Chilit kasvamaan!

Tilasin viime viikolla Fataliilta chilin siemeniä. Sormet syyhyävät jo päästä kylvöpuuhiin!



Viime vuonnahan kasvattelin chilejä Zengrow’ssa, mutta laitteen lamppujen alle mahtuvia lajikkeita on aika rajoitettu määrä. Laitan chiljeä nyt itämään ihan perinteiseen multaviljelyyn täällä putkiremonttievakossa ja saan toivottavasti taimet kasvuun ennen kuin pääsemme kotiin. Chilien jatkohoito täytyy ikävä kyllä jättää anopin kontolle, mutta teimme jo diilin, että ainakin tulisimmat lajikkeet saadaan käydä keräämässä pois syksyllä. Tilasinkin sitten mm. Bhut Jolokiaa ;)

Bhut Jolokia pääsi Wikipedian mukaan vuonna 2007 Guinnessin ennätystenkirjaan, ja siitä on mitattu parhaimmillaan yli miljoona scovillea, kun esimerkiksi tabascossa on noin 2500 – 5000 scovillea. Huh!

Rocoto Red Peruvian pitäisi Fataliin mukaan olla hyvä kokkauschili; tulinen, mutta erittäin hyvän makuinen. Tämän maistamista odotan innolla!

Zavorystä innostuin, koska siinä kerrottiin olevan habaneromainen maku, mutta ilman tulisuutta. Zavoryn pitäisi olla myös melko kompaktin kokoinen ja helppo kasvatettava.

Valitsin Lemon Dropin ihan värin vuoksi, mutta myös helpon kasvatettavuutensa, sopivan tulisuuden ja hyvän maun takia. Oiva peruschili!

Anoppi toivoi jotain nättiä koristechiliä, kuten Bolivian Rainbow’ta, mutta koska se on kaikessa söpöydessäänkin vähän tylsä, valitsin Black Scorpion Tonguen tilalle. Hedelmätkin ovat kuulemani mukaan varsin hyvän makuiset.

Paketista paljastui myös pussillinen yllärisiemeniä. Parasta!

8 vastausta kirjoitukseen “Chilit kasvamaan!

  1. Ooh,ihania chililajikkeita,toivottavasti kaikki onnistuvat! Noista mulle on tuttu perulainen rocoto,jota tuli siellä kokeiltua.

  2. Aww ihania :) Skorppareista tulee varmasti supernättejä.

    Just tänään taas tuli jossain lehdessä vastaan toi Zengrow, mä haluuuun! Tai sitten parvekkeen, mutta ton laitteen hankkiminen taitais tulla vähän halvemmaksi. Nerokas tekosyy..?

  3. nonnis, kannattaa sitten hankkia sellainen parveke, jonne paistaa aurinko. Meidän pohjoispuolen parvekkeesta ei ole mitään iloa ruokakasveja ajatellen :(

    Myin itse asiassa jo tuon oman Zengrow’ni pois, koska en jaksanut kuunnella siipan valitusta sen pitämästä metelistä. Ja olihan se lorina ja pörinä vähän rasittaavaa, kun se oli jatkuvaa. Mahtaisikohan Indoor Garden olla hiljaisempi? Paremman näköinen se ainakin on.

  4. Rocotoa käytettiin siellä jossain ruuissa,mutta ihan sellaisenaan en ole sitä kokeillut.Ainakin hyvää makua antoivat ruualle…

  5. Meilläkin on fataliin chilejä useampikin kasvamassa. Lajikkeen on tosin suuriltaosin toisia kuin sinulla; Juurikin tuota bolivian rainbowta sitten aji cristalia, red peruvian rocotoa ja ruskeaa habaneroa. Istutin lokakuussa tavallisen kasvilampun ja mullan voimin, ja tammikuussa aji cristal teki jo hedelmän, mutta valtaosin kukat on kaikista kasveista vain tippunut pois. Kuulin että tämä on ihan normaalia kun valoakin on vielä niin vähän, mutta vähän on hämmentänyt… Mut nätisti ne on kaikki pituutta kasvanut!

  6. Kaisla, se kukkien varistaminen on tosiaan ihan normaalia! Ensimmäiset kukkanuput kannattaa kyllä kerätä pois, jotta kasvi ensin vähän kasvaa ja keräillä voimia, eikä tuhlaa energiaa kukkien tuottamiseen.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights