Minulla on ollut kotitekoinen, vegaaninen tuorejuusto työn alla jo vaikka kuinka kauan. Välillä vähän kestää näiden juttujen kanssa ennen kuin pääsen toimeen, mutta hyvää kannatti taas odottaa.
Tämä juusto oli itse asiassa todella helppotekoinen. Cashewpähkinöiden liotukseen ja juuston jähmettymiseen menee muutama tunti, mutta muuten juuston tekemiseen ei kulu kuin hetki. Otin tähän reseptiin mallia Fork & Beans -blogin vegaanisesta vuohenjuustodipistä, mutta oikaisin mutkat suoriksi ja tein vähän muutakin hienosäätöä. Vähensin mm. nesteen määrää, jolloin minun juustostani tuli juustomaisempaa, ei dippiä. Tällä ohjeella juustoa ei tule kuin pieni määrä, joten tee rohkeasti resepti kaksinkertaisena, jos on vieraita odotettavissa. Cashewtuorejuusto on ihanaa esimerkiksi suolakeksien päälle sipaistuna!
Seuraavan kerran kun teen tätä, mietin vielä, josko kookosöljyn tilalle voisi laittaa jotain muuta. Nyt tuntui siltä, ettei sen maku ole ihan optimaalinen tähän reseptiin, mutta kyllä siihen varmasti tottuu nopeasti.
Tomaatti-basilika cashewtuorejuusto
- 1,5 dl cashewpähkinöitä
- 1 tl omenaviinietikkaa
- 0,5 sitruunan mehu
- 2 rkl vettä
- 1 rkl kookosöljyä
- suolaa
- 2 aurinkokuivattua tomaattia
- kourallinen tuoretta basilikaa
- Liota cashewpähkinöitä kylmässä vedessä 2-3 tuntia. Valuta vesi pois.
- Kippaa pähkinät tehosekoittimeen, lisää viinietikka, sitruunan mehu, vesi ja kookosöljy. Soseuta tasaiseksi massaksi.
- Mausta suolalla.
- Silppua aurinkokuivatut tomaatit ja basilikanlehdet.
- Vuoraa pieni annosvuoka kelmulla. Levitä vuokaan puolet juustomassasta, sitten tomaatti-basilikaseos ja päälle loput juustosta. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
P.S. Juuston tekemiseen tarvitaan tehokas tehosekoitin, jotta massa ei jää rakeiseksi. Vitamix oli tähänkin puuhaan oiva vempele, joskin ensi kerralla teen ohjeen tuplana, jolloin massa on helpompi sekoittaa.
EDIT: Testasin juustoa vaihtamalla omenaviinietikan tavalliseen etikkaan ja kookosöljyn kylmäpuristettuun oliiviöljyyn. Tuli vielä miljoonasti parempaa!