Farang

Vegaanina pääsee harvoin kokemaan ravintolassa elämyksiä, mutta illallista Farangissa muistellaan varmasti vielä pitkään!

farang

Olin haaveillut illallisesta Farangissa siitä lähtien, kun ravintola avasi ovensa vuonna 2009. Nyt saimme vihdoin ja viimein tarpeeksi hyvän tekosyyn raahautua Helsinkiin ja Farangiin syömään meidän 10-vuotispäivämme kunniaksi. En ole ikinä ennen käyttänyt ravintolaillalliseen noin paljon rahaa, mutta ruoka (ja juomat) olivat kyllä ihan joka sentin arvoiset. Itse ruoka oli aivan erinomaista, mutta vähintään yhtä tärkeää oli se, kun kerrankin tuntui siltä ettei vegaanina jää mistään oleellisesta paitsi. Farangissa vegaaneille ei tarjoilla mitään liharuokien lisukkeista värkättyjä rääppeitä, kuten toisilla ravintoloilla on tapana, vaan kasvismenu on ajatuksella suunniteltu muiden menujen veroinen kokonaisuus.

Oli alusta asti selvää, että haluan syödä vegaanisen maistelumenun. Nettisivuilla mainitaan, että maistelumenut tarjoillaan ainoastaan koko pöytäseurueelle, mutta kasvismenun syöminen yksin ei aiheuttanut minkään sortin ongelmaa. Otin maistelumenun lisäksi myös suositusviinit. Palvelu pelasi ravintolassa koko illan moitteettomasti, joskin alkuruokien ja pääruokien välillä oli vähän turhan pitkä viive.

Otin alkudrinkiksi White Warrior -nimisen drinkin, jossa oli ainakin ananasta ja kookoskermaa. Jo alkudrinkki vakuutti, että illasta on tulossa melkoisen hyvä, sillä se oli ehdottomasti yksi parhaimpia drinkkejä mitä olen ikinä juonut!

Ensimmäisenä pöytään tuotiin cha plu -lehdellä tarjoiltua tempehiä, kookosta ja tamarindia. Mielettömän hyvää! Annoksessa oli kaikenlaisia uusia makuja, joita en ole koskaan ennen maistanut. Kevyt valkoviini sopi annokseen loistavasti. Seuraavaksi pöytään saapui tofua, daikonia, yrttejä ja mustariisietikkakastiketta. Daikon oli minulle uusi tuttavuus, ja annoksen kastike ihan uskomattoman hyvää. Kolmas alkuruoka oli vihreästä papaijasta tehtyä salaattia ja maapähkinää, mikä vei kielen mennessään.

Pääruuista heikoin lenkki oli vesikrassin kanssa tarjoiltu tofu, jossa oli esittelystä poiketen lisäksi paksoita. Annos löytyi myös miehen maistelumenusta, joten se tarjoiltiin samaan aikaan kummallekin. Annos oli kaiken kaikkiaan aika mauton, mutta kaksi muuta pääruokaa pelasti tilanteen. Aasialaiset sienet olivat todella maukkaita ja koostumukseltaan ihania. Annoksen munakoiso oli myös aivan täydellisesti valmistettua – se suorastaan suli suuhun! En ole mikään suuri munakoison ystävä, mutta se ihan selkeästi johtuu siitä, että sen valmistaminen oikeaoppisesti ei ihan kaikilta onnistu. Kermainen kurpitsacurry oli ihanan täyteläistä. Makumaailma toi mieleen thairavintoloiden curryt, mutta makujen intensiteetti oli aivan toista luokkaa. Pääruokien kanssa tarjottiin kevyttä pinot noiria.

Jälkiruuaksi sain mango-mandariinisorbettia, marinoituja hedelmiä ja kookoskermaa. Sorbetti oli ihanan raikas päätös aterialle, ja vihreälta omenalta maistunut jälkiruokaviini oli täydellinen kumppani sen kanssa. Otin vielä toiseksi jälkiruuaksi drinkkilistalta kookoskermaa, espressoa ja kahvilikööriä sisältäneen drinkin. Ah!

Eipä siinä sen ihmeempiä. Menkää ja maistelkaa! Suosittelen lämpimästi.

17 vastausta kirjoitukseen “Farang

  1. Mäkin oon muutaman kerran Farangin vegemaistelumenun nautiskellut ja aina vaan haluan lisää! Joka kerta on menu ollut hieman erilainen, mikä on ihan selkeä plussa. Ja mäkin aina otan alkuun White Warriorin, vaikka asiantunteva tarjoilija yritti viimeks vinkata, että se on makeutensa puolesta enemmän jälkiruokamatskua… Mutta kun se on niin hyvää!

    Ainoa miinus tulee meluisasta ympäristöstä. Paikka on aina melko täys ja akustointiin ei olla juurikaan panostettu, joten se häly ottaa niin pahasti korviin.

    1. Pinja, tuolla oli kieltämättä sellainen olo, että ei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan ja vaan jatkaa maistelemista (vaikka maha olikin jo ihan täynnä!).
      Mua ei se meluisuuskaan häirinnyt, koska olin niin keskittynyt siihen syömiseen ;)

  2. Menu kuulostaa ihanalta! harmi,että Suomessa on vaikeaa löytää vegaanille sopivaa ruokaa ravintoloista.Vaikka en olekaan enään vegaani,niin syön kuin vegaani kuitenkin suurimman osan ajasta, ja siinä onnellisessa asemassa,että täällä saa todella helposti vegaanille sopivaa ruokaa ravintoloissa.

    1. Yaelian, no kyllä täälläkin vegaaniruokaa saa (ainakin etukäteen tilaamalla), mutta se ruuan laatu ei päätä huimaa. Ei millään viitsi mennä ravintolaan ja maksaa siitä, jos itse tekee paljon parempaa ruokaa kotona.

  3. Farang on loistava! Se pysyy suosikkilistallani, vaikka onkin jo aika nähty. Lista ei vaihdu juuri koskaan, ravintolasali on melutasoltaan kakofoninen ja annokset tuodaan pöytään läkähdyttävään tahtiin, niin että osa ehtii kylmetä (katso monet muut blogi- tai ravintola-arvostelut).

    Eipä silti: ruoka on aivan erinomaista! Ja sitä haluaa aina vaan lisää… :)

    Silti täytyy sanoa, että mielestäni on epäreilua verrata pientä Tintå-bistroa Suomen parhaaksi valittuun ravintolaan.

    Toisekseen: itse käytän rahaa ravintoloihin Farangin verran viikottain ja se on täysin samaa hintatasoa kuin monet muutkin.

    Et taida olla koskaan käynyt muissa saman tason paikoissa, jotka tarjoavat niin ikään mainioita vegaaniruokia? Suosittelen tutustumaan ennen epäkelpoa julkista vertailua. Tervetuloa Helsinkiin, meillä on valinnanvaraa.

    t.Harri

  4. En arvioinutkaan tässä muiden kokemuksia, vaan sitä palvelua mitä itse sain paikassa. Ruuat tuli pöytään juuri sopivaa tahtia – annosten välillä oli aina sopiva nautiskelutauko eikä ruokaa tosiaankaan tarvinnut kauhoa kaksin käsin että ehtii syödä kaiken ennen kuin ruuat kylmenee.

    Tintå oli niin ikään juuri Suomen parhaat ravintolat -listalla, sijalla 21 (Farang sijalla 3), joten ei tuo vertailu nyt niin epäreilu ollut. Toki konsepti on aivan erilainen, mutta ruuan pitäisi silti olla hyvää oli kyseessä sitten bistro tai joku muu.

    Kerro ihmeessä, jos Helsingissä on muitakin vastaavanlaisia paikkoja. En ole itse tietoinen muista kuin Chef & Sommelier -ravintolasta, josta ymmärtääkseni saa myös varsin hyvää vegaaniruokaa. Mitä nyt olen itse tutkiskellut noita Helsingin ns. parempien ravintoloiden listoja, niin eihän sieltä ikinä löydy mitään kasvisruokia, vegaanisista puhumattakaan, eikä erikoisruokavalioiden huomioimisesta ole nettisivuilla mitään mainintaa. Ehkä niistä kysymällä kuitenkin jotain järjestyy?

    En tiedä sinusta, mutta minulle 120 euroa ravintolaillallisesta ei ole ihan jokaviikkoista, joskin olen sen ihan mukisematta valmis maksamaan, jos hinta-laatusuhde on kohdillaan. Vegaaniruuan osalta ikävä kyllä näin ei kovin usein ole. Turussa olin vähän aikaa sitten varaamassa pöytää Smöriin (joka löytyy niin ikään tuolta top-listalta), ja sieltä tuli vastaukseksi että ”vegaaninen maistelumenu järjestyy, mutta se ei ole listalta löytyvän menun veroinen”. Hinta on kuitenkin sama, mutta ruoka ei ole yhtä hyvää. Mahtavaa! Ei sitten menty sinne.

    1. Oletko käynyt uudessa Yoki-ravintolassa Linnankadulla? Itse en ole kyseistä paikkaa vielä testannut, mutta netistä katsoin menun. Listalta löytyy neljä vegaanista annosta, kuulostavat samantyylisiltä kuin Farangin annokset.

  5. Kiitokset, Elina, lukuisista ihanista resepteistäsi, joita olen kokkaillut monta kertaa. En ole vegaani, mutta ahkera kasviskokki kyllä, ja tämä blogi on saanut mut lisäämään ruokavaliooni monen monta vegaaniruokaa. Olen myös suuri munakoison ystävä, joten linkkaanpa tähän yhden maailman parhaista munakoisoresepteistä, jos se saisi sinutkin innostumaan: http://siskotkokkaa.blogspot.fi/2010/08/mielettomat-munakoisot-eli-kesan-paras.html Jos hunajan vaihtaa sokeriksi, siitä saa vegaanisen, ja on oikeesti pökerryttävän hyvää.

    1. Kiitos munakoisoreseptivinkistä! Täältä Chocochilistäkin löytyy muutamia munakoisoruokia, ja kyllä mä siitä tykkäänkin jos se on hyvin valmistettua! Ravintolassakin se yleensä on limaista ja sitkeää, yh.

  6. Minäkin kävin Farangissa juuri viime viikolla. Se munakoiso-sieniannos oli aivan mahtava ja drinkkejä olisi juonut enemmänkin, jos pää vain olisi kestänyt. Ruokalajien aikataulutuksesta vähän marisen blogissani, vaikka palvelu muuten olikin ystävällistä ja osaavaa.

    Ei muuten ole 120 euroa ihan jokaviikkoinen ravintolameno meilläkään – kolmen lapsen kanssa ei yleensäkään ravintoloissa pahemmin juosta…

    1. Ravintolasta lähtiessä oli kieltämättä aavistuksen humalainen olo sen viinipaketin ja muutaman drinkin jälkeen ;)

  7. Hei kiitos paljon arviosta! Onpa kiva tietää, että jossain on kasvissyöjällä noin hyvät oltavat ja syötävät. Ei tosiaan viitsi maksaa noin suuria summia, ellei voi olla varma laadusta.

    Taidanpa varata pöydän tuolta jollekin sopivalle viikonlopulle. Jonotusaika tosin on ilmeisesti aika pitkä.

    1. Tuo pelkkä menu on sen reilut 50€, jos jättää juomat vähemmälle, niin selviää edullisemmin :)

  8. Itse olen päässyt kerran kokemaan Farangin maistelumenun. Pääsin mukaan juhlimaan yhden omistajan veljen syntymäpäiviä. Menu oli meille ”salainen” ja jokainen annos esiteltiin vasta kun tuotiin pöytään. Ja voi herran jestas sentään! En ikinä unohda kuinka hyvää kaikki oli, uskomattomin ravintolakokemukseni koskaan! Nam!!

  9. Kuulostaa mahtavalta toi vegemenu! Oon menossa Farangiin perheen kanssa aivan pian ja mietin, että kehtaako siis neljän hengen seurueessa pyytää, että yksin saisin kasvismenun? En haluaisi aiheuttaa paheksuntaa. Se kuulostaa kyllä unelmalta!

    1. Uskoisin, että onnistuu kyllä! Mutta voithan varmistaa asian vielä vaikka etukäteen sähköpostilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights