisen kanssa. Nukuin huonosti, stressasin kun hullu ja lopulta olinkin aika hullu. Onneksi tuli tammikuu ja kahden viikon intianmatka. Ja työnohjaus. Ja uusi työntekijä. Ja itse varmuus ja usko tulevaisuuteen.
Nyt musta tuntuu, että alan olemaan unelmahommissa. Mulla on aikaa bloggailla ja mun työ tuntuu mielekkäältä ja hauskalta. Mulla on hyvä tiimi ympärillä ja intoa ja jaksamista kehittää mun työtä. En mihinkään bahamalle voi muuttaa talveksi, mutta toisaalta en haluakkaan. Nyt kun lapset on pieniä, mun paikkani on täällä kotona.
Silti mä haaveilen koko ajan uusista jutuista, ja pyrin myös toteuttamaan niitä unelmia niissä rajoissa kun se juuri nyt on mahdollista.
Kiitos kommentista Minna! En vastannut tähän mitään aikaisemmin, kun tämä oli jostain syystä mennyt ihan täysin tutkan ohi!
Lohduttavaa kuulla, että sielläkin alkaa hommat helpottaa! Ei se yrityksen perustaminen (tai oikeammin jatkaminen myös täällä) ihan helpolla tosiaan mene, kun ihan kaikki on uutta. Kun samaan aikaan opettelee itse uusia juttuja, eikä ole varaa palkata ketään apuun, on siinä ihan hyvä soppa :D
Ihan mahtavaa, että olet löytänyt työn ja elämänvaiheen jossa on hyvä olla!
Moi!
Täällä äiti joka paistaa perheelleen sen jauhelihaköntin aivan liian monta kertaa viikossa.(Kun lapset muuttaa pois niin tässä talossa ei muuten näy enää koskaan yhtään jauhelihapakettia!) Olen jonkin aikaa lukenut juttujasi ja samalla haaveillut näistä ihanista ruokaresepteistä:) omalla kohdalla kyse on isommasta projektista itseni kanssa ja vielä jonain reippaana päivänä tartun kaupassa johonkin parempaan vaihtoehtoon. Kiitos hyvistä ohjeista -avoimesta kirjoituksesta joka uhmaa tätä nykyistä ihannetta jossa elämää ei eletavvaan suoritetaan.
Ainiin -mä en todellakaan tiedä 36v. iässä mikä musta tulee mutta isona… hmp, tällä kokemuksella ja tiedolla olen siinä vaiheessa että unelma elämää olisi talo järven rannalla, metsän ja pellon vieressä. Työtä haluaisin tehdä kotoa käsin -juuri loparit ottaneena ei aavistustakaan että mitä!?
Happy summer:)
Kiitos kommentista, Heidi!
En ole ihan varma, olenko itsekään vapaa siitä suorittajan roolista. Olen luonteeltani todella vastuuntuntoinen ja huolehdin usein muista ihmisistä enemmän kuin itsestäni. Eli siis murehdin öisin muun muassa Vegekauppaan sijoittaneiden rahoja, työntekijöiden viihtymistä ja blogikampanjoiden onnistumista. Ja koska olen myös sitä ihmistyyppiä, joka rentoutuu tekemällä asioita, lipsahtaa sekin helposti suorittamisen puolelle.
Olen itse yrittänyt miettiä työuraani varsinkin viime vuosina siltä kantilta, että mitä haluan tehdä vapaa-ajallani? Ja koska vastaus on ollut ruoka, olen tehnyt asioita sen eteen että voin tehdä siihen liittyviä töitä kaiket päivät. Ehkä sinäkin voit miettiä, löytyisikö jostakin vapaa-ajan intohimostasi joku asia, jota voisi jostain näkökulmasta lähteä jalostamaan myös tuottavaksi työksi?
P.S. Se jauhelihapaketti on helppo vaihtaa kaupassa esimerkiksi Härkikseen ;)