Yhden astian linssimakaronilaatikko

Helppo pestolla maustettu vegaaninen makaronilaatikko, joka valmistuu yhdessä vuoassa.


Puuhasin koko viime kevään Yhden astian vegaaniruoat -kirjan parissa, mutta en vieläkään ole lakannut kokkailemasta näitä yhdessä paistoastiassa valmistuvia ruokia. Kun teen kotona ruokaa, turvaudun edelleen lähes aina näihin yhden astian ihmeisiin, jotta välttyy tiskaamiselta ja kaikelta ylimääräiseltä säätämiseltä.

Tästä makaronilaatikosta olen itse asiassa tehnyt yhden version jo muutama vuosi sitten Helsingin Sanomille, mutta tällä kertaa tein laatikon linsseistä. Vaikka valmispesto on melko kallista, tämän ruoan kaikki muut raaka-aineet ovat niin edullisia, että annoshinta jää silti pieneksi. Tämä on siis myös varsin oivaa budjettiruokaa! Toinen lempparimakaronilaatikkoni löytyy Yhden astian vegaaniruoat -kirjasta. Kirjan Yhden astian pannumakaronilaatikko on herkullisen tuhti ja tomaattinen ja valmistuu kokonaan (uuninkestävässä) paistinpannussa.

yhden astian vegaaninen linssimakaronilaatikko

4-6 annosta

  • 2 tlk / á 230 g punaisia tai vihreitä linssejä
  • noin 10 cm pätkä purjoa
  • 400 g makaronia
  • 1 prk / 130 g vegaanista vihreää pestoa (esim. Urtekram)
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 6 dl kiehuvaa vettä
  • 2 dl kaurakermaa
  • (tuoreita basilikanlehtiä)
  1. Laita uuni kuumenemaan 200°C.
  2. Huuhtele ja valuta linssit. Silppua purjo ohuiksi puolirenkaiksi.
  3. Sekoita uunivuoassa yhteen kuivat makaronit, linssit, purjo ja pesto. Sekoita kasvisliemikuutio kiehuvan veden joukkoon ja kaada liemi vuokaan. Kaada pinnalle lopuksi 2 dl kaurakermaa ja paista makaronilaatikkoa uunissa noin 50 min -1 h.
  4. Jos haluat, koristele laatikko tuoreilla basilikanlehdillä.

Huomioita reseptistä

  • Käytän lähes aina ruoanlaittoon Pirkan kaurakermaa, joka on juuri sopivan paksua (ja edullista). Se sopii mainiosti myös tähän laatikkoon, koska paksun koostumuksensa vuoksi se pysyy hyvin vuoan pinnalla koko paiston ajan. Plantin kaurakerma on samaa tavaraa, mutta hieman kalliimpaa.
  • Voit halutessasi vaihtaa vihreän peston edullisempaan punaiseen arrabbiatta-pestoon, jossa on joukossa myös hieman tulisuutta.

Verified by MonsterInsights