Yrttien kasvattaminen parvekkeella

Näillä vinkeillä saat yrtit viihtymään parvekkeella (ja puutarhassa!).


Miten saada yrtit kasvamaan ja menestymään parvekkeella? Tässä parhaat vinkit! Näitä samoja vinkkejä voi toki hyödyntää myös puutarhassa kasvatettaville yrteille.

1. valitse yrtit kasvupaikan mukaan

Aurinkoisella parvekkeella viihtyvät lähes kaikki yrtit, mutta varjossa yrttien kasvu hidastuu, maku jää vaatimattomammaksi eikä suurin osa yrteistä viihdy varjossa laisinkaan. Varjoiselle parvekkeelle suosittelen lähinnä minttua ja persiljaa. Asuin vuosia asunnossa, jonka pohjoispuolen hämärällä parvekkeella kokeilin kasvattaa yhtä sun toista huonolla menestyksellä. Nyt parveke on vaihtunut aurinkoiseen ja ero kasvussa ja kasvien viihtymisessä on huima! Aurinkoisella lasitetulla parvekkeella tulee kuitenkin huolehtia riittävästä tuuletuksesta – pidän aina vähintäänkin osan laseista auki aurinkoisina päivinä, ettei lämpötila nouse liian korkeaksi.

Jos sinulla on aurinkoinen, mutta lasittamaton parveke, kannattaa olla erityisen tarkkana kylmän kanssa. Esimerkiksi basilika on erittäin arka kylmälle, eikä sitä kannata istuttaa ulos ennen kuin yölämpötilakin on yli 8°C.

2. siemeniä vai taimia?

Minulla jää kokkailuista aina yli kaupan yrttien juurakoita, joten rahan säästämiseksi ja hävikin välttämiseksi kasvatan yrttini aina niistä. Kaupan yrtit on helppo vain istuttaa suoraan multaan ja ne lähtevät hyvin kasvamaan kunhan juurakko ei ole päässyt kuivumaan. Puutarhamyymälöistäkin löytyy yrttien taimia, mutta ne ovat usein ruokakauppojen yrttejä paljon kalliimpia.

Jos viitseliäisyyttä riittää ja kotoa löytyy tilaa ja tarpeeksi lämmin ja valoisa tila siementen kasvattamiselle, sekin on toki hyvä vaihtoehto!

3. Istuta riittävän isoon ruukkuun

Liian pienessä ruukussa yrtit kuivuvat helposti, ne eivät saa välttämättä riittävästi ravinteita, eikä juurille jää tarpeeksi tilaa. Suosin itse 15-20 litraisia muovitettuja koreja, mutta mikä tahansa tilavuudeltaan riittävän suuri ruukku, astia tai istutuslaatikko sopii hyvin. Yhteen 15 litran ruukkuun kannattaa istuttaa 2-3 kaupan yrttiruukkua, ei enempää. Ne kyllä kasvavat kesän aikana!

Suuren ruukun etuna on myös, että niissä yrtit saattavat talvehtia kun juuristo ei mene ihan kokonaan jäähän. Omalla parvekkeellani Helsingissä talvehti viime kesänä persilja, ruohosipuli, minttu ja timjami.

Jos sinulla ei ole lasitettua parveketta, ruukuissa on syytä olla reikä pohjassa. Muuten sadevesi jää ruukkuihin seisomaan ja pahimmassa tapauksessa mädännyttää juuret ja koko kasvuston.

4. multa ja lannoitus

Käytän itse yrteille yleensä lähikaupasta löytyvää viherkasvimultaa. Viherkasvimullassa on seassa yleensä hieman runsaammin hiekkaa, joka tekee kasvualustasta vettä läpäisevämmän. Olen kasvattanut yrttejä kukka-, viherkasvi-, yrtti- ja puutarhamullassa, ja kaikki ovat toimineet tarkoitukseensa aivan hyvin!

Lannoitukseen käytän veteen sekoitettavaa yleislannoitetta noin joka toisella kastelukerralla.

5. kastelu

Kuumassa ja aurinkoisessa paikassa yrttejä saa kastella päivittäin. Tarkkoja kastelumääriä ei voi antaa, koska kastelun tarve riippuu muun muassa ruukun koosta, kasvin koosta ja lämpötilasta. Eri yrtit myös kaipaavat hieman eri määriä vettä: esimerkiksi minttu juo melko runsaasti, mutta rosmariini pärjää vähemmällä vedellä. Kastelun kannalta onkin helpointa istuttaa aina vain yhtä eri yrttilaatua yhteen ruukkuun. Multaa ei kannata pitää pitkiä aikoja liian märkänä, mutta älä anna kasvien myöskään nuupahtaa. Kuivuudesta kärsivät kasvit ovat myös alttiimpia tuholaisille!

6. leikkaaminen

Yrtit kasvavat paremmin, kun niitä leikkaa ja käyttää säännöllisesti! Lehtihangan yläpuolelta leikkaamalla saat yrtit haaroittumaan ja kasvamaan tuuheammin. Esimerkiksi persilja ja korianteri eivät kuitenkaan juuri haaroitu vaan kasvattavat juuristosta uutta kasvustoa, joten niitä voi leikellä hyvin läheltä mullan pintaa.

Suosittelen myös leikkaamaan yrteistä kukinnot pois hyvissä ajoin. Kukkiminen vähentää lehtien kasvua ja esimerkiksi muuttaa korianterin makua. Tietysti jos haluat erityisesti kasvattaa kukkia,  on esimerkiksi mintussa kauniit kukat jotka sopivat mainiosti erilaisiin koristeluihin, juomiin ja salaatteihin.

7. Tuholaiset

Yrtteihin tulee jossain vaiheessa kesää tuholaisia, yleensä useita erilaisia, eikä sille oikein voi mitään. Luomuviljelyssäkin sallittua pyretriiniä voi kokeilla, samoin tuholaisia syöviä petopunkkeja tai leppäpirkkoja (TarhurinApu myy niitä). Lentäville tuhohyönteisille voi käyttää myös liima-ansoja. Toki voit kokeilla myös erilaisia tuholaisia karkottavia kasveja, kuten samettikukkia, mutta oman kokemukseni mukaan niistä ei ole juuri hyötyä. Pahimman tuholaisinvaasion aikaan leikkaan yleensä itse yrtit matalaksi, käsittelen pyretriinillä ja jään odottelemaan parempia aikoja. Tuholaisten ja esimerkiksi härmän esiintyminen vaihtelee kuitenkin (onneksi!) vuodesta toiseen.

8. Entä jos en vain onnistu?

Oman kokemukseni mukaan kaikki yrtit eivät vain yksinkertaisesti viihdy kaikkialla. Minä en osaa kasvattaa rosmariinia – se on usein ensimmäisenä täynnä jauhiaisia, ripsiäisiä ja härmää, kasvaa huonosti enkä osaa kastella sitä oikeaa määrää. Kannattaakin siis kokeilla rohkeasti erilaisia yrttejä, sillä vain testaamalla selviää mitkä viihtyvät.  Yleisesti ottaen yrttien kasvattaminen on kuitenkin tosi helppoa, kunhan valoa, lämpöä, vettä ja ravinteita on tarjolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights