Linssi-pastavuoka

Ruokaa voidaan vaihtoehtoisesti kutsua myös nimillä mitäkaapistalöytyy tai palkkapäivääodotellessa. Sen verran hyvää tästä kuitenkin tuli, että raaka-aineiden takia kannattaa kyllä lähteä kauppaan asti, mikäli kaikkea ei löydy valmiiksi kotoa.

Maalaissalaatti

Chocochilissä alkaa olla jo aika monta ruokaisan peruna-papusalaatin ohjetta, mutta eihän sille mitään voi, että nämä ovat loistavaa ruokaa loputtomien muuntelumahdollisuuksien ja ennen kaikkea maun takia.

Papu-artisokkadippi

Paahdetut kasvikset ja papu-artisokkadippi on lyömätön yhdistelmä. Reseptiä kannattaa testata paitsi arkena, myös naposteluruuaksi illanistujaisiin

Artisokkapizza

Kaupan pahvilta maistuvista valmispizzapohjista ja soijarouhesörsselistä saa kyllä mahan täyteen, mutta pieni vaivannäkö pizzanvalmistuksessakin kannattaa. Alusta asti itse tehty pizzataikina hakkaa kaupan pahviläpyskät mennen tullen. Mitä vegaani laittaa pizzaan juuston tilalle? Sekin selviää tänään.

Verified by MonsterInsights