Paahdettu valkosipuli-paputahna

Herkullinen tahna uunissa paahdetusta valkosipulista, pavuista ja rosmariinista.


Tämän herkullisen tahnan salaisuus on uunissa paahdetussa valkosipulissa, joka muuttuu paahtuessaan ihanan meheväksi ja kitkeryys poistuu kokonaan. Vaikka reseptiin tulee kokonainen valkosipuli, tahnasta tulee uunissa paahtamisen ansiosta ihanan pehmeän makuinen.

paahdettu valkosipuli-paputahna

  • 1 kokonainen valkosipuli + 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 tlk (á 230 g ) isoja valkoisia papuja (esim. Pirkka)
  • ½ dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • ½ pienen sitruunan mehu
  • ¼ dl vettä
  • 1-2 oksaa tuoretta rosmariinia
  • suolaa ja mustapippuria

Koristeluun

  • tuoretta rosmariinia
  • kylmäpuristettua oliiviöljyä
  1. Kuumenna uuni (200°C). Irrota valkosipulista uloimmat kuoret, mutta jätä kynnet kiinni kantaan. Leikkaa valkosipulin päästä pieni siivu pois, jotta kynnet tulevat kuoren sisältä esille. Laita valkosipuli leikkauspinta ylöspäin uuninkestävään astiaan ja valuta pinnalle oliiviöljyä. Paahda uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja purista sitten kynnet ulos kuoristaan korkeareunaiseen astiaan.
  2. Huuhtele ja valuta pavut ja lisää ne valkosipulien joukkoon. Lisää kulhoon öljy, sitruunan mehu, vesi ja rosmariininlehdet. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää öljyä tai vettä, jos haluat tahnasta löysempää. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Lusikoi tahna kulhoon ja valuta pinnalle oliiviöljyä. Koristele rosmariinilla.
  4. Tahna säilyy jääkaapissa hyvänä vajaan viikon.

Reseptiin on otettu mallia Sarah Jampelin ohjeesta.

2 vastausta kirjoitukseen “Paahdettu valkosipuli-paputahna

  1. Onko sulla jotain aikalaistodistetta siitä, kuinka paljon hengitys lemuaa valkosipulilta tämän jälkeen? (Tiedän, terapeutilla voisi olla jotain annettavaa tähän aikuisiällä kehittämääni valkosipulihengitysangstiin, joka vakavasti haittaa valkosipuliharrastustani, mutta silti.)

    Ja leivän päällekö tätä sitten?

    1. Tää ei oo ollenkaan niin paha, kun valkosipulin paahtaa! Raaka valkosipuli haisee hengityksessä paljon enemmän.

      Tätä voi hyvin käyttää esim leivän päällä tai vaikka uunijuuresten dippaamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights