Kanervankukkatee – iltateetä metsästä

Kanervasta tulee mitä ihanin iltatee!


Olen tänä kesänä mökillä innostunut keräilemään omalta pihalta teeaineksia. Juon aina iltaisin yrttiteetä ja kaupasta ostamisen sijaan ihania teeaineksia löytyy myös meidän jokaisen lähimmästä metsästä! Olen kuivannut tänä kesänä teeaineiksi vadelmanlehtiä ja horsmankukkia sekä omassa kukkapenkissä kasvatettua kamomillaa, ruiskaunokkia ja oreganon kukkia. Teen raaka-aineista suosikikseni on kuitenkin noussut tuiki tavallinen kanerva, jonka pehmeän kukkainen maku sopii ihanasti iltateeksi.

Kanervan keräys ja kuivaaminen

Kanerva kukkii paikasta riippuen yleensä syyskuulle saakka. Kanervan kukat on helppo kerätä riipimällä, kasvia vahingoittamatta. Kanervan kukkia saa kerätä pienimuotoisesti jokaisenoikeuksien nojalla, kunhan sen tekee kasvia vahingoittamatta. Meidän metsäisellä mökkitontilla kasvaa valtavasti kanervaa, joten teeainekset on saanut helposti kerättyä omalta pihalta. Kanerva on ihanteellinen teeaines myös sen takia, että kukat kuivuvat todella nopeasti ja ne voi huoletta kuivata vaikkapa lautasella monessa kerroksessa (välillä sekoitellen). Säilö kuivat kukat kannelliseen purkkiin ja säilytä valolta suojattuna.

kanervan käyttö teenä

Kuivattuja kanervan kukkia tarvitaan noin 1 rkl mukillista kohden. Kaada päälle kiehuva vesi ja anna hautua 5-10 minuuttia. Jos haluat, kanervateen voi makeuttaa vaikkapa agavesiirapilla.

Kanerva on teenä ihanaa yksinkin, mutta voit tehdä omia teesekoituksia lisäämällä joukkoon mm. kamomillaa, ruiskaunokkia tai vadelmanlehtiä.

Edit: Kanervan kukkien kerääminen herätti Instagramissa keskustelua, joten muokkasin tekstiin sen perusteella tiedon, että kanervan kukkien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Tarkistin asian kuitenkin Ely-keskuksesta (jonka asiakaspalvelija tarkisti asian ympäristöministeriöstä) ja kanervan kukkia saa kerätä jokaisenoikeuksien nojalla. Kanervaan pätee samat säännöt kuin muihinkin varpuihin.

4 vastausta kirjoitukseen “Kanervankukkatee – iltateetä metsästä

  1. Tässähän tuli heti kerralla monta hyvää ideaa ja varsinkin tuo kanervatee on omiaan tänne Skotlantiin. Kiitos!

  2. Muistan lapsuudesta, kun keräsin mummun kanssa kanervankukkia juuri iltateeksi. Hänen perimätiedon mukaan juuri kanervankukat sekä taikinamarjapensaan lehdet kuumaan veteen haudutettuina auttavat unta.

    1. Kanervateen rauhoittavasta vaikutuksesta löytyykin netistä monta mainintaa, mutta en onnistunut löytämään mitään tutkimustietoa aiheesta. Voi hyvinkin olla, että asialla on jokin tieteellinen perä, mutta toistaiseksi luotan siihen, että kanervatee on vain kivan makuinen ja kofeiiniton vaihtoehto iltateeksi <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights