Kevätretki Hollantiin

Tuleekohan tästä jo tapa? Tänäkin keväänä oli pakko päästä viettämään pari kevätpäivää Amsterdamissa ja lähitienoilla.


Lähdettiin tällä kertaa reissuun floristeista ja puutarhureista koostuvalla neljän hengen tyttöporukalla. Olipas vaihteeksi kivaa, kun seuralaisetkin ymmärtää kukkien päälle :) Kasvisruokaennakkoluuloisiakaan ei joukosta löytynyt, joten tälläkin kertaa pääsi maistelemaan muutamia herkkuja, jotka jäivät viime kerralla väliin.

De Bolhoed oli ihan mukava boheemi kasvisravintola. Ruokakin oli hyvää, mutta erityisesti sydämen vei vegaaninen suklaamoussekakku. Nam!

Syömisen ja juomisen ja kaupungin tutkimisen ohella kävimme Keukenhofissa ja moikkamaassa meidän kukkatoimittajaa Aalsmeerissa. Melkoinen meno tuolla huutokaupassa!

En vielä innostunut koristelemaan omaa polkupyöräkoriani paikalliseen tapaan, mutta toin tuliaisiksi itselleni uuden rimputuskellon.

Hollantilaiset syövät paljon indonesialaista ruokaa, joten sitäkin oli käytävä testaamassa. Sampurnan ruoka oli niiin hyvää, että sukat pyöri jaloissa.

Ja eihän sitä Maoziakaan voinut jättää väliin…

Tällä kertaa ilmat oli aika paljon viileämmät kuin viime keväänä, joten terassikautta ei vielä päästy korkkaamaan. Ensi vuonna tilaukseen sitten parempi sää :)

5 vastausta kirjoitukseen “Kevätretki Hollantiin

  1. Ihania kuvia !Amsterdam on kovin tuttu,sillä eksäni asui siellä tavatessamme ja vietin siellä joitakin kuukausia ennenkuin muutimme molemmat muualle yhdessä. Ja Keukenhof on ihan mahtavan upea paikka!

  2. Yaelian, viime vuonna ei käyty Keukenhofissa ollenkaan, ja olihan se kyllä aika huikea paikka. Se hyasinttien tuoksu siellä puistossa oli jotain aivan huumaavaa! :)

    inni, matkakuume on siitä ikävä kaveri, että se ei ainakaan helpota matkustamalla ;)

  3. Voisitko suositella hotellia Amsterdamissa tai kaupunginosaa? Tarkoituksena on käydä kasvisravintoloissa ja muuten vaan katsella kaupunkia :)

  4. SK, olin ensimmäisellä kerralla yötä siinä ihan ydinkeskustassa Nieuwzijds voorburgwalilla ja siitä paikasta ei oo mitään ihmeellistä sanottavaa. Viime reissulla oltiin yötä Hotel Hermitagessa, joka oli ihan jees ja kivalla paikalla. Kävellenkin jaksoi keskustaan, mutta vierestä meni myös ratikka ja metro. Se oli myös ihan kivenheiton päässä kasvitieteellisestä puutarhasta :)
    Jordaan on kivaa boheemimpaa aluetta, ja siellä puolella kaupunkia on niitä kasvisravintoloitakin enemmän, joten ehkä itse etsisin hotellin sieltä suunnilta.

    Amsterdam on kyllä majoituksen suhteen tosi kallis kaupunki, samalla rahalla minkä siellä joutuu pulittamaan jostain kaameasta murjusta voi olla monessa muussa Euroopan kaupungissa viiden tähden hotellissa. Eli kannattaa varautua siihen, ettei hinta-laatusuhde ole välttämättä ihan sitä kuin muualla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights