Pikapikkelöity fenkoli

Pikkelöity fenkoli  on täydellistä esimerkiksi leipien täytteenä, salaateissa ja lisukkeena.


Olen jostain syystä himoinnut fenkolia viime viikot ja olenkin syönyt sitä lähes joka päivä jossain muodossa. Fenkoli sopii mainiosti myös pikkelöitäväksi, ja tästä alle puolessa tunnissa valmiista pikkelöidystä fenkolista saa ihanan lisukkeen esimerkiksi burgereille, oivan täytteen voileiville ja wrapeille tai yhden raikkaan ainesosan salaatin joukkoon.

pikapikkelöity fenkoli

noin 4-6 annosta

  • 2 fenkolia
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 3 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • 1 – 1 ½ rkl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  1. Leikkaa fenkoleista kuiva kanta pois ja siivuta fenkolit esimerkiksi mandoliinileikkurin tai raastinraudan viipalointiterän avulla. Laita fenkolit kannelliseen purkkiin.
  2. Raasta joukkoon sitruunan kuori ja lisää kaikki loput aineet. Sekoita hyvin.
  3. Anna fenkolin maustua jääkaapissa noin 20 minuuttia. Pikkelöity fenkoli säilyy muutamia päiviä jääkaapissa.

2 vastausta kirjoitukseen “Pikapikkelöity fenkoli

  1. Moi, ohjeessa on kirjoitusvirhe: ”Raasta joukkoon sitruunan mehu”. Pahoittelut nipottamisesta, olen viettänyt aamun oikolukien joten pienetkin virheet pomppaavat silmille helposti :D

    En ole koskaan itse pikkelöinyt vihanneksia (vaikka olenkin syönyt niitä usein) joten tämä ohje on kokeilemisen arvoinen – varsinkin kun en ole edelleenkään ehtinyt rakastua fenkoliin. Kiitos reseptistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights