Siirry sisältöön

Sushia!

Olen kerran aikaisemmin tehnyt ja syönyt sushia, eikä siitä kerrasta jäänyt hirveän hyvät fiilikset. Merilevä maistui liikaa kalalle ja tuntui ällöttävän sitkeältä suussa. Eilisiltainen sushinsyöntiyritys vol. 2 sujui kuitenkin huomattavasti paremmissa merkeissä, ja sushi oli itse asiassa todella hyvää!

Lue lisää →

Lime-kookosnuudelit

Tänään on niin kaunis päivä, ettei keittiössä viitsi tuhlata kovin kauaa aikaa. Erilaiset nuudeliruuat on parhaita juuri silloin, kun täytyy saada jotain hyvää nopeasti. Tämä ruoka ei ole oikein mistään kotoisin (käytin mm. intialaista currytahnaa ja thai-chilikastiketta), mutta eipä sillä väliä. Pääasia, että maistuu hyvältä!

Lue lisää →

Rosmariini-sitruunanuggetit

Jos pitää valita kuivasoijatuotteiden, tofun tai seitanin välillä, en yleensä päädy ensiksi mainittuihin.  Ne ovat kyllä varsin kätevää ruokaa ja marinoimalla niistäkin saa monen makuisia. Kunhan valitsee oikean merkkiset tuotteet, saa kuivasoijatuotteistakin ihan kelpoa syötävää.

Lue lisää →

Jerk seitan ja limebataatit

Jamaikalaisella jerk-mausteseoksella marinoitu seitan olisi parhaimmillaan grillissä valmistettuna, mutta grillailukelejä odotellessa se valmistuu hyvin myös paistinpannulla. Täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan syönyt mitään näin hyvää!

Lue lisää →

Savuoluella marinoitu tofu

Kasviskeittiössä kokkailtiin joulukuussa savuoluella marinoitua tofua. Resepti kuulosti niin vastustamattomalta, että minunkin oli ihan pakko päästä testaamaan sitä, vaikka blogipostaukseni ovatkin olleet vähän tofupainoitteisia viime päivinä…

Lue lisää →

Vegaanin joulukinkku

Kasvissyöjän ei tarvitse joulupöydässä mutustella pelkkiä laatikoita, sillä kinkkukin luonnistuu pienellä vaivalla gluteenijauhoista. Kinkku säilyy hyvänä jääkaapissa lähes viikon ja sen voi myös pakastaa. Tämä ruokalaji kannattaa muutenkin valmistaa vähintään päivää etukäteen, sillä se vain paranee levättyään yön tai pari jääkaapissa.

Lue lisää →

Seitantortillat

Seitan on vehnägluteenista valmistettua proteiinirikasta ruokaa, jota voi käyttää lihan tai tofun tapaan. Seitania voi valmistaa myös tavallisista vehnäjauhoista, mutta paljon helpommalla pääsee käyttämällä gluteenijauhoja, joita myydään hyvin varustetuissa ekokaupoissa. Jos et löydä jauhoja paikkakunnaltasi, voit tilata niitä myös esimerkiksi Ekolosta. Seitania voi valmistaa pelkistä gluteenijauhoistakin, mutta minulla on tapana sekoittaa taikinaan myös kikherne- ja … Jatka lukemista

Lue lisää →

Tofupyörykät

Rapeiksi paistetut tofupyörykät ovat loistavaa naposteluruokaa illanistujaisiin, mutta maistuvat myös arkena. Jos olet laiska kuten minäkin, sekoita dippikastike maustamattomasta soijajogurtista ja valmiista kastikejauheesta (esim. Santa Marian Lemon & Herbs sauce mix).

Lue lisää →