15 minuutin savumantelipasta

Yhteistyössä DeliVerde – Savustettuja manteleita, erilaisia yrttejä ja hyvää oliiviöljyä – pasta ei paljon muuta kaipaa! 

Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä DeliVerden kanssa. 

Minun oli tarkoitus tulla Turkuun vain väliaikaisesti, mutta olenkin vahingossa asunut täällä jo yli 12 vuotta. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että kaipaan maisemanvaihdosta ja uusia kuvioita, joten kunhan sopiva kämppä löytyy keväämmällä, pakkaan täältä kamani ja muutan Helsinkiin. Turusta tulee kuitenkin ikävä monia asioita: ennen kaikkea ravintolatarjontaa, olohuoneiksi muuttuneita kahviloita ja baareja, jokirannan maisemia, jotka näyttävät kauniilta vuodenajasta riippumatta, ja tietenkin toria. Vaikka Turun kauppatori onkin tällä hetkellä yksi iso työmaa, sillä on ollut iso merkitys oman kokkailuinnostukseni kanssa.

Lindrothin puutarhan eli DeliVerden yrtit ja salaatit tulivat minulle tutuiksi jo ensimmäisinä Turku-vuosinani. Kun bongasin torilta ensimmäistä kertaa DeliVerden mielettömän isot ja muhkeat salaatit, ei oikein mikään muu ole ollut niiden veroista. Enkä ole mielipiteineni ainoa, sillä Deli Verden tuotteita käyttävät myös monet Suomen parhaista ravintoloista! Kotikokkina ja keittiöpuutarhurina kiitän erityisesti sitä, että DeliVerden yrtit myydään isoissa ruukuissa ja niissä on vahvat juuret, joten yrtit lähtevät aina hyvin kasvamaan uudelleen. Pienten taimien sijaan olenkin useimmiten alkukesästä roudannut torilta kotiin pari kassillista DeliVerden yrttejä, jotta sadonkorjuupuuhiin pääsee vähän aikaisemmin.

Pääsin viime viikolla tämän yhteistyön tiimoilta käymään Lindrothin puutarhalla, jossa DeliVerde -brändin alla myytävät herkut kasvavat. Oli tosi kiva käydä paikan päällä kuulemassa, että DeliVerden yrtit kastellaan kierrätetyllä, paikan päällä puhdistetulla vedellä, öljylämmityksestä on luovuttu jo lähes 10 vuotta sitten ja pakkausmateriaaleihin kiinnitetään huomiota kaikissa tuotantovaiheissa niin, että kierrätettävyys toimii ja ruokahävikkiä saadaan vähennettyä. Ja mikä se DeliVerden tuotteiden maun salaisuus sitten on? Mitään taikoja tai vippaskonsteja puutarhalla ei käytetä, mutta kasvien annetaan rauhassa kasvaa täyteen kokoonsa. Useimmat kaupoissa myytävät salaatit saavat kasvaa vain kuukauden tai vähän reilun, mutta Deli Verden muhkeat salaatit saavat kasvaa jopa 7 viikkoa ennen kuin ne lähtevät puutarhalta myyntiin. Kuulemma maku kehittyy salaatteihin juuri viimeisten kahden viikon aikana!

Sain puutarhavierailultani kassillisen yrttejä kotiinviemiseksi ja pyöräytin niistä viikonloppuna mainion lounaan. Tämä ihana pasta saa makunsa savustetuista manteleista, joita löytyy ruokakauppojen pähkinä- tai sipsiosastolta. Savumantelit pyöräytetään pestoksi yrttien kanssa ja koko komeus tarjoillaan leveän pappardelle-pastan ja villirucolan kanssa.

15 minuutin savumantelipasta

kahdelle

  • 160 g pappardelle-pastaa
  • 1 dl savustettuja manteleita
  • 1/2-1 ruukku DeliVerde -basilikaa (kesällä riittää puolikas ruukku, kun yrtit ovat muhkeimmillaan)
  • 1 dl DeliVerde -lehtipersiljaa
  • 1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl sitruunamehua
  • (suolaa)
  • kourallinen DeliVerde -villirucolaa
  • muutama savumanteli tarjoiluun
  1. Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
  2. Sekoita savumantelit, yrtit oliiviöljy, valkosipuli ja sitruunamehu karkeaksi pestoksi sauvasekoittimella. Lisää suolaa tarpeen mukaan.
  3. Valuta pasta ja sekoita pesto pastan joukkoon. Lisää tuore rucola ja muutama savumanteli lautasille ennen syömistä.

Vinkki! Ruokakaupassa kannattaa huomioida, että jotkut pastat saattavat sisältää kananmunaa ja savumantelit maitotuotteita.

DeliVerden tuotteita myydään keväästä syksyyn Turun kauppatorilla sekä aina muulloinkin monissa K- ja S-Ryhmien kaupoissa pitkin Suomea. Jos lähikaupastasi ei vielä löydy, kannattaa kysäistä kauppiaalta niitä valikoimiin!

P.S. Aion seuraavaksi kokeilla tätä superherkullisen näköistä Emon maa-artisokkakeittoa, johon saan sopivasti upotettua loput lehtipersiljat!

6 vastausta kirjoitukseen “15 minuutin savumantelipasta

  1. Tervetuloa Helsinkiin! Itse taas varaudun mahdolliseen Turkuun muuttoon työmahdollisuuden perässä. Helsingin kuviot ovat varmaan ihan tuttuja, mutta vinkkaanpa kuitenkin pitämään mielessä Hakaniemen maalaismarkkinat ja Hakaniemen torin ja hallin muutenkin. Niistä saa vähän korviketta Turun torille. Savumantelit ovat kyllä ihan parhaita, niitä menee helposti kulhollinen telkkaria katsellessa.

    1. Kiitos! Hakaniemen maalaismarkkinoilla en ole tainnutkaan käydä koskaan! Hakaniemen halli on tietty tuttu ja mikä parasta, siellä pitää ravintolaa nykyään myös turkulainen Roots Kitchen! Helsingistä on varmasti vielä kaikki parhaimmat paikat kuitenkin löytymättä, joten otan ilolla kaikki vinkit vastaan!

  2. Testasin tätä eilen ja oli superhyvää! Kiitos reseptistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *