Terveisiä Islannista!
Vietimme juuri puolitoista viikkoa Islannissa. Aivan mahtavan upea maa! Kiersimme saaren ympäri autolla, ja maisemissa riitti kyllä ihmeteltävää. Olen lapsesta asti haaveillut matkasta Islantiin, ja vaikka odotukset oli todella korkealla, eivät maisemat tuottaneet pettymystä. Siellä oli vielä komeampaa kuin kuvissa!
Islannissa kuulemma sataa koko ajan, mutta meidän reissun aikana tihkutti kahtena päivänä vähän vettä, kumpikin päivä Reykjavikissa. Maaseudulla reissatessa aurinko helotti kirkkaalta taivaalta lähestulkoon koko ajan (myös yöllä). Jos suunnittelet matkaa Islantiin, ei missään tapauksessa kannata jäädä vain Reykjavikiin. Se on ihan söpö pikkukaupunki, mutta upeimmat maisemat löytyvät maaseudulta.
Mahtavien maisemien töllöttelyn lisäksi kivoja hetkiä oli valasbongausretki merelle ja Jarðböðin spassa makoilu, mihin päädyimme Blue Lagoonin sijaan. Se on pienempi ja kaukana pääkaupunkiseudun hälinästä, mikä tarkoittaa pienempää määrää turisteja, halvempia hintoja ja muutenkin kuulemma mukavampaa menoa. Me ainakin tykättiin!
Vegaanin näkökulmasta Islanti on Suomen oloihin tottuneelta aika samanlainen – isoista kaupungeista löytyy kyllä ravintolaruokaa, mutta pieniin peräkyliin matkatessa kannattaa varautua omin eväin jos ei juusto eikä kala uppoa. Mikä parasta, samalla kun näitä maisemia tuijottelee kuitenkin suu auki, sinne voi kauhoa samalla esimerkiksi vegaanisia suklaarusinoita! Miksei näitä saa Suomesta, häh?!
Kaupasta löytyi myös vegaanisia riisisuklaanameja.
Kasvimaitohylly Selfossin supermarketissa.
Tätä ostin jostain pohjoisen peräkylän pikkumarketista. Soijatonta, herneproteiinia sisältävää jogurttia. Oli kyllä hyvää, ja makuja löytyi maustamattomasta lähtien. Miksei tätäkään saa Suomesta, häh?!
Melkein kaikista kaupoista löytyi myös Granovitan soijajogurtteja, jotka on reissatessa siitä käteviä, että ne säilyy huoneenlämmössä.
Reykjavikissa kannattaa käydä syömässä porkkanakakkua ja soijalattea Cafe Babalussa. C is fro Cookie -kahvilasta saa hummusleipää ja pyynnöstä myös vegaanisen tofuleivän, johon tulee normaalisti juustoa, mutta minulla tehtiin se pyynnöstä vegaanisena, jolloin väliin sai vielä herkkusieniä. Sekin oli oikein maukas. Varsinaiset kasvisravintolat löytyvät HappyCow’sta.
Suosittelen lämpimästi – ei ehkä niinkään kasviskulinaarisesta näkökulmasta, mutta muuten :)
Cafe Babalu oli tosiaan ihana paikka, kun itteki kävin Reykjavíkissa. Ja Islanti maana kaunis ja ihana <3
Ihania kuvia! Islanti on kyllä kaunis maa!
Oi, mäkin oon haaveillut Islannista jo vuosia. Ehkä vielä joku päivä..!
Kuulun myös niihin, joille matka Islantiin on ollut vuosien haave. Kyllä näyttää upealta!
Voi mitä maisemia, huimia! Kasvimaitohylly näyttää kans aika houkuttelevalta.
Samoissa maisemissa vietin myöskin kolmisen viikkoa kierrellen tänä kesänä. Kasvisruokailu oli hiukan huutomerkin alla monissa paikoissa ja vain yhdessä kaupassa törmäsin tofuun! Huomasin muuten, että ollaan oltu myös samoihin aikoihin keväästä Hollannissa. Sattumia! :)
Kappas, oltiin ihan samoihin aikoihin Islannissa. Mahtava maa, jonne pitää päästä heti takaisin!
Harmittaa nyt jälkikäteen, etten tiennyt noiden suklaarusinoiden tahi etenkään tämän jugurtin vegaanisuudesta! Viimeisen viikon reissutoverini oli soijaa välttelevä vegaani, joten elimmekin lähinnä omien kokkausten (linssi- ja jamssikeitot nams) varassa.
Babalun porkkanakakku olikin kooltaan jo lounaan veroinen! Ihanat sapuskat löytyi myös Graenn Kosturista, joka löytyi harmittavasti vasta vikana Reykjavik-päivänä sieltä sivukujilta..
smu, mä bongasin sen Graenn Kosturin heti ekana iltana ;) Reykjavik on niin pikkuruinen kaupunki, että äkkiähän sieltä on kaikki ydinkeskustan kadut kävelty…