Berliini

Ei tullut nälkä!


Vietettiin juuri pari päivää Berliinissä. Ei millään ehtinyt näkemään kaikkea, eikä etenkään syömään kaikkea mitä olisi tehnyt mieli. Pari paikkaa kuitenkin ehdittiin testata! Hotellin aamiaisellakin oli soijamaitoa, mysliä, pähkinöitä, leipää, hedelmiä ja vihanneksia, millä selvisi hyvin iltapäivään asti.

Otsikon alla olevassa kuvassa on Cupcake Berlinin vegaanicupcake. Tällä kertaa ei ollut tarjolla kuin yksi vegaaninen vaihtoehto, mutta sen lisäksi tarjolla olisi ollut bageleita ja mikä parasta, peanut butter & jelly sandwichejä! Juomat sai soijamaitoon.

Yellow Sunshine oli mahtava. Oma Double Schicken Burger oli todella hyvää, eikä vähiten tuon pihvin takia. Mies söi ei-vegaanista kasvisburgeria, jossa ei kyllä ollut kuulemma läheskään yhtä hyvä pihvi. Ranskalaiset oli myös ihan törkeän hyviä.

Hotellin lähellä oli tälläinen suklaakauppa. Paljon vegaanisia vaihtoehtoja, mutta vaikka ei olisi ostoaikeissa, kannattaa silti käydä vilkaisemassa puodin suklaaveistokset. Aika huikeita!

Illallispaikaksi valikoitui Viasko, mutta varmasti Berliinissä on vieläkin parempia paikkoja tarjolla. Ruoka oli hyvää, mutta jos on aikaa vain yhteen paikkaan, kannattaa ehkä vielä miettiä.

Minä söin tarjoilijan suosituksesta mustajuuriravioleja.

Seuralainen mutusteli NYC Paninia.

Jälkkäriksi juustokakkua, mutta pakko sanoa, että teen itse parempaa.

Viasko oli kyllä miljöönä tosi viihtyisä (ilmeisesti samassa paikassa on aikaisemmin ollut joku perinteinen saksalaisravintola) ja koska se on myös baari, siellä voi hyvin istuskella oluella pidempäänkin. Palvelukin pelasi suorastaan erinomaisesti. Hauska yksityiskohta oli, että kahvin kanssa sai valita soijamaitoa, vaniljasoijamaitoa, riisimaitoa tai kauramaitoa ;)

Lisäksi käytiin Barcomi’s Delissä, jossa oli muutamia vegaanisia vaihtoehtoja. Söin hummusbagelia, mutta tarjolla olisi lisäksi ollut ainakin couscous- ja currylinssisalaattia.

Käytiin koluamassa myös KaDeWen ruokaosasto ja pari luomukauppaa, mutta niistä tuli raahattua kotiin lähinnä puoli rinkallista luonnonkosmetiikkaa. Niin paljon kaikkea hyvää sieltä hyllyjen välistä olisi kyllä löytynyt, että olisi niilläkin antimilla voinut elellä pari päivää.

Helmikuu ei nyt ehkä ole otollisinta aikaa matkustaa yhtään missään Euroopan rajojen sisäpuolella, mutta onneksi tuo Berliinikin on niin lähellä, että sinne voisi hyvinkin mennä piipahtamaan kesällä uudestaan.

9 vastausta kirjoitukseen “Berliini

  1. Hallo! Oijoij, mä olen asunut Saksassa ja siellä on niin parhautta juuri syöminen, vegevaihtoehtoja löytyy paljon ja vatsan saa aina täyteen :) Aamut alkoivat naapurin luomukaupassa käynnillä ja sieltä alakertaan ostamaan tuoretta sämpylää. Luonnonkosmetiikkaa löytyi myös kaupasta kuin kaupasta. Nyt olen asunut Suomessa muutaman kuukauden ja Saksassa olen lomaillut jo 2 kertaa. Matkalaukku on ylipainoinen, koska on pakko ostaa parin kuukauden tarpeita ajatellen kosmmetiikkaa ja ruoka-aineita. Ihana maa, ihania ihmisiä ja ah mitä ruokaa :) Kiito sinulle tästä Berliini postauksesta, siinä on city mitä mä rakastan!

  2. Berliini on aivan mahtava paikka ja ihania ravintoloita oot löytänyt. Pitää pistää korvan taakse seuraavaa reissua ajatellen!

    Voisin vielä suositella sieltä tosi mukavaa aamiaiskahvilaa nimeltä Morgenrot. Buffettyylinen monipuolinen vegaaninen aamiainen, jota ei hinnallakaan oo pilattu! Kaikenlisäks tunnelma paikassa on ihan omaa luokkaansa.

    http://morgenrot.blogsport.eu/

  3. Kristiina, kyllä tuolla oli aika hyvät oltavat, ei käy kieltäminen :)

    Sini, Chocochilin Facebook-sivuilla oli taannoin juttua näistä Berliinin paikoista ja Morgenrotiakin suositeltiin. Varmaan 20 muutakin paikkaa jäi kokeilematta, kun ei tosiaan parissa päivässä millään ehdi. Ens kerralla sitten!

  4. Jes, Berliini on Euroopan Vegaanipääkaupunki.
    Seuraavalla kerralla kannattaa Yellow Sunshinen sijaan katsastaa YoYo Foodworld Friedricshainissa. Paikka on samanlainen kun YS, mutta vielä parempi, sillä sieltä saa myös pitsoja ja burgerivalilkoima on suurempi. Paikan omistaa YS:n entiset työntekijät, jotka perustivat sen vastalauseena YS:n omistajan ikävälle tavalle kohdella alaisiaan..
    Myös fine dine -paikka La Mano Verde on tsekkaamisen arvoinen. PETA valitsi sen vuonna 2010 maailman parhaaksi kasvisravintolaksi…
    Viaskossa parasta on lauantaisin ja sunnuntaisin järjestettävä brunssi. Se on kuin hotellin seisovapöytä, mutta vegaaninen..

  5. Kuulostaa ja näyttää hyvältä! Berliini on kyllä loistava paikka herkutella. :-) Itse kävin viimeksi siellä vieraillessani kaikki mahdolliset (mitä viikossa ehdin) kasvispaikat läpi.

    Ensi kerralla kannattaa käydä paleoravintola Sauvagessa, sillä vastaavaa ei Suomesta löydä. Paikka ei ole kasvisravintola, mutta menusta löytyy aina myös vegaanivaihtoehto. Sauvagen ideana on tarjota puhdasta ja terveellistä ruokaa sellaisista raaka-aineista, joita keräilijä-metsästäjäihminen käytti ravinnokseen jo tuhansia vuosia sitten. Nautittiin tosin ateriamme kanssa punaviiniä ja luulen, että sitä ei luolamiehen ruokakaapista löytynyt. :-) Menukokonaisuudet ovat sokerittomia, vehnättömiä, glueteiinittomia ja varmasti luomutuotantoa (myös riistaa ja metsän kasvisantimia (sienet, marjat ym.) listalta löytyy). Täydellinen paikka myös esim. keliaakikolle.

    Kyse ei ole mistään barbaariravintolasta, vaan ateriat ovat huolella valmistettuja ja silmääkin hivelevän kauniisti koottuja. Itse olen kasvisyöjä ja vieläkin nousee vesi kielelle kun muistelen ateriaani. Mahakin tuli täyteen.

    Suosittelen myös kaikkia mahdollisia pieniä libanonilaisia ravintoloita. Ovat hinnoiltaan edullisia, kasvisvaihtoehto löytyy aina ja ruoka on aina niiiin hyvää. Löysin mahtavia libanonilaisia pikkupaikkojaitä noudattamalla ravintolanetsinnän kultaista sääntöä: mitä enemmän ravintolassa istuu väkeä, sitä parempaa safka on.

  6. Voi, Berliini on paras niin ruokatarjonnan suhteen kuin muutenkin. :) Yellow Sunshinen burgerit oli tosiaan herkullisia. Seuraavaa reissua varten suosittelen samaa kuin toinen kommentoija. Morgenrot on suosionsa veroinen paikka, joten kantsii tehdä pöytävaraus ajoissa.

    Niin ja kiitti hyvistä vinkeistä, muut kommentoijat!

  7. Ihana Berliini! Olen itsekin asunut siellä, ja lemppareitani ovat nämä:

    – Dada Falafel, Oranienburger Strasse
    – Bahu ja monta muuta intialaista ravintolaa, Golzstrasse (Schöneberg)
    – Al Kalif, libanonilainen ravintola, Bergmanstrasse (ei vain kasvisruokaa, mutta ihan loistavat falafelit ja mutabalit)

  8. Luonnonkosmetiikasta lähinnä. Oletko ehtinyt jo tutustumaan Oriflamen Ecobeauty-sarjaan? Sopii vegaaneillekin.

Vastaa käyttäjälle Hanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights