Metsäsienistä, sipulista ja herkullisesta juustokastikkeesta syntyy syksyn helpoin sienipiirakka!
Kantarelleja on löytynyt tänä vuonna jo kassikaupalla mökkitien varresta koiranulkoilutuksen yhteydessä, että ei edes harmita, vaikka en ole vielä ehtinyt kunnolla sienimetsälle. Ainakin kantarellivuodesta näyttäisi siis olevan tulossa erityisen satoisa! Upotin sienet tällä kertaa tähän herkulliseen juustoiseen sienipiirakkaan. Juustotäytteestä tulee mehevä ja herkullinen, kun juusto sekoitetaan kaurafraichen kanssa ja maustetaan mm. dijon-sinapilla. Tätä kannattaa testata, vaikka suhtautuisit vegaanisiin juustoihin epäillen!
juustoinen sienipiirakka
6-9 palaa
- 600 g/ 1 iso lehtitaikinalevy
- 400 g puhdistettuja metsäsieniä (esim. kantarelleja ja/tai suppilovahveroita)
- 2 punasipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 tl misotahnaa + tilkka vettä
- suolaa ja mustapippuria
- 2 dl kaurafraichea (Oatly)
- 100 g vegaanista juustoraastetta (Violife Epic)
- 1 tl dijon-sinappia
- 1 tl sipulijauhetta
- 1 tl valkosipulijauhetta
- tuoreita salvianlehtiä
- Ota lehtitaikina sulamaan hyvissä ajoin.
- Pilko sieniä tarvittaessa pienemmäksi. Leikkaa punasipulit puolirenkaiksi. Hienonna valkosipulinkynnet.
- Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää sitten pannulle öljy ja punasipulit ja jatka paistamista, kunnes sipuli on pehmennyt ja sienet ovat saaneet vähän väriä pintaansa. Sekoita misotahnan joukkoon tilkka vettä niin, että saat siitä notkeaa ja se sekoittuu hyvin sienipaistoksen joukkoon. Kaada miso pannulle. Lisää valkosipulit, suola ja mustapippuri ja paista vielä hetki. Nosta pannu liedeltä.
- Kauli sulanut lehtitaikina leivinpaperin päällä hieman ohuemmaksi. Leikkaa taikinaan noin sentin levyinen reunus veitsellä niin, että veitsi ei osu ihan pohjaan asti. Nosta taikina leivinpaperin päällä uunipellille.
- Sekoita yhteen kaurafraiche, juustoraaste, sinappi, sipulijauhe ja valkosipulijauhe. Levitä seos lehtitaikinan päälle reunaviiltojen sisäpuolelle. Levitä sienipaistos juustoseoksen päälle.
- Paista piirakkaa 200°C uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hetki ja lisää sitten salvianlehdet.
Huomioita reseptistä
- Kaikki Suomessa myytävät lehtitaikinat taitavat olla vegaanisia, mutta voitaikina sisältää nimensä mukaisesta voita. Vegaaninen iso lehtitaikina löytyy ainakin Myllyn Parhaan valikoimista.
- Piirakkaan sopii mainiosti kaikki sellaiset sienet, jotka eivät vaadi ryöppäystä. Herkkullinen sienipiirakka tulee myös esimerkiksi mustatorvisienistä, tateista ja lampaankäävästä.
- Sienipiirakan kanssa sopii esimerkiksi raikas salaatti.
- Reseptissä on mainittu omat tuotesuositukseni. Jos tykkäät jostain muista merkeistä enemmän, käytä niitä.
Kuulostaapa hyvältä, pitää laittaa pian testiin! Uusia sieniä pukkaa jo pakastimeen, mutta osa vanhoistakin on vielä syömättä, pitää nyt ryhdistäytyä asiassa ja sienten syömisessä… :D
Joo kyllä nyt ihan viimeistään kannattaa hankkiutua viimevuotisista sienistä eroon!
Ihanaa, että on hyviä paikkoja laittaa sieniä! Sain vähän lampaankääpää naapurista, mutten aivan riittävästi, joten jatkoin viimevuotisilla kuivatuilla suppiksilla. Ihanaa tuli 😍
Onpa kiva kuulla, että tykkäsit tästä! <3