Suklaachili

Minulla on ollut Chocochilin nimikkoruoka jo pidempään to do -listalla, mutta vasta nyt, bataattichilistä innostuneena sain aikaiseksi testattua VegNewsistä löytynyttä reseptiä. Ihan tajuttoman hyvää!

suklaachili

Suklaata pitäisi testata useamminkin suolaisiin ruokiin, sillä se näemmä toimii erinomaisen hyvin muuallakin kuin leivonnaisissa. Kahviakin tulee harvemmin käytettyä ruoanlaitossa, mutta espresson paahteinen maku sopi tähän loistavasti. Ihan mieletön yhdistelmä kaikkea hyvää!

Suklaaksi kannattaa valita jokin vaniljaton, ei kovin makea suklaa. Käytin itse Kalevin Bitteriä. Pavuiksi voi oikeastaan laittaa mitä tahansa, mutta valkoisia papuja en välttämättä suosittele, sillä ne hajoavat aika helposti.

Alkuperäiseen reseptiin oli käytetty adobokastikkeeseen säilöttyjä savustettuja jalapenoja. Niitä ei nyt tähän hätään ollut saatavilla, joten hain savun makua omaan versiooni lisäämällä ruokaan tavallisen paprikajauheen sijaan savupaprikaa. Lisäsin ruokaan myös lorauksen suosikkichilikastikettani, mutta se ei ole välttämätön ainesosa.

SUKLAACHILI

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 sipuli
  • 1 porkkana
  • 2 punaista chiliä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1/4 tl oreganoa
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • 1 tl sokeria
  • 2 tlk tomaattimurskaa
  • 30 g suklaata raastettuna
  • 1,25 dl vahvaa kahvia
  • 2 tlk papuja
  1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja pilko porkkana ja chilit.
  2. Kuumenna kattilan pohjalla oliivöljy ja lisää sipulit, porkkanat ja chilit. Kuullota muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan mausteet ja sekoita, kunnes niiden tuoksu alkaa irrota. Lisää sitten tomaattimurska ja raastettu suklaa. Sekoita tasaiseksi.
  4. Lisää kahvi ja pavut. Anna kiehua miedolla lämmöllä 30-45 minuuttia. Lisää keittämisen aikana tarvittaessa hiukan vettä.
  5. Ota kattila pois levyltä ja anna chilin vetäytyä 5-10 minuuttia, jotta kaikki maut tasaantuvat. Tarjoa tuoreen korianterin ja maissileivän tai nachojen kanssa.

chilisuklaa

VegNews on muuten hyvä lehti, kannattaa tutustua! Lehdessä on usein hyviä ruokaohjeita ja muita vegaaniseen elämään liittyviä juttuja nuorekkaaseen ja moderniin tyyliin. VegNewsiä saa Suomesta ainakin Uppvegistä. (Turkulaiset voivat asioida paikan päällä, muut voivat tilata nettikaupan kautta!)

15 vastausta kirjoitukseen “Suklaachili

  1. Kuulostaa ihanalta! Muistuttaa meksikolaista molekastiketta,täytyykin kokeilla tätä,kiitos nimikkoreseptistäsi:-)

  2. Suklaa chilissä on ihanaa, kahvia en olekaan sekaan lorauttanut. Kokista vaan. Täytyy testata!

  3. Resepteissäsi näkee usein käytettävän chiliä, mikä ainakin itseäni saman henkisenä ilahduttaa. Olen kuitenkin saanut sen käsityksen(kuvien perusteella, että käytät aika lailla markettien perus-punaisia chilejä. Nämä on tietysti saatavuudeltaan helppo ratkaisu, mutta suosittelen kokeilemaan muutakin.

    Vähän vuodenajasta riippuen tuolta löytyy kyllä parasta tavaraa: http://www.fatalii.net/ Fataliin savuchilijauheiden jälkeen on hankala muuhun tyytyä.

    Nämä chilipiirit tosin saattavat olla sinulle jo tuttuja, kun kerran puutarhurikin olet, mutta ajattelin nyt vielä kommentoida :)

  4. Yaelian, suosittelen :)

    Okriina, joo toi cokis-chili olikin se, mitä mun piti kokeilla seuraavaksi!

    Janne, söisin kyllä mieluusti muitakin chilejä kuin noita peruspunaisia, mutta tavallisten kauppojen valikoimat on aika onnettomat chilien suhteen. Kasvatin itsekin joskus chilejä, mutta nyt olosuhteet ei ole oikein otolliset harrastukselle (kerrostalo ja ikkunat pohjoiseen). Fataliikin on tuttu paikka, mutta kiitos muistutuksesta! Ehkäpä tämän chiliharrastuksenkin voisi taas elvyttää, ainakin maistelupuolella jos nyt ei kasvatuspuuhiin jaksa ryhtyä :)

  5. On kyllä sellainen makuyhdistelmä, että tuota on pakko kokeilla, kunhan saan ainekset haalittua. Chilejä on omasta takaa, mutta pavut ja tomaatti ovat loppu.

  6. Malitsu, olen kerran kokeillut tehdä suklaa-punaviinikastiketta vähän kyseenalaisella menestyksellä. En löytänyt silloin mistään vaniljatonta suklaata, ja ajattelin, että ei se nyt niin tarkkaa ole. Lopputulos oli kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen :D Tuosta mun kastikkesta ei klassikoksi ollut, mutta ehkä täytynee joku kerta testata uudestaan paremmalla onnella.

  7. Tämä oli todella hyvää. Kiitos myös muista mahtavista resepteistäsi. Vaikka en ole edes vegaani, tästä blogista on jäänyt moni resepti vakiorepertuaariin.

  8. Suvou, kiva kuulla! Hyvin tehty kasvisruoka ei suinkaan ole mikään vegaanien yksinoikeus – suosittelen lämpimästi muillekin :)

  9. Kaikille käteville kotikokeille sitten muistutus että tässä reseptissähän käytetään keitettyä kahvia, ei kahvinpuruja kuten joku kätevä kotikokki asian tulkitsi.

    1. Moikka! Pahoittelut, nämä takavuosien ikivanhat reseptit eivät ole kovin täsmällisiä! Veikkaisin, että tästä riittänee noin neljälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights