Jos pitää valita kuivasoijatuotteiden, tofun tai seitanin välillä, en yleensä päädy ensiksi mainittuihin. Ne ovat kyllä varsin kätevää ruokaa ja marinoimalla niistäkin saa monen makuisia. Kunhan valitsee oikean merkkiset tuotteet, saa kuivasoijatuotteistakin ihan kelpoa syötävää.
Ostin Ruohonjuuresta Vantastic Foodsin soijanuggetteja. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, koska toistaiseksi mikään muu valmistaja ei ole yltänyt Reformin soijaleikkeiden ja -suikaleiden tasolle. Asiaan ei tullut muutosta vieläkään, joten ensi kerralla valmistan nämä Reformin leikkeistä. Suurin ero Reformin ja muiden valmistajien kuivasoijatuotteissa taitaa olla rakenteessa. Reformin leikkeet ja suikaleet ovat paljon kiinteämpiä ja niitä on mukavampi käsitellä. Makueroakin on, sillä etenkin Soyappetitin suikaleet maistuvat todella vahvasti prosessoidulle soijalle, huolimatta siitä miten ne valmistaa.
ROSMARIINI-SITRUUNANUGGETIT
- soijanuggetteja
- kasvislientä
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 0,25 dl vettä
- 0,5 sitruunan raastettu kuori
- 1 rkl sitruunamehua
- 1-2 oksaa tuoretta rosmariinia (kevyesti silputtuna)
- suolaa
- pippuria
- Keitä nuggetteja vahvassa kasvisliemessä noin 10 minuuttia ja sekoita sillä välin marinadin aineet.
- Purista nuggeteista ylimääräinen neste pois ja anna niiden marinoitua vähintään puoli tuntia.
- Purista nuggeteista jälleen ylimääräinen neste pois ja paista ne kauniin ruskeiksi paistinpannulla.
En ole erityisemmin sämplännyt eri tuotemerkkien välillä, mutta nytpä olen jatkossa tarkkana. Mielestäni nuo sitruuna ja rosmariini peittävä hyvin ”soijamaista” makua. Salvia ja timjami toimivat kokeilujeni perusteella myös.
Oi miten ihanan delicioussin näköinen kuva!
Löytyy kaapistsa noita soijanugetteja (kuiva) joten tämä menee testiin.. Herkullisia varmasti!
Ps. tein vegaanisia pullia pari päivää sitten, jos kiinnostaa katsastaa? ;)
Menivät meidän taloudessa sen verta hyvin ”läpi” etteivät muut erottaneet niitä tavallisista laskiaispullista ei sitten millään!! Sain niihin pulliin kauniin kiillonkin, mitä ei välttämättä yleensä saa..
Insanity, suosittelisin kyllä ennemmin niitä Reformin leikkeitä :)
Täytyy käydä tsekkaamassa pullat, vaikka nyt on kyllä pullanleipomiskiintiö hetkeksi täynnä!
Reformi on kyllä ehdoton suosikki täälläkin! Harmittavaa vain, että Tampereella harvemmista kaupoista löytää Reformin soijatuotteita. Osaisiko joku vinkata varman ostopaikan?
Hei!
Meillä on tilattu soijaleikkeet verkkokauppa Ekolosta. Varsinkin extra-suuret soijapihvit ovat suosikkejamme! Harmi, ettei ole tullut otettua yhtään kuvaa valmiista soijaleikkeleistä.
http://www.ekolo.fi/show.php?page=vegaani#soijaseitan
Ekolosta saa tilattua kaikkea muutakin kivaa, kannattaa tutustua :)