Yhden astian linssimakaronilaatikko

Helppo pestolla maustettu vegaaninen makaronilaatikko, joka valmistuu yhdessä vuoassa.


Puuhasin koko viime kevään Yhden astian vegaaniruoat -kirjan parissa, mutta en vieläkään ole lakannut kokkailemasta näitä yhdessä paistoastiassa valmistuvia ruokia. Kun teen kotona ruokaa, turvaudun edelleen lähes aina näihin yhden astian ihmeisiin, jotta välttyy tiskaamiselta ja kaikelta ylimääräiseltä säätämiseltä.

Tästä makaronilaatikosta olen itse asiassa tehnyt yhden version jo muutama vuosi sitten Helsingin Sanomille, mutta tällä kertaa tein laatikon linsseistä. Vaikka valmispesto on melko kallista, tämän ruoan kaikki muut raaka-aineet ovat niin edullisia, että annoshinta jää silti pieneksi. Tämä on siis myös varsin oivaa budjettiruokaa! Toinen lempparimakaronilaatikkoni löytyy Yhden astian vegaaniruoat -kirjasta. Kirjan Yhden astian pannumakaronilaatikko on herkullisen tuhti ja tomaattinen ja valmistuu kokonaan (uuninkestävässä) paistinpannussa.

yhden astian vegaaninen linssimakaronilaatikko

4-6 annosta

  • 2 tlk / á 230 g punaisia tai vihreitä linssejä
  • noin 10 cm pätkä purjoa
  • 400 g makaronia
  • 1 prk / 130 g vegaanista vihreää pestoa (esim. Urtekram)
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 6 dl kiehuvaa vettä
  • 2 dl kaurakermaa
  • (tuoreita basilikanlehtiä)
  1. Laita uuni kuumenemaan 200°C.
  2. Huuhtele ja valuta linssit. Silppua purjo ohuiksi puolirenkaiksi.
  3. Sekoita uunivuoassa yhteen kuivat makaronit, linssit, purjo ja pesto. Sekoita kasvisliemikuutio kiehuvan veden joukkoon ja kaada liemi vuokaan. Kaada pinnalle lopuksi 2 dl kaurakermaa ja paista makaronilaatikkoa uunissa noin 50 min -1 h.
  4. Jos haluat, koristele laatikko tuoreilla basilikanlehdillä.

Huomioita reseptistä

  • Käytän lähes aina ruoanlaittoon Pirkan kaurakermaa, joka on juuri sopivan paksua (ja edullista). Se sopii mainiosti myös tähän laatikkoon, koska paksun koostumuksensa vuoksi se pysyy hyvin vuoan pinnalla koko paiston ajan. Plantin kaurakerma on samaa tavaraa, mutta hieman kalliimpaa.
  • Voit halutessasi vaihtaa vihreän peston edullisempaan punaiseen arrabbiatta-pestoon, jossa on joukossa myös hieman tulisuutta.

21 vastausta kirjoitukseen “Yhden astian linssimakaronilaatikko

  1. Oli kans pakko tehdä, kun pesto on mainittu :D Tuli kyllä todella hyvää, ei taida riittää huomiselle…

  2. Hei! Onnistuuko tämä ruoka halvasta pätkitystä valkoisesta spagetista tehtynä?

  3. Eeppisen hyvää!! Tein Lapin Marian vegaanisella kerkkävillipestolla, plantin 2 dl sipulikaurakermalla + lisäksi vähän oddlyn maustamatonta ja tummilla makarooneilla. Ihanaa kun maukkaan ruoanlaitto voi olla näin helppoa – kiitos!

    1. Jee! Ihanaa, että tykkäsit tästä <3 Mä en ole vieläkään maistanut tota kerkkäpestoa, mutta pitää kyllä ostaa testiin kaupasta joku kerta!

  4. Hieno resepti! Jatkossa ehdottaisin ehkä käyttämään tiettyjen asioiden mittaamiseen painoa jonkin epämääräisen kasvin mitan sijaan (tässä tapauksessa 10cm purjoa joka voi purjon paksuuden mukaan vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi).

    1. Heippa! Kiitos palautteesta! Tällaisissa resepteissä ei ole niin justiinsa onko sitä purjoa se 5 vai 10 cm ja silmämääräinen mitta riittää ihan hyvin. (Vastaavasti olisin tässä reseptissä käyttänyt mittaa 1 sipuli, mikä sekin on aika epämääräinen, mutta yleisesti käytetty määrä.) Ruoanlaittoa hidastaa turhaan, jos alkaa mittailemaan kaiken, eikä kaikilla välttämättä ole kotona edes keittiövaakaa. Leivonnassa toki sitten asia erikseen, kun siellä grammat on oleellisempia kuin ruoanlaitossa.

      1. Just näin.
        Aina kokkailussa voi varioida ja muutella komponentteja sen mukaan miten ite tykkää.
        Ei ne määrät ole justiinsa eikä se mitä kasviksia / juureksia käyttää.
        Esim.jos jostain ei tykkää tai on allerginen…Aina voi vaihtaa johonkin itselle mieluisiin ainesosiin!!! 💪😋

        Liian moni het jättää ihan suotta jotain tekemättä kun näkee, että reseptissä lukee jokin ”inhokki-aines”.

        Itse korvaan esim.aina tofun ym.soijatuotteet muilla, koska olen allerginen sille.

        Rohkeutta ja kokeiluja vaan kokkailuun, niin syntyy mitä ihanampia ruokia 🥘🍜🍕👌

        Leipomisessa mitat tärkeämpiä, mut ruuanlaitossa voi viskellä kaikenlaista mitä kaapista löytyy ym.ym. 😊😉

        Inspiroivia ovat kyllä sun reseptit. Saa hyviä vinkkejä.🙏

        1. Kiitos kommentista Nelli <3

          Ymmärrän toki senkin hyvin, että jotkut kaipaavat täsmällisiä ohjeita, ruoanlaittotyylejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin!

  5. Tää oli tosi hyvää, puolisokin totesi että meni heti lemppariruokien joukkoon. Kiitos ohjeesta! Juuri tällaiset on arjen pelastajia, kun riittää vain että sekoittaa ainekset ja lykkää paistumaan. Sen verran tuunattiin ohjetta, että laitettiin vielä annoksen päälle ravintohiivahiutaleita, ja se tuntui tuovan kaikki maut vielä vahvemmin esiin.

    1. Onpa ihana kuulla! <3
      Tällaisia superhelppoja ruokia löytyy lisää mun Yhden astian vegaaniruoat -kirjasta!

  6. Moikka! Onko tässä tarkoitus käyttää kuivia linssejä vai linssejä suolaliemessä? Vai käykö molemmat? :)

    1. Moikka! Reseptissä on tölkki, eli siis säilykelinssejä. Jos haluat käyttää kuivia linssejä, ne tulee keittää ennen käyttöä.

      1. Mä käytin tässä juuri epähuomiossa kuivia punaisia linssejä ilman esikeittämistä. Tuli ihan hyvää, mutta kuivat linssit ilmeisesti imaisivat aimo annoksen nesteestä ja laatikosta tuli siis aika kuivaa. Ketsuppi pelasti!

    1. Heippa! Kyllä vain, juuri noita linssejä käytin itsekin tässä. 380 g tarkoittaa pakkauksen sisältöä nesteen kanssa, 230 g valutettuna.

  7. Mikähän määrä kuivia linssejä vastaisi tuota määrää purkkilinssejä, joita en ole koskaan käyttänyt?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights