Havahduin juuri, ettei Chocochilistä löydy vielä ainoatakaan sangriareseptiä! Kirsikka-aikakin on parhaimmillaan, joten nyt on loistava hetki kirsikkasangrian tekemiseen.
Sangria on siitä kiva kesäjuoma, että sen hedelmä- ja marjaosastoa voi vaihdella sesonkien mukaan. Vähän ajan kuluttua voikin jo ryhtyä tekemään vadelmasangriaa! Tämä versio on kuitenkin ehkä suosikkini kaikista, sillä pidän yli kaiken kirsikkalikööristä. Tuo Heering -merkkinen likööri maistuu ihan oikeasti kirsikalle, eikä millekään esanssille. Maku muistuttaa aika paljon portugalilaista ginjaa, mutta on vielä makeampaa.
Kirsikkasangria
0,75 l punaviiniä
1 l Spritea (tai vastaavaa)
0,5 dl kirsikkalikööriä (Heering)
iso kourallinen kirsikoita
0,5 verigreippi
jääpaloja tarjoiluun
Yhdistä punaviini, sprite ja likööri.
Halkaise kirsikat ja poista niistä kivet sekä leikkaa verigreippi paloiksi. Lisää hedelmät juoman joukkoon.
Jäähdytä hyvin ja tarjoile jääpalojen kera.
Ooh, tätä täytyy testata lomalla! Olen vannoutunut sangriafani, mutta erilaiset kokeilut ovat jääneet aika vähäisiksi.
ps. punaviinin määrässä lienee pilkkuvirhe? :P
Helinä, kannattaa testata :)
Ja hups, ohjeeseen oli tosiaan lipsahtanut punaviinin kohdalle dl eikä l. Virhe korjattu, hyvä kun huomasit!
Kirsikkasangria! Ihanaa, pakko testata. :)
Tulipas tästä ihanaa juhannusjuomaa!