Manteli-sitruunakakku

Uusimmassa Maku-lehdessä oli Ellen Svinhufvudin kakun resepti, joka näytti kuvassa niin hyvältä, että päätin säveltää jotain mantelilastuilla päällystettyä. Tuo Maku-lehden kakku ei sisältänyt juuri muuta kuin kermaa ja kananmunia, joten otin vain kuvan inspiraatioksi. Tästä syntyi manteli-sitruunakakku.

manteli-sitruunakakku

MANTELI-SITRUUNAKAKKU

KAKKUPOHJA

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0,5 dl mantelirouhetta
  • 1,75 dl margariinisulaa
  • 3 dl soijamaitoa
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 0,5 sitruunan mehu
  • margariinia ja korppujauhoja vuokaa varten
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää joukkoon margariinisula ja soijamaito sekä sitruunan kuori ja -mehu.
  2. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia.
  3. Kostuta kakku makeutetulla soijamaidolla ja anna sen jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä.

TÄYTE JA KUORRUTE

  • 4 dl kauravaniljakastiketta
  • 80 g mantelijauhetta
  • 1,5 rkl sitruunamehua
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 50 g mantelilastuja
  1. Paahda mantelilastut kuivalla, kuumalla paistinpannulla.
  2. Sekoita (ei tarvitse vispata) yhteen jääkaappikylmä kauravaniljakastike, mantelijauhe sekä sitruunan kuori ja -mehu.
  3. Leikkaa kakku kahteen osaan ja käytä noin puolet vaniljakastikeseoksesta kakun täyttämiseen ja puolet kuorruttamiseen. Koristele kakku lopuksi paahdetuilla mantelilastuilla (ja orvokeilla). Säilytä valmis kakku jääkaapissa.

manteli-sitruunakakku1

Olin muuten pitkään etsiskellyt hyvää kakkutarjotinta, kunnes löysin tuon keraamisen tarjottimen Hemtexistä vähän aikaa sitten. Kaikki kakkutarjottimet ovat yleensä aina liian koristeellisia minun makuuni. Ehkä olisi pitänyt hankkia saman tien kaksi, kun varmasti jossain vaiheessa saan tuon rikki…

Niin ja hyvää pääsiäistä kaikille!

26 vastausta kirjoitukseen “Manteli-sitruunakakku

  1. Kakku näyttää hämmästyttävän paljon alkuperäiseltä, mutta vaikuttaa sata kertaa herkullisemmalta :) Henk koht en ole koskaan tajunnut noita voikreemi-marenkikakkuja… Siis edes maun puolesta.
    – Olenkin miettinyt, että mistä toi sun kakkulautanen on. Itsellänikin on tuollainen kunnollinen jalallinen malli ostoslistalla. Kiitos vinkistä :)

  2. Okriina, mä en oo koskaan syönyt marenkikakkuja, koska en koskaan ennen vegaaniksi ryhtymistäni tykännyt marengista. Kananmunan maku leivonnaisissa oli muutenkin yleensä aina aika luotaantyöntävää.

    Jenni, kiitos :)

  3. Manteleita! Nami.. Tosi kivan erilainen resepti kakkuun. Ite ostin tuota vatkautuvaa vaniljakastiketta mämmin kanssa syötäväksi, ja petyin kyllä tosi paljon. ”Vatkautuva” vaniljakastike ei todellakaan vatkaudu! Siis go greenin soossi. Ootko keksinyt keinoa sen vaahdotukseen?

  4. Insanity, mä en nykyään enää osta GoGreenin tuotteita, kun ne on valmistajanvaihdoksen myötä menneet ihan huonoiksi. Sunnuntai ja Oatly -tuotemerkkien alta löytyy kuitenkin ihan hyvät kauravaniljakastikeetkin :)

    Mä en tällä kertaa edes kokeillut vaahdottaa noita kastikkeita, kun se on suoraan jääkaapista otettuna jo valmiiksi sellaista paksua. Miksi sitä enää pitäisi vaahdottaa? Oon joskus vuosia sitten yrittänyt vatkata jonkun merkkistä kauravaniljakastiketta, eikä siitä mitään tullut.

  5. aleksi, en ollut kuullutkaan tuollaisesta kakusta, mutta pikaisen googlailun perusteella tämä tosiaan vaikuttaa aika paljon siltä :)

  6. Hei Elina! Reseptisi ovat aivan uskomattoman herkullisia. Olen tehnyt sacherkakkua ja rahkamaista piirakkaa sinun resepteilläsi ja molemmat olivat todella onnistuneita (aivan liian hyviä :D). Tätä täytyy kokeilla heti seuraavaksi.

  7. Maria, ei ole kokemusta, mutta luultavasti. Vadelmapiirakan pakastamiseen suhtaudun suurella varauksella, sillä veikkaan, että jogurtin rakenne muuttuu pakastimessa. Ei tosin ole kokemusta siitäkään, meillä ei ehdi leivonnaiset pakastimeen asti :)

  8. kiitos. eipä ehtis mullakaan jos ei ois pakko :D
    tein just vadelmapiirakkaa, aivan ihana resepti :)

  9. Tein tätä kakkua äitien päiväksi, ja hyvää oli! Tosin kauravailjakastike(Oatlyn) jäi vähän löysäksi, ensi kerralla pitää varmaan vatkata sitä hieman. Tämäkin kakku oli parempaa vielä täyttämistä seuraavana päivänä, pitäisi aina muistaa antaa kakkujen maustua yön yli, niin niistä tulee maukkaanpia ja kosteampia.

  10. Anne, vaniljakastikkeella ei tossa päällä ole oikeastaan muuta funktiota kuin toimia mantelilastujen kiinnittäjänä. Käytithän jääkappikylmää vaniljakastiketta? Kuten tuossa ylempänä olevassa kommentissa jo mainitsin, niin mun kokemuksen mukaan vaniljakastike on paksumpaa suoraan purkista kuin vaahdotettuna, jolloin siitä tulee juoksevampaa.

  11. Heips!
    Olen ittenkin vegaani ja teen itselleni reseptikirjaa. Saisinko kopioida kuviasi ja reseptiäsi siihen, yksityistarkoitukseen siis? Ihanaa muuten kun kerrankin kaikissa resepteissä on kuvat mukana kun joissakin ei ole :)

  12. Sanna, jos reseptikirja tulee tosiaan ihan omaan käyttöösi, niin saat toki kopioida kuviakin.

  13. Kiitos hyvästä ohjeesta. Tein tuon kuivakakkuna kuivakakkuvuokaan ja TOIMI!!
    Laitoin margariinisulan tilalle öljyä eikä minulla ollut manteleita, joten siitä tuli vain sitruunakakku. Ja en siis tehnyt kuorrutuksia tms.

  14. En ymmärrä mitä tapahtui, tein kakun ohjeen mukaan, korvasin ekalla kerralla sokerin tomusokerilla, jolloin pohjasta tuli kumimainen pötkäle. Maku on ihan hyvä, rakenne ei todellakaan, ei sitä voi syödä. Tein toisen kerran tavallisella sokerilla ja ihan sama juttu. Luovutan nyt. Toki en käyttänyt soijamaitoa vaan tavallista, enkä käytä kotona margariinia vaan voita. Ei se siitäkään voi olla. Eihän margariinia ja sokeria vaahdoteta ensin ja sitten lisätään loput? Niin kuin muissa kakuissa on tapana.. ? Toi aineiden sekaan lätkiminen ei toimi. Tai en tiedä mikä. Huoh.

    1. No voi harmi, ettei kakku onnistunut. Jos kakusta tulee ”kuminainen”, se johtuu useimmiten siitä, että taikinaa on sekoitettu liian kauan. Vegaanisen kakkutaikinan teossa on oleellista se, että ainekset vain käännellään sekaisin, eikä sekoiteta tai vatkata sen enempää, muuten taikinasta tulee sitkeää. Voin ja lehmänmaidon käyttäytymisestä en osaa sanoa, koska mun keittiössäni ei kyseisiä aineita käytetä – voi olla, että ne toimii vähän eri tavalla.

      Kakkua voi tehdä kahdella tapaa, joko sekoittamalla jauhot margariini-sokerivaahtoon tai sekoittamalla rasvan ja nesteet kuivien aineiden joukkoon. Kummallakin pitäisi kyllä onnistua yhtä lailla :)

  15. Moi
    Olen tehnyt tätä monta kertaa ihan kuivakakkuna ilman tuota kuorrutetta ja voi että on hyvää!!
    Laitan margariinisulan sijaan 1dl jotain öljyä ja sitruunasta kaikki mehut, koska sitten se toinen puolikas jää usein käyttämättä. Öljynä olen kokeillut oliiviöljyä, manteliöljyä ja saksanpähkinäöljyä. Mantelirouheen olen usein jättänyt pois. Näillä muutoksilla ei ole tarvinnut muokata muiden ainesosien lukuja, samat määrät olen niitä laittanut. Ja tästä tulee tosiaan korkea kakku sellaisella reikävuualla.
    Ja maitona olen käyttänyt useimmiten mantelimaitoa. En osaa sanoa kuinka paljon öljyt vaikuttavat makuun. Mutta seesamöljyä en suosittele, sen maku tulee läpi ja ei ole hyvää…. :)

  16. Tätä meinaan tehdä, koska tykkään mantelista hurjasti. Mutta jäin ihmettelemään, todellako ja miksi kakku kostutetaan heti uunista otettua, tai ainakin ennen leikkaamista. Mitä?

    1. Hmm… Tämä resepti on 7 vuotta vanha, ja totta puhuen, ei aavistustakaan mitä olen ajatellut :D

  17. Moi. Olen tehnyt tätä kuivakakkuna monia monia kertoja. Superhyvää! Ja pakastanutkin sitä. Nyt perjantaina päätin kokeilla appelsiinilla ja toimii!. En laittanut kaikkea mehua mutta olisi voinut, ei olisi tullut liian appelsiininen.

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights