Viiden tähden vegaani

Viime kesän ja syksyn aikana keittokirjan parissa pakertaminen on nyt tuottanut hedelmää. Viiden tähden vegaani on juuri ilmestynyt ja sitä saa ihan näillä hetkillä kirjakaupoista kautta maan!


Omasta keittokirjasta haaveilu alkoi samoihin aikoihin kun innostuin ruokahommista ylipäätään. En vielä muutamia vuosia sitten ihan tosissani uskonut, että rahkeeni riittäisivät kirjan kirjoittamiseen, mutta tässä sitä nyt ollaan! Ja vielä viiden tähden kirja käsissä! :)

Nyt jännittää vielä se tärkein, eli mitä te pidätte kirjasta. Toivottavasti siitä on iloksi ja inspiraatioksi, kuten Chocochilistäkin on ollut kommenttienne perusteella.

Jos kirjahyllyissänne on vielä keittokirjan mentävä aukko, voi Viiden tähden vegaania ostaa kivijalkaliikkeiden lisäksi esimerkiksi Animalian nettikaupasta (tuotto menee eläinoikeustyöhön) sekä Adlibriksestä.

57 vastausta kirjoitukseen “Viiden tähden vegaani

  1. Onnittelut! Pitaa pyytaa siskoa ostamaan ja lahettamaan, kun postikulut Suomen ulkopuolelle ovat nettikirjakaupoista aika havyttomat.

  2. oi vautsi! Uusi vegaaninen keittokirja, täytyypä katsastaa. Onnea vielä täältäkin!

  3. Hei olisiko sinulla tietoa pystyyko mistaan tilaamaan kirjaa ulkomaille?

  4. Mahtavaa! Onneksi olkoon! Tilasin omani Animaliasta, maltan tuskin odottaa että saan sen käsiini.

  5. Onneksi olkoon, onneksi olkoon! Pitää käydä kirjakaupassa tuota kirjaa selailemassa! Pelkkä kansi kyllä näyttää niin herkulliselta, että luulen tuon kirjan päätyvän minunkin hyllyyni.

  6. Onneksi olkoon! Täytyypä mennä heti tänään kirjakauppaan katsastamaan tämä. Kansi ainakin on tosi herkullinen!

  7. Paljon onnea ja menestystä hienosta kirjasta.Ostan myös päiväkodin keittiöön!
    T.Merja-täti

  8. Onneksi olkoon hienosta suorituksesta! Kirja on jo hankittu ja oikein hyvältä vaikuttaa. Kirjakaupan myyjäkin jo kehui kuvia.

  9. Mahtavaa, että kirja on nyt ulkona. Onnittelut hienosta työstä!

  10. nonnis, kannattaa ehdottomasti käydä kirjakaupassa vähintään vilkuilemassa :)

    Okriina, kiitos!

  11. jes vihdoinkin!
    täällä yksi sloganinkeksijä odottelee kanssa että postilaatikko kolahtelis ;D

  12. Hienoa! Tuskin maltan odottaa, että näen sen sun ihan oman kirjan.
    Onnea!

  13. Onneksi olkoon kirjan valmistumisesta! Ja komealta näyttääkin ainakin kansi, hyvä graafikko ollut työssään. :) Odotan innolla, että pääsen jossain kesällä hankkimaan tämän somistamaan uuden keittiön seinähyllyä, sillä blogisi reseptit ovat aina olleet onnistuneita ja herkullisia.

  14. Jaana, kiitos :)

    Riisa, Kirjan graafinen ilme on Satukala Graphic Designin aikaansaannosta. Hienoa jälkeä kyllä, ei voi kuin kehua :)

  15. Tosi paljon onnea saavutuksestasi! Kirja näyttää upealta, tilauksessa jo itsellänikin :)

  16. Olipa kiva käännellä kirjaa käsissään kun olen blogia seurannut. Onnea, hienoa jälkeä :)

  17. Hei,

    kirjasi pääsi mainiolla tavalla esille tämän päivän Hesarissa!

    Onnea ja menestystä jatkossakin!

  18. kirja tuli perille, kiitos oikein paljon :) vahva inspiraatio iski sitä tutkiessa! todella tyylikäs teos :)

  19. Odottelen kanssa, että saan ostettua oman kirjan :) Animalialla on ens viikon pe-la Eläin!-tapahtuma ja siellä myyntitori. Toivottavasti kirjan voisi ostaa sieltä (ilman postikuluja)

  20. Mahtava kirja! Sain sen vihdoin omaan hyllyyni. :)
    Kiitoksia paljon ihanista resepteistä. Olen Chocochilin innoittamana ollut kohta 1,5 v. vegaanina ja innostus ruoanlaittoa kohtaan kasvaa vain entisestään.

  21. Fernia, kiitos! Mieltä lämmittää joka kerta kuulla, jos Chocochili on onnistunut muuttamaan syömistottumuksia eläinystävällisempään suuntaan. Ja kokkailu on ihan paras harrastus, kiva jos tästä on ollut inspiraatioksi! :)

  22. Mina tilasin kirjan tanaan Animaliasta tanne Singaporeen ja sanoivat postituskulujen olevan 9 euroa (economy). Kylla sen maksaa tuoreesta kotimaisesta kasvisruokakirjasta (ihan vegaani en ole, mutta nautimme paljon kasvisruokia). Odotan innolla ohjeita!

  23. Tei, kiva kuulla, että Animaliasta palvelu pelaa myös ulkomaille! :) Toivottavasti kirja on mieleinen.

  24. Onnittelut keittokirjasta!
    Sisältöön en ole vielä tutustunut, mutta kansi on äärettömän kaunis ja hyvällä maulla suuniteltu!

  25. Hei Elina,
    Kirjasi saapui tanaan postissa, se on aivan ihana! Kiitos niin paljon :)
    Marika

  26. Upea kirja! Minä, vannoutunut lihansyöjä kuolaan reseptejä lukiessa :) Kirja on selkeä, ja reseptejä on sopiva määrä. Toivottavasti kirja saa jatkoa jossain vaiheessa!

  27. Heinola, Marika & Katja, kiitos! Lihansyöjien kehut lämmittää aina erityisesti mieltä :)

  28. Heippa! Jee, nyt mullakin on tämä ihana kirja =) Piti sitä tänään vain ”hiukan vilkaista” kirjakaupassa, vaan jotenkin tarttui mukaan ihan väkisin, no, joka tapauksessa olisin sen jossain vaiheessa ostanut… =) Hienoa työtä =)

  29. en ole jostain syystä innostunut koskaan vegaaniruuasta erityisemmin vaikka kasvissyöjä olenkin (maitotuotteet ja kananmuna kuuluu kuitenkin ruokavalioon), mutta tänään koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ja tuumin että miksipä ei. Alunperin lähdin tilaamaan Akseli Herlevin kirjaa mutta tulipahan nyt sitten tilattua myös sinun kirjasi (: innolla odottelen kumpaistakin!

  30. Sain kirjasi eilen postista, ja olen kyllä todella tyytyväinen. Kauniita kuvia ja ohjeet kuulostavat todella herkullisilta, aion kokeilla kaikkia kunhan ehdin :)

  31. Moikka, ei löydy enää mistään. Onko kirjasta tulossa uusi painos vai loppunut kokonaan?

    1. Tästä kirjasta ei ole enää tulossa uusia painoksia ja se on loppuunmyyty. Kirjastoista voi vielä löytyä!

  32. Huh, onneksi aloin vegaaniksi ”jo/vielä” (mikä onkaan oikein sana) vuonna 2016, niin sain silloin vielä jostain tilattua (en kuitenkaan muista enää, mistä) tän aivan upean kirjan, vaikka vähän sai silloin jo etsiä, mutta lopulta onnistuin vielä löytämään! :) Joten se oli mulle iso onni, että vielä vuonna 2016 oli jossain myynnissä ja onnistuin saamaan omani. :) Hyvä siis, että omasta vegaanisen ruokavalion & elämäntavan aloittamisesta on jo pidempi tovi. Tää on niin hieno kirja, että ilman en olisi halunnut jäädä, eikä onneksi tarvinnut ja tästä on todella ollut iloa! :) Olen testannut jo monia, monia kirjan reseptejä onnistunein tuloksin, mutta en ollut testannut aiemmin tästä kirjasta vielä kesäkurpitsa pannukakkujen reseptiä ja nyt sen tein. :) Ja voin sanoa, että taaskaan en todellakaan pettynyt! Päinvastoin, tuli todella muhkeita, maukkaita, hyviä pannukakkuja, vaikka olivat myös gluteenittomia. Chocochilin resepteillä olen poikkeuksetta onnistunut, vaikka olen kaikki reseptit tehnyt aina vegaanisena & gluteenittomana, koska olen keliaakikko myös, vegaanin lisäksi. Aina on onnistunut muokatut reseptit myös ja olen siitä enemmän, kuin tyytyväinen ja siitä myös, että omistan kaikki Chocochilin hienot keittokirjat, joiden avulla ruoasta & leivonnaisista tulee takuulla hyviä, vaikka tekisikin muunnoksiakin. :) Todella maukasta & herkullista tulee sekä blogin, että kirjojen resepteillä! :)

Vastaa käyttäjälle Arietta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights