Jouluna tuli taas tavalliseen tapaan mässäiltyä vähän liikaa, joten tänään teki mieli jotain kevyempää, mutta mausteista ja lämmintä. Kirkas pakkaspäivä houkutteli tekemään tätä keittoa, joka täyttää juuri sopivasti, mutta jättää vielä varaa seitankinkun ja suklaatryffelien sulatteluun. Jos paikkakunnaltasi saa Marokon Herkun leipiä, ne sopivat täydellisesti tämän keiton kanssa.
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 tl juustokuminaa
- 1/4 tl jauhettua korianteria
- 1 keskikokoinen porkkana
- 1 tlk kuorittuja tomaatteja + tölkillinen vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 1 rkl tomaattipyrettä
- 1 tl sokeria
- 1 tlk kikherneitä
- kourallinen vihreitä papuja
- 0,5 sitruunan mehu
- suolaa ja pippuria
- muutama tippa tabascoa
- Pilko sipulit ja porkkana. Kuullota sipuleita kattilan pohjalla muutama minuutti. Lisää juustokumina ja korianteri ja sekoita muutaman kerran.
- Lisää kattilaan porkkanat ja kuoritut tomaatit sekä vesi ja kasvisliemikuutio. Anna keiton kiehua, kunnes porkkanat ovat enää aavistuksen rapeita. Pilko tomaatteja puulastalla pienemmäksi keittämisen aikana.
- Huuhtele kikherneet ja lisää ne keiton joukkoon vihreiden papujen kanssa. Lisää vielä tomaattipyre ja sokeri. Anna keiton kiehua vielä muutama minuutti.
- Purista lopuksi keiton joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja lisää suola ja pippuri sekä tabasco.
Herkullinen keitto, varsinkin kylmänä talvipäivänä.
Hei! Ajattelin kertoa, että lisäsimme blogisi vinkistä Kotikokki.net:n ruokablogiseurantaan! Tieto viimeisistä päivityksistäsi näkyy siis tästä eteenpäin myös kotikokki-palvelun reseptit-sivun alta löytyvältä ruokablogi-sivulta. Herkullisia kokkailuja!
Nam, pitääpä kokeilla, kuulostaa ihanalta!
Oi, ihanaa että löysin tänne! Kauheasti kaikkia herkullisia ja vegaanisia reseptejä. Lisään blogisi oman ruokablogini linkkilistaan, jos sopii. :-)
Kiitos kommenteista!
an, lisää toki blogini linkkilistaasi. Minä teen samoin :)
olen myös ollut joulun jälkeen innoissani keitoista, ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla jo kevyempi olokin. :) tätä kokeilen lähitulevaisuudessa, kiitos!
Sinunkin blogisi täynnä ihania kuvia ja reseptejä, pitää pistää sivu muistiin. : )
Mahtava keitto. Erinomaista talviruokaa. :)
Tein tätä keittoa viikonloppuna, oli tosi maukasta! Muutenkin sulla on tosi paljon houkuttelevalta tuntuvia ohjeita ja herkullisinen näköisiä kuvia.
Keitto oli maittavaa.
Heippa! Lisäänpäs nyt kommentin tähänkin, eli kiitos ohjeesta, tämä on oikein hyvä keitto =) Yksi vakioruuistani tätänykyään.
Keitto varmaan olisi ollut hyvää, mutta löräytin vahingossa jeeran sijaan cayennepippuria.. Oli aikas lämpöstä syötävää :D
Tästä on tullut pienillä mukaelmilla meidän perheen lempikeitto jota väännetään tämän tästä – kiitos mainiosta ohjeesta!
Hei kiitos näistä sinun ihanista resepteistä..katson niistä vähän osviittaa tulevaan..
Olipa taivaallisen hyvää! Kiitos reseptistä. (kikherneet keitin itse kuivatuista herneistä, tuli vieläkin edullisemmaksi ;))
Hauskaa, että nämä ikivanhat reseptitkin pääsevät vielä käyttöön! :)