Vegaani Lissabonissa

En toki kuvitellut meneväni mihinkään vegaaniruokaparatiisin, mutta Lissabonin ruokatarjonta oli harvinaisen ankea vegaanin näkökulmasta. Ravintolat ja kaupat pursuilivat lähinnä lihaa ja kalaa, eikä kaupungin kasvisravintolatarjontakaan ollut järin houkutteleva. Onneksi sentään kahvin ja viinaksien* ystäviä kaupungissa suorastaan hemmotellaan!

ginja1

Vegaanina matkaillessa olen toki tottunut siihen, että tavallisten ravintoloiden ruokalistoilta harvemmin löytyy mitään syötävää ja syömiset tulee yleensä hoidettua ruokakauppojen antimilla ja kasvisravintoloiden tarjonnalla. Lissabonissa ei tämäkään ollut niin yksinkertaista, sillä kaupungista oli todella hankala löytää ruokakauppoja ja jos niitä jostain syrjäkujilta löysi, oli niiden tarjonta lähinnä liha- ja hedelmäosastoa. Pienistä minimercadoista saattoi hyvällä tuurilla löytyä jopa yhden merkkistä soijamaitoa! Ruokaostoksille kannattaa suunnata El Corte Inglésin kauppakeskukseen, jonka alakerran ruokaosastolla oli varsin vaikuttavan kokoinen ”erikoistuoteosasto”, josta löytyi ihan järjetön määrä erilaisia soijajogurtteja, -maitoja, seitan- ja soijamakkaroita ja ties mitä.

Kaupungin kasvisravintoissa riittää kyllä tarjontaa ihan hyvin viikon lomaa ajatellen, mikäli jaksaa vielä innostua näistä niin moneen kertaan nähdyistä jooga-, harekrishna- ja terveysruokameiningeistä. Minä en, ja seuralaiseni vielä vähemmän, joten kasvisravintoloista voisi suositella ainoastaan Terraa, ja sitäkin pienellä varauksella.

terra1

Paikka oli sinänsä ihan miellyttävä ja tarjoilijat ystävällisiä, mutta ikävä kyllä ruoka oli vähän mautonta. Illallisbuffet ravintolassa maksoi 15 euroa. Tarjolla oli esimerkiksi tofua (mautonta), seitania (maistui aasialaisissa kaupoissa myytävälle mock duckille, joka puolestaan haisee koiranruualle), erilaisia salaatteja ja erilaisia pasta- ja riisijuttuja, mitkä eivät myöskään maistuneet oikein millekään. Suurin osa buffetin tarjonnasta oli vegaanista, muutamia juustoja sisältäviä ruokia lukuun ottamatta.

Ravintola oli jostain syystä keskiviikkoiltanakin ihan tupaten täynnä, joten ravintolaan lienee syytä tehdä pöytävaraus tai saapua paikalle heti kun se aukeaa kello 19:30. Ravintolan iso terassi oli tosi viihtyisä paikka syödä. Ravintolassa vaikutti käyvän enimmäkseen paikalliset ja ihan tavallisen oloiset tyypit, mutta ruoka ei mielestäni ollut lähellekään niin hyvää, että voisin kuvitella käyväni tällaisessa ravintolassa illastamassa Suomessa. Mahan sai kuitenkin täyteen ja ruokaa sai tosiaan tuon 15 euron edessä kahmia lautaselle niin paljon ja niin monta kertaa kuin halusi.

Ravintoloissa istuskelun sijaan kulutimme aikaa Lissabonissa enimmäkseen kahviloissa, joita oli joka kulmassa. Portugalilainen kahvi on halpaa, vahvaa ja hyvää. Peruskahvi on aina kupillinen espressoa, eikä laihasta suomalaisesta suodatinkahvista ole onneksi tietoakaan!

espresso1

Kahviloista voisi erityisesti suositella Cafe Royalea, joka oli viileän tyylikäs paikka. Täällä kannatta testata hummus ja pitaleipä paikallisen erikoisuuden, spritella laimennetun oluen, panachén, kera.

Lissabonin paras paikka vetelehtimiseen on ehdottomasti Pois Cafe, jonka upottavat sohvat houkuttelevat viettämään paikassa useammankin tunnin. Lounaslistalla sattui juuri sopivasti olemaan gazpachoa, joten paikasta ei tarvinnut lähteä nälkäisenä.

gazpacho1

Vetelehtimiseen sopii mainiosti myös Adamastorin terassin laidalla sijaitseva Noobai Cafe, jonka aurinkoisella terassilla kannattaa nautiskella ainakin caipirinhaa tai olutta. Kannattaa testata myös alkupaloina tarjottavia keltaisen lupiinin siemeniä ja oliiveja. Nam!

lupiininsiemenet1

Lissabonissa ollessa kannattaa ehdottomasti käydä myös maistelemassa ginjinhaa, tai lyhyemmin ginjaa, makeaa kirsikkaliiköriä, jota lissabonilaiset juovat pienistä muovikupeista ginjabaarin edustalla ennen illallista tai sen jälkeen. Ginjaa tarjoillaan esimerkiksi Rossion metroasemalta pari korttelia pohjoiseen – kupillinen maksaa reilun euron.

Vaikka Lissabonin ruokatarjonnassa olisi ollut paljonkin parantamisen varaa, oli kaupungin yleisfiilis niin rento ja mukava, että paikkaa voi kyllä ehdottomasti suositella!

lisboa1

*Alkoholijuomia saatetaan kirkastaa eläinperäisillä aineilla (joita ei kuitenkaan jää lopputuotteeseen). En ole kovin tarkka alkoholijuomien suhteen, joten jos haluat tarkistaa paikallisten juomien valmistusprosessit, niin kannattanee kääntyä valmistajan puoleen.

5 vastausta kirjoitukseen “Vegaani Lissabonissa

  1. Hyvä katsaus kaupunkiin, josta olen kuullut paljon hyvää. Harmillista on, että Välimerenmaissa, joista itse hakee inspiraationsa resepteihin on todella vaikeaa syödä ulkona puhtaasti vegaanilinjalla. Ja kasviksista ja muita unelma-aineksista olisi tarjontaa yllinkyllin…

  2. Yaelian, jos liikut jossain lähistöllä joskus, niin kannattaa tuollakin ehdottomasti piipahtaa :) Varsin kiva kaupunki.

    Okriina, en tosiaan tiedä mihin Portugalissakin kaikki ne vihannekset ja hedelmät menevät, kun ei niitä juuri ravintoloiden ruokalistoilla näkynyt.

  3. Kiva lukea kahvilavinkkejä seuraavaa Lissabonin reissua varten. Kaupungin tunnelma on tosiaan ihana, ja sinne on hyvä paeta vaikkapa marraskuun räntäsateita – siellä vielä silloin paistaa aurinko ja papukaijat laulelevat. Mutta kasvisruokatarjonta on kyllä harvinaisen ankea ja paikalliset erikoisuudet lähinnä liharuokia. :-/

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights