Paahdettu porkkana-kookoskeitto

Tämä keitto syntyy vain parista raaka-aineesta ja tarjoaa sisäistä väriterapiaa harmaisiin marraskuun päiviin.

porkkana-kookoskeitto

Itse asiassa tämä keitto sai alkunsa siitä, kun sain päähäni leipoa tänään merileväleipää ja kuumaan uuniin piti saada jotain muutakin (olen sen verran pihi, että yritän vältellä uunin lämmittämistä vain yhtä ruokaa varten). Olen tainnut aikasemminkin mainita, että merilevä ei uppoa ei sitten millään. Vaikka kuinka miljoona kertaa yrittäisi ja kokeilisi eri laatuja ja käyttötarkoituksia. Pähkäilin, että koska tuore leipä on niin hyvää, ei edes merilevä voi pilata sitä. Olin oikeassa! Leivän leipominen ei kylläkään mennyt taas ihan putkeen, koska jauhot loppuivat kesken eikä leipä oikein kohonnutkaan kunnolla. Lopputuloksena oli ihan kamalan näköinen, mutta yllättävän syötävä leipä. Taidan piilottaa merilevää jatkossakin leipätaikinaan, koska leivän muodossa se on tähän asti kokeilemistani merileväasioista ehdottomasti siedettävintä. Leivästä ei nyt siis esteettisistä syistä irtoa kuvaa eikä reseptiä, mutta palaan asiaan varmasti myöhemmin :)

Mutta sitten se keitto. Juureskeitot ylipäätään saa vietyä aivan uusiin sfääreihin, kun juurekset paahtaa uunissa ennen soseuttamista. Kaapeista löytyi porkkanoiden lisäksi linssejä, kookosmaitoa ja limeä, joten niillä mentiin. Maailman yksinkertaisin keitto, mutta niin hyvää!

Paahdettu porkkana-kookoskeitto

noin kolme annosta

  • 500 g porkkanoita
  • rypsiöljyä
  • 1,5 dl punaisia linssejä
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 0,5 limen mehu
  • vettä
  • suolaa
  • kurpitsansiemeniä koristeluun
  1. Pilko porkkanat ja pyörittele ne rypsiöljyssä. Mausta suolalla ja paahda 225 asteisessa uunissa, kunnes porkkanat ovat pehmeitä.
  2. Huuhtele linssit ja keitä ne pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä.
  3. Kaada linsseistä vesi pois. Lisää kattilaan paahdetut porkkanat ja kookosmaito. Soseuta tasaiseksi ja lisää vettä, kunnes keiton koostumus on sopiva.
  4. Lisää joukkoon limen mehu ja mausta suolalla. Anna keiton vielä kiehahtaa.
  5. Koristele valmiit annokset kurpitsansiemenillä ja kookosmaidolla.

10 vastausta kirjoitukseen “Paahdettu porkkana-kookoskeitto

  1. Merileväleipä kuulostaa kerrassaan mielenkiintoiselta! Toivottavasti kuulemme siitä pian. :)

    Ihana väriterapiakeitto harmaantuneen loppusyksyn pimeitä päiviä piristämään! Samoilla linjoilla minäkin pyrin menemään, ettei uunia lämmitettäisi vain yhtä tarkoitusta varten.

  2. Paahtaminen saa juurekset kyllä ihan uudelle tasolle. Paahdettu porkkanasoppa on omiakin suosikkejani. Ja leväleipä kuulostaa jotenkin siltä, että sellainen voisi löytyä omasta uunistanikin :)

  3. Ihana väri! Aika sama kuin kurpitsakeitossa, jota juuri eilen tein. Siihenkin paahdoin kurpitsan palat, mutta ehkä vähän liian vetiseksi meni uunissa… Sosekeittoja voisin syödä vaikka jokapäivä, joten porkkanakeittosi menee ensi viikolla kokeiluun! Kookosmaitoa yritän oppia käyttämään.. En tykkää kookoksen mausta enkä hajusta, mutta yritän totutella siihen, jotta voin jättää maitotuotteita vähemmälle..

  4. Taas ihana resepti, tykkäsin! Ja teeleivät valmistuivat kätevästi keiton kaveriksi samalla uunin lämmityksellä.

  5. Tämä on ihan hyvää, tosin minusta liian pliisua joten lisäsin reippaasti mukaan intialaista chiliä (ja suolaa tuntui menevän aika mukavasti myös) =)

    Jos kookos ei ole se suurin suosikki, kannattaa laittaa vähän vähemmän ja korvata osa vaikka ihan vedellä. Soppa on hyvin kookoksista!

    Sain muuten itse satsista noin 4 annosta.

  6. Voitko laittaa ohjeeseen ajat. Inhoan ohjeita joissa sanotaan ” keitä kunnes valmis”

    1. Tämä alkaa olla kuutisen vuotta vanha ohje. Olen yrittänyt sittemmin olla tarkempi. Kuitenkin, valmistusajat riippuu tosi paljon monestakin tekijästä, kuten kuinka isoiksi paloiksi porkkanat pilkkoo.

  7. Hei kiitos ihanasta reseptistä :) tuli todella hyvää ja maukasta :)

Vastaa käyttäjälle Evita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights