Hapanjuurisima

Hiivan sijaan hapanjuuren avulla valmistettu sima.


Kuulin hapanjuurisimasta ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla, ja päätin heti kokeilla. Hapanjuurisima valmistuu muutamassa päivässä, joten tämän ehtii vielä hyvin laittaa tekeille vappubrunssia silmällä pitäen!

Otin oman hapanjuurisiman valmistamiseen mallia Vaimomatskuu-blogista, jossa oli hyvät seikkaperäiset ohjeet ja paljon muunteluvaihtoehtoja siman tekemiseen. Menin itse nyt tällaisella ihan perussimalla, mutta toki hapanjuurisimaa voi maustaa samaan tapaan kuin hiivalla tehtyä simaakin.

Hapanjuurella valmistettu sima ei maistu niin hiivaiselle kuin perinteinen sima, mutta muuten maussa ei ole juurikaan eroa. Kannattaa kokeilla tätä, mikäli kotona majailee hapanjuuri!

hapanjuurisima

4 l simaa

  • 4 l vettä
  • 500 g fariinisokeria
  • 3 sitruunan kuori
  • 3 sitruunan mehu
  • 1 tl aktiivista hapanjuurta
  • rusinoita
  1. Mittaa kattilaan 1 l vettä. Lisää joukkoon kuorimaveitsellä leikatut sitruunan kuoret ja purista mehu joukkoon. Lisää sokeri ja kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. Nosta kattila liedeltä ja lisää loput vedestä. Anna jäähtyä hyvin (27-asteiseksi).
  2. Kaada sima isoon astiaan (esimerkiksi pieni ämpäri tai lasikulho) ja sekoita hapanjuuri joukkoon. Anna siman tekeytyä lämpimässä paikassa noin vuorokausi, tai kunnes siman pinnalla alkaa näkyä pieniä kuplia.
  3. Pullota sima ja lisää pulloihin muutama rusina. Anna siman olla vielä yön yli huoneenlämmössä ja nosta pullot sitten jääkaappiin.
  4. Rusinat nousevat todennäköisesti pian pintaan, mutta anna siman tekeytyä vielä 1-2 päivää. Avaa korkkeja välillä, jotta paine ei kasva liian suureksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights