Vegaaninen Biscoff-toffee

Ihanan pehmeät, juuri sopivan sitkeät vegaaniset Biscoff-keksitahnaa sisältävät toffeet.


Leivoin juuri korvapuustipäiväksi Biscoff-korvapuusteja, mutta keittiössäni on kokeiltu viime aikoina muitakin keksitahnaherkkuja. Olemme parina iltana viime viikkoina keitelleet ystäväni Suvin kanssa eri makuisia toffeita ja kokeiluista on tullut superhyviä. Tämä Biscoff-toffee kiilasi omaksi suosikikseni!

Toffeen keittäminen on superhelppoa, kunhan sinulla on hyvä kattila ja lämpömittari.

vegaaninen biscoff-toffee

noin 40-50 palaa

  • 1 dl sokeria
  • 1 dl tummaa siirappia
  • 1 dl Biscoff-tahnaa
  • 1 1/4 dl vegaanista kermaa (käytin Oatlyn iMat Vispiä)
  • 1-2 tl rypsiöljyä vuokaa varten
  • leivinpaperia
  1. Vuoraa ensin vuoka (noin 15 x 22 cm) leivinpaperilla ja voitele paperi rypsiöljyllä.
  2. Mittaa kaikki ainekset paksupohjaisen, pinnoitetun kattilan pohjalle. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Vähennä hieman lämpöä kun seos alkaa kiehua. Jatka kuumentamista koko ajan sekoittaen kunnes massa on 120°C.
  3. Kaada toffeemassa vuokaan ja jäähdytä ensin huoneenlämpöiseksi. Siirrä sitten vielä noin tunniksi jääkaappiin.
  4. Leikkaa toffeelevy paloiksi (homma käy kätevimmin keittiösaksilla). Leikkaa leivinpaperista reilusti toffeepaloja suurempia suorakulmioita ja kääräise toffeet paperiin. Pyörittele paperin päädyt kiinni karkeiksi.

Huomioita reseptistä

  • En ole kokeillut ohjetta muilla kermoilla, mutta uskoisin, että tämä toimii ihan mainiosti myös ruoanlaittoon tarkoitetulla kaurakermalla.
  • Toffeen tekeminen ilman lämpömittaria ei ole mahdotonta, mutta hieman epävarmempaa. Kokeneempi toffeenkeittelijä huomaa toffeemassasta, kun se alkaa olla sopivan paksua, mutta ilman lämpömittaria sen arviointi on hankalampaa. Keittoaika on noin 6-8 minuuttia, mutta varmaa lupausta ohjeen toimivuudesta ilman lämpötilan mittausta en voi antaa.
  • Voit pitää toffeeta jääkaapissa pidempään ennen sen leikkaamista ja käärimistä paperiin, mutta sen leikkaaminen muuttuu hankalammaksi kun toffee sitkistyy.
  • Toffeet kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta jos haluat pehmeämmän koostumuksen, voit pitää niitä huoneenlämmössä ennen syömistä.

P.S. Olettekin ehkä huomanneet, että olemme ystäväni Suvin kanssa kirjoittaneet yhdessä paitsi juuri ilmestyneen Lapsiperheen vegaanikeittokirjan, myös aloittaneet tubettamisen! Pyrimme siihen, että meidän b12-kanavalle ilmestyy uusi video joka toinen viikko. Puhumme yleisesti veganismista, käsittelemme usein kysyttyjä kysymyksiä ja teemme kokkausvideoita. Laita kanava tilaukseen! Ja meitä voi seurata myös Instagramissa.

14 vastausta kirjoitukseen “Vegaaninen Biscoff-toffee

  1. Hei Elina,
    Mistä Biscoff tahnaa voi ostaa?
    Onko sinulla myös hyvää kinuskikastike ohjetta?
    Kun en ollut vielä vegaani keitin kinuskikastiketta kermasta, sokerista ja vaniljasokerista ja se oli tosi hyvää vaikka päärynä puolikkaitten kanssa👌🏻
    Terv. Nina

    1. Heippa!

      Biscoffia löytyy about kaikista K- ja S-Ryhmän (isommista kaupoista). Keskolla ja S-Ryhmällä on nettikaupat myös, joista näkee kauppakohtaiset tuotteiden saatavuudet.

      Vegaaninen kinuski valmistuu helposti kaurakermasta. Esimerkiksi tässä resepti: https://chocochili.net/2018/11/jaakarpalot-ja-kinuskikastike/

      Tuossa blogin sivupalkissa (tai mobiiliversiossa yläpalkissa) on muuten hakutoiminto, jos etsit blogista jotain tiettyä reseptiä. Jos on kiirus, niin siitä löydät vastauksen yleensä vähän nopeammin :)

  2. Kiitos ihanasta reseptistä! Tehtiin tänään satsi perusruokakaurakermasta ja hyvää tuli 😋❤

  3. Ihan älyttömän hyvää! Kaupasta en ole löytänyt vegaanista toffeeta, joten tämä osui ja upposi. Taitaa mennä ystävillekin joululahjaksi.

  4. Tästä reseptistä tuli ihania toffeita! Haluaisin kuitenkin tehdä toffeet gluteenittomana. Mitä luulet, onnistuisiko jos vain korvaisi biscoff-tahnan esimerkiksi pähkinätahnalla? Vai olisiko joku muu gluteeniton tahna parempi?

    1. Heippa! Pähkinätahnoista mulla ei valitettavasti ole tässä kokemusta. Kerro ihmeessä sitten miten onnistui, jos kokeilet!

    2. Tein tätä äsken maapähkinävoilla. Ensimmäinen erä paloi pohjaan (mikä tuskin liittyi maapähkinävoihin), mutta toinen onnistui todella hyvin! Sekä maku että rakenne ovat tosi hyviä :)

  5. Aivan ihania ja tosi helppo tehdä! Ripottelin levyn toiseen päätyyn sitruunan kuorta, toimi ihanasti <3

    Miten tuo säilytys? Kauan pysyvät hyvinä ja onko jääkaappi ehdoton?

    1. Jos näitä säilyttelee pidempään, suosittelen jääkaappia. Mutta itse kyllä pidin näitä huoneenlämmössä muutamia päiviä, koska huoneenlämpöisten toffeiden koostumus on kivempi. Pidemmästä säilytyksestä mulla ei ole kokemusta, mutta sanoisin mutulla, että nämä kannattaa syödä parin viikon sisällä.

  6. Tein 3 litran kattilassa ja keittäminen 120asteeseen kesti aika kauan. Toffesta tuli niin kovaa etten saanut palasiksi. Hyvää silti.
    Onko vinkkejä miten saan leikattavan koostumuksen? Keitänkö pienemmässä kattilassa tai vähemmän aikaa?

    1. Heippa! Kiitos kommentista. Toffee kuumenee noin 110 asteeseen aika kauan ja sen jälkeen lämpötila kohoaa nopeasti. Todennäköisesti toffeeta on keitetty liian kauan/liian kuumaksi, jos siitä tulee kovaa. Ensi kerralla siis vähän vähemmän aikaa! Kattilan koolla ei taida olla sen kummemmin väliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights