Ota haaste vastaan ja aloita uusi vuosi paremmin! Vegaanihaaste -sivustolla voit liittyä joukkoon ja kokeilla miltä tuntuu elää kuukausi vegaanina. Minäkin olen mukana opastamassa orastavia vegaaneja alkuun, joten halutessasi voit valita minut tuutoriksi.
En yleensä ole kuukauden mittaisten dieettien ja lakkojen kannalla, oli sitten kyseessä lihaton lokakuu tai tipaton tammikuu. Kannatan ennemmin pikkuhiljaa tehtäviä muutoksia, mutta tietenkin kuukauden ”kuurit” voivat toimia hyvänä alkusysäyksenä uusille elämäntavoille. Vegaanihaaste on kuitenkin erityisen oiva siinä tapauksessa, jos olet jo harkinnut vegaaniksi ryhtymistä, mutta kaipaat vielä pientä potkua takamuksille :)
Minulle tulee ensi vuonna tulee täyteen 14 vuotta vegaanielämää. Voin puhua omasta puolestani, että vegaanista ruokaa syömällä oloni on energinen, voin kaikin puolin hyvin ja mikä parasta, omista ruokavalinnoistaan ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Jos ei muuten, voi vegaanihaasteen ottaa myös siltä kannalta, että tutustuu kuukauden aikana uusiin raaka-aineisiin, joita ei ehkä muuten tulisi käytettyä. Kuinka usein sinun keittiössäsi nähdään palkokasveja, soijamaitoa, tofua, pähkinöitä tai seitania?
Käyhän siis klikkailemassa itsesi vegaanihaasteeseen mukaan. Voin itse ottaa vain rajallisen määrän tuutoroitavia, mutta vastailen tietenkin aina täällä blogissa kysymyksiin tarvittaessa :)
Ihanaa ja herkullista uutta vuotta!
Tähän olisi mukava osallistua, mutta itselläni tammikuu tulee olemaan niin stressin täyteinen, etten usko kykeneväni. Ehkä vegaaninen maaliskuu? :)
Vegaaninen maaliskuu kuulostaa sekin hyvältä :) Tai vegaaninen päivä kerran viikossa?
Olen pilkulleen samaa mieltä kanssasi noista kuureista!
Minä olen kasvissyöjä joka alkoi nyt viettää yhden vegaanipäivän viikossa. Olen toki aijemminkin ihan tietoisesti tehnyt vegaanista kasvisruokaa. Nyt kuitenkin toivon saavani tästä pikkuhiljaa pysyvän ruokavalion.
Sinun blogisi on ollut ihan ykkösapu..
Ihana kuulla! :)
Olin joitakin vuosia täysin vegaani ja suurin osa ruokavaliostani on edelleenkin vegaanista,mutta ei täysin.Täytynee miettiä sopiiko tuo tammikuu minulle….
Oikein hyvää uutta vuotta Elina!
Saanko udella, mikä oli syynä vegaaniruokavalion hylkäämiselle? Hyvää uutta vuotta! :)
Kovasti kiinnostaisi kyllä mutta taitaisi pistää tuo muu sekasyöjäperhe aika pahasti kampoihin enkä viitsi siihenkään lähteä että pitäisi tehdä ruoat erikseen… Voishan sitä kuitenkin vaihteeksi jostain suunnasta vähentää noita eläinperäisiä raaka-aineita.
Mä en ainakaan ole meillä taloudenhoitajana, joten jos kasvisruoka ei kelpaa, saa ruoat tehdä myös ihan itse :)
Jo kasvispainotteisemmin syöminenkin on tietenkin hyvästä sekin.
Tämä on kyllä mielenkiintoinen ja hieno idea! Itse tosin huomasin, että näin nopeat muutokset ei kropalle sovi. Jätin aikoinaan kaiken lihan kertarysäyksellä pois ja jouduin sen jälkeen syömään järkyttävän määrän rautatabletteja, ennen kun sain ruokavaliolla hemoglobiinin pysymään edes suositusten alarajoilla.
Tänä vuonna on kuitenkin tarkoitus vegaanistaa omaa syömistä entisestään, tarkoituksena olisi karsia kananmunat kokonaan ja tutustua paremmin maidon korvaajiin.
Hyvää uutta vuotta!
Jos vegaaniruokavalion koostaa niin, että siitä saa kaiken tarvittavan, ei nopeatkaan muutokset ole pahasta. Toki esimerkiksi kuidun määrä yleensä kasvaa vegaaniruokavaliolla, ja suolistolla voi mennä hetki ennen kuin siihen tottuu. Pienillä askelilla voi tietysti olla helpompi tutustua uuteen ruokavalioon :)
Kiva kuulla, että ruokavaliosi on menossa vegaanisempaan suuntaan. Ihanaa uutta vuotta sinnekin :)
Ja jos raudansaanti mietityttää muitakin, kirjoitin aiheesta vähän aikaa sitten toisen blogini puolelle: http://keppijumppaajaporkkanaa.com/2013/11/ravintoaineet-vegaaniruokavaliossa-osa-2-rauta/
Hitsi kun tuli tääkin huonoon saumaan! Vegaaniksi (tai ainakin vähän enemmän vegaaniseksi) siirtyminen kiinnostais kovasti, kananmunan olen muutenkin saanut pudotettua pelistä pois lähes kokonaan, maitotuotteitakin olen vähentänyt huomattavasti. Ylihuomenna tää likka lähtee kuitenkin au pairiksi, etuliite-kasvissyöjä on heille täydellisen okei, mutta vegaaniudesta ei ole ollut mitään puhetta, enkä viitsisi heti alkaa välejä tulehduttamaan millään pikkuisilla yllätyksillä. Mutta toivottavasti mahdollisimman monet saavat tästä pienestä haasteesta kaiken irti, varsinkin sen pienen kannustuspotkun!
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Tuo ulkomailla oleilu tekee kyllä aina omat haasteensa hommaan. Ehkäpä on vegaanikuukauden aika sitten, kun palaat takaisin Suomeen? :) Ulkomaillakin ehtii hyvin tutustua mitä kaikkia vegaanivaihtoehtoja siellä on tarjolla!
Kuullostaisi kyllä ihan houkuttelevalle, mutta ehkä otan haasteen vastaan tässä vaiheessa vain osittain: esim. tyyliin 5:2 – eli 5 päivänä viikossa vegaaniruokaa ja kahtena sitten sekasapuskaa… (Paitsi että en osaa juoda aamukahviani ilman maitoa…) Olenkin jo onnistunut tämän ihanan blogisi ansiosta lisäämään kasvisten syömistä hurjasti, ja olen löytänyt blogista jo monta uutta lempiruokaa – etenkin kaikki kasvissosekeitot toimivat eväslounaina töissä tosi hyvin (mun suosikkeja ovat iki-ihana rosmariinilla maustettu papukeitto ja kaikki linssikeitot)! Ongelmana vaan on tahtonut olla se, että etenkin näin istumatyöläiselle runsas papu- ja palkokasvisten käyttö (joista taas eniten tykkään) meinaa aiheuttaa vähän turvotusta ja ilman kertymistä vatsaan… Mutta siis ehdottomasti tekee hyvää joulu(kuun) mässäilyjen jälkeen lisätä taas kasvisruokien syömistä!
Kevyemmin aloittelu on tietenkin myös aina hyvä valinta :)
Mä olen huomannut, että mulla palkokasvit aiheuttavat turvotusta yhdistettynä joihinkin tiettyihin raaka-aineisiin. Esimerkiksi kaali ja pavut on paha yhdistelmä, samoin yllättäen pavut ja omena. Samoin jos papuaterian päälle juo kahvia, siitä seuraa turvotusta. Istuminen ei tosiaan myöskään ole oikein hyvä juttu vatsallekaan. Linssit ja kikherneet on muuten yleensä monilla helpommin sulavia :)
Olen matkalla vegaanimpaan suuntaan. Aloittelin Antti Heikkilän karppausohjeilla ja ne vaikuttivat minuun todella tehokkaasti. Välillä vaan tahtoo lipsua, joten tarkistusta on taas tehtävä uudemman kerran. Hienoa, että jaksat puhaltaa niitä parempia tännekin päin ;)
Heikkilän karppausohjeet ja vegaaniruokavalio ei oikein voisi olla kauempana toisistaan. Mites ihmeessä ne saa yhdistettyä? :)
Kevennys oli pakko aloittaa jostain ja soveltaen tietysti karppausohjeita eli rasvaiset lihat vaihdettiin kevyempiin, tilalle kala ja kana. Viljatuotteet pois etenkin vaalea leipä sekä pullat ja kakut sekä makaroonit ja riisit, tilalle tattari. Maitotuotteet pois, tilalle soijavalmisteita. Paljon vihanneksia ja juureksia eri muodoissaan valmistettuna (mitä raaempi sen paremi). Pähkinöitä ja siemeniä kohtuudella. Tuloksena yläkantissa olleet kolestorolit, verenpaine ja verensokerit normaalille tasolle ja painosta pois 14 kg vuodessa.
Lisäyksenä vielä edelliseen tekstiini, että tarvitaan vielä paljon keppiä ja porkkanaa, että sammakosta tulee prinssi ;)
Apua-apua! Päätin kokeilla miltä maistuisi kahvi kera kasvimaidon. Käytin soijamaitoa, maussa ei vikaa mutta se ryökäle juoksettui kahvin joukkoon! Mitä kannattaisi käyttää jos haluaa ettei kahvi näytä kertaalleen ylös tulleelta?
Hei viherpeukalo,
kokeile soijamaidon kaatamista kuppiin ensin, sitten vasta kahvi, saattaa auttaa :)
Katja tuossa antoikin hyvän vinkin, mutta tässä vielä muutama:
*käytä kunnollista kahvia. Liru juhlamokka ja soijamaito on huono yhdistelmä ;)
*Laita soijamaitoa hiukan enemmän kuin lehmänmaitoa
*Alpron Light-soijamaito ei yleensä juoksetu
Kiitos vinkeistä! Mites tuo kunnon kahvi määritellään tässä tapauksessa? Onko kyse pavuista vai valmistusmenetelmästä? Juhlamokkaa ei talossa näy, pavut jauhan juuri ennen käyttöä, kahvin valmistan paahdosta riippuen mutterilla tai pressolla. Tällä kertaa oli kaffan go´morronia pressolla tehtynä. Pitänee kokeilla tuota lightia sitten, toivottavasti se ei ole kovin luirua… olen tottunut täysmaitoa käyttämään kahvissa.
Juoksettuuko tuo soijamaito muuten kuumennettaessa, jos vaikka puuron keitän lopusta?
Ei siis pitäisi olla kahvistakaan kiinni, nämä on välillä vähän henkimaailman asioita ;)
Mä teen itse kahvin mutteripannulla ja juon soijamaidon kanssa, lähikaupan tarjonnasta riippuen laitan joko Lightia tai Alpron luomua, joskus palkkapäivää odotellessa uppoaa kyllä myös Rainbow. Mä laitan kahviini kyllä aika paljon maitoa 1-1,5 dl ja lämmitän sen ennen käyttöä (mikrossa), enkä muista että näillä menetelmillä olisi maito juoksettunut vuosiin. Jos sitä maitoa laittaa kahviin ihan sellaisen pikkutilkkasen, niin se juoksettuu helpommin.
Soijamaito kestää kuumentamista oikein mainiosti, sitä voi tietenkin käyttää myös ruoanlaittoon :)
Sain kuin sainkin asiallisen mutterikahvin aikaiseksi tuolla samaisella soijamaidolla, kiitos avusta=) Vielä on selvittämättä miten vähällä maidolla tuo onnistuu, joku parempi vaalea- tai keskipaahtoinen kahvi menee vähän hukkaan jos maitoa pistää yhtä paljon kuin kahvia…
Mahtavaa! :)
Maidon lämmitys ja kahvin kaataminen maidon päälle varmasti auttaa, vaikka maitoa käyttäisi vähemmänkin. Kylässä ei muuten yleensä ole tarjolla kuin suodatinkahvia, enkä muista saaneeni maitoa silti juoksettumaan aikoihin. Ehkä mun kaatotekniikka on kehittynyt tässä vuosien varrella :D
Juoksettuvatko myös muut kasvimaidot yhtä helposti? Esim. kauramaito?
Kirjoitin aiheesta nyt ihan oman postauksen: https://chocochili.net/2014/01/kasvimaitojen-abc/
Moi! Päätin olla hurja ja rohkea ja osallistua omin voimin vegaaniseen tammikuuhun. Pärjäsin näin pitkälle ilman maitoa ja kananmunaa, onhan nyt jo viides päivä.. Tein pannaria ja ilman kananmunaa en saanut sitä hyytymään. Jätin siis sen kokonaan pois ohjeesta. Olisiko sinulla ihana-Elina antaa minulle vinkkiä siitä, millä saisin tuon himputin kananmunan korvattua esim. pannarissa tai makaronilaatikossa? Vegaanikeittiön käsikirjasta ei ollut näihin resepteihin apua, tai sitten en vain ymmärtänyt lukemaani ihan loppuun asti. Isoimmat kiitokset jo etukäteen vastauksestasi.
Moi Elisa! Ihana kuulla, että olet ottanut vegaanihaasteen vastaan! :)
Millä ohjeella tein pannukakun? Chocochilistäkin löytyy pannariohje, jonka pitäisi toimia hyvin. Pannari ei sinänsä tarvitse kananmunaa hyytymiseen, ainoa olleellinen ero on, että vegaaniseen pannariin ei synny uunissa samanlaisia kuplia kuin kananmunalliseen versioon. Vegaanisen pannarin täytyy myös antaa jäähtyä ennen leikkaamista – se hyytyy jäähtyeessään.
Makaronilaatikko ei ole mun vahvinta aluetta, koska se ei oikein millään muotoa kuulu mun arkiruokarepertuaariin. Oon kuitenkin tehnyt makaronilaatikkoa silloin tällöin laittamalla munamaidon tilalla pari tölkkiä kaurakermaa. Ihan sellaista tönkköä laatikkoa sillä ei saa, mutta tarviiko sen sellaista ollakaan? Jotkut käyttävät myös soijajauhoja laatikon suurustamiseen.
Heipä hei. Onko kellään samaa ongelmaa, että vegaaniruokavalio kiinnostaa ja syönkin kotona enimmäkseen vegaanisti, mutta työruokalassa, ulkona, kylässä ja kaupungilla ym. syödessä ei jaksa aina panostaa. Etenkin ajatus siitä että päivittäin pitäisi viedä omat eväät töihin on liikaa – ei jaksa kokata ja yhdessä lounastaminen työkavereiden kanssa on mukava sosiaalinen tapahtuma. Ihailen vegaaneja mutta itse en jaksaisi uhrata niin paljon aikaa ja energiaa syömisten suunnitteluun.
Hei Ulla! Tuskin olet ongelmasi kanssa ainoa, ja kyllä itsekin painiskelen edelleen samojen asioiden kanssa silloin tällöin.
Tässä muutamia vinkkejä, joita voisi kokeilla:
– Jos sinulla on vakioruokala jossa käyt työpäivinä syömässä, voisitko tiedustella onko sinulle mahdollista tehdä vegaanivaihtoehto? Vegaaniliitolla on myös hyviä esitteitä, joita voit vielä keittiöön, jos he kaipaavat reseptejä.
– Mä en koe arkiruoanlaitto minään vaivana, koska teen aina isot satsit ruokaa pakastimeen ja kaivelen sieltä sitten annoksia mukaan töihin. Salaatinkin tekee töihin mukaan viidessä minuutissa. Kaupoista saa myös vegaanisia valmisruokia.
– En tiedä missä asut, mutta kyllä nykyään ravintoloissakin on vegaanivaihtoehtoja hyvin tarjolla. Tämä on mielestäni suurin ongelma vegaanina olemisessa edelleen, kun läheskään aina ravintoloista ei saa hinta-laatusuhteeltaan järkevää ruokaa, vaikka keittiöstä sellainen järjestyisikin. Kuitenkin kun ottaa selvää niistä hyvistä paikoista, niin niitä löytyykin yllättäen vähän joka nurkalta :)
-Kylään voi viedä mukana jotain vegaanisia herkkuja (joita löytyy kaupastakin pilvin pimein, jos ei itse jaksa tehdä).
Uuteen ruokavalioon ja elämäntapaan totuttautuminen vie tietenkin aina aikansa. Mulle kuitenkin on selvää, että koska en halua laittaa rahojani eläinteollisuuden tukemiseen, joustan sitten mieluummin omasta mukavuudestani hiukan. Vegaanina oleminen ei Suomessa ole nykypäivänä enää mitään rakettitiedettä, mutta toki vaatii ainakin aluksi hiukan etukäteissuunnittelua.
Olen työskennellyt yhdessä koulukeittiössä ja neljässä henkilöstöravintolassa, koulukeittiössä sanottiin että vegaanista ruokaa on käyty kyselemässä mutta he eivät valmista (what? koululainen jää ilman ruokaa?), henkilöstöravintoloista yhdessä tehtiin kahdelle vegaanille oma ruoka ja muissa ei käyty edes kysymässä. Henkilöstöravintolat haluavat yleensä saada kaikki mahdolliset asiakkaat jotenka uskoisin vegaanisen ruoan järjestyvän. Itseä harmittaa noissa lounasravintoloiden kasvisruoissa heikko ravitsemuksellinen laatu. Kuka syöttäisi sekasyöjälle lounaaksi vain lettuja ja hilloa? Tai kiusausta jossa on perunan lisäksi vaan juureksia? Ehkä kerran tai kaksi viikossa joukkoon eksyy joku proteiiniraaka-aine.
Joo, mäkään en saanut lukiossa vegaaniruokaa. Söin siellä sitten lähinnä leipää ja salaattia, mutta nyt jälkikäteen ihmettelen miten selvisin sillä ja veisin nyt kyllä omat eväät mukana. Puutarhakoulussa sen sijaan oli hyvät vegaaniruoat – aluksi proteiinista oli hiukan pulaa, mutta annoin palautetta ja ehdotin miten ruokia voisi parantaa. Kyllä sitten sitten alkoi ilmestyä papuja ja linssejä ja sen sellaista!
Jos maksavana asiakkaana työpaikkaruokalan ruoka ei miellytä, niin kannattaa antaa rohkeasti palautetta. Useinkaan noissa paikoissa ei ole kovin vankka tietämys vegaaniruoasta, joten palautetta proteiinin puuttumisesta kannattaa antaa. Tyytyväinen asiakas lienee kuitenkin kaikille yhteinen tavoite :)
Yks rähisevä kokki ei ole saanut kasvisruokia ravitsevammiksi;) Sitä varten pitäis muttaa koko ketjun reseptiikka (olis kyllä ehkä aiheellista…) mutta erityisruoat valmistetaan ilman reseptejä mututuntumalla eli niihin helposti saakin mitä haluaa.
Olen yrittänyt noudattaa suunnittelemaani 5:2 vegaani-sekaruokavaliota, ja aika hyvin olen onnistunutkin kun nämä sinun ruokaohjeesi ja houkuttelevat kuvat saavat kertakaikkiaan niin hurahtamaan vegaaniseen kokkaukseen! Ihan yllätyin kun tajusin etten ole kahteen viikkoon edes kaivannut mitään liharuokaa – minä joka söin aikaisemmin lihaa jossain muodossa joka ikinen päivä (olen kasvanut perheessä jossa ruoka ei ollut ”oikeaa ruokaa” jos siinä ei ollut lihaa, ja kasvikset oli keräsalaatti-tomaatti-kurkkua tai velton ylikypsäksi keitettyä porkkanaa). Ehkäpä tästä intoudun vielä viettämään täysin vegaanisen kuukauden jossain vaiheessa, mutta sitten on haasteena ulkona syöminen, kun tällä paikkakunnalla ei ole juuri muita kuin ketjuravintoloita joissa ei taida (kunnon) vegaaniruokaa saada… Ja tykkään kuitenkin syödä ulkona pari kertaa kuukaudessa. Huomasin netistä että Rossossa saa vegaaniruokana papu-mantelipyöryköitä esim. spagetin kanssa – onko sulla niistä mitään kokemusta, ovatko syötäviä? Ei tekisi mieli maksaa ravintolaruuasta jos saa sitten todeta että tekisi itse (chocochilin ohjeilla) parempaa!
Vegaanihaasteesta tietämättä aloitin viime viikolla neljän viikon vegaanikokeilun. Olin vegaani kahden vuoden ajan 90-luvun alussa. Vähitellen mukaan tuli maitotuotteet ja kananmunat ja sen jälkeen vielä liha. Vuosien varrella olen monta kertaa ajatellut palata vegaaniruokavalioon, mutta siihen meni siis noin 20 vuotta ennen kuin se toteutui. Ensimmäiset päivät ovat olleet todella antoisia kun olen kokkaillut kirjasi reseptien mukaan! Kirja on nyt lainassa kirjastosta, kun sitä ei tunnu olevan myynnissä missään. Onkohan siitä tulossa uusi painos? Olisi kiva saada omaksi :)
Ihana kuulla! Viiden tähden vegaani on loppuunmyyty, mutta sitä kannattaa kysellä sekä kirjakaupoista että suoraan kustantajalta, jospa siitä vihdoin ja viimein saataisiin kysynnän perusteella uusi painos! Olen myös parhaillaan kirjoittamassa uutta kirjaa, joka ilmestyy syksyllä.
Tsemppiä vegaanitaipaleelle :)
Minua on alkanut kiinnostaa vegaaninen tai ainakin osittain vegaaninen ruokavalio, mutta sen kokeileminen ei valitettavasti onnistu, kun asun vielä kotona. Onneksi tykkään kokata niin voin aina silloin tällöin tehdä kasvisruokaa. :)
Vanhemmillasi ei varmastikaan ole mitään sitä vastaan, jos otat osittain vastuun ruoanlaitosta ja kokkailet omalla vuorollasi hyvää kasvisruokaa? :) Sopiva hetki kokonaan vegaaniruokaan siirtymiseen varmasti tulee vielä!