Pyhäpäivän mitä kaapista löytyy -salaatti. Ei huono!
Päätimme eilen pääsiäispäivän ratoksi lähteä pyöräretkelle Ruissaloon. Kävimme päiväkahvittelemassa Ruissalon kansanpuistossa sijaitsevassa Villa Promenade -kahvilassa. Ja kävi ilmi, että aina kannattaa avata suunsa ja kysyä, sillä kahvilassa oli vegaanisia munkkeja! Enpä muista koska olisin viimeeksi syönyt munkkeja, vaikka niitä kyllä saa vegaanisena aika monestakin paikasta. Turussa esimerkiksi Naantalin Aurinkoisesta ja Kauppahallista Veraisen leipomosta. Salosen kinuskimunkitkin ovat vegaanisia.
Pyöräretkelle täytyy tietenkin ottaa aina eväät mukaan, mutta eväspolitiikka aiheutti pyhäpäivänä pientä päänvaivaa. Kotoa löytyi pastaa, kikherneitä, varhaiskaalia ja erinäisiä lisukkeita. Niistä syntyi ihan pätevä evässalaatti!
Varhaiskaali-pastasalaatti
- 3 dl täysjyväpastaa
- 1 tlk kikherneitä
- 1/4 varhaiskaalia
- pari kourallista kirsikkatomaatteja
- 3-4 rkl kivettömiä Kalamata-oliiveja
- noin 1/2 prk vegaanista pestoa (esim. Pirkka Arrabbiata)
- suolaa, mustapippuria
- tuoretta basilikaa
- Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele se keittämisen jälkeen kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
- Huuhtele ja valuta kikherneet, suikaloi kaali ja halkaise kirsikkatomaatit.
- Yhdistä kaikki aineet suuressa kulhossa. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
- Silppua tuore basilika joukkoon juuri ennen tarjoilua.
Kun on koko talven syönyt tavallista valkokaalia, maistui tuo varhaiskaali taas ihan mielettömän hyvältä! Täytyy ottaa se taas piakkoin uudelleen ruokalistalle :)
Juhannuksena on varmaan taas munkkeja tarjolla! ;)
Hahah, kävinpä minäkin juuri toissapäivänä retkellä ja otin evääksi pastasalaattia. :) Mun salaatissa tosin oli pinjansiemeniä, artisokkaa, aurinkokuivattua tomaattia, tavistomaattia ja kurkkua. Just hyvä eväs, kätevä syödä purkista.
Hei, vinkiksi, että maailman parhaita munkkeja (=Pyynikin näkötornin) saa myös vegaanisena, bonuksena ihan parhaat maisemat lenkkeilyyn (jos turkulaiselle nyt Tamperetta saa mainostaa)
Joo, olenkin kuullut monesti juttua näistä! Seuraavalla Tampere-visiitillä aion kyllä käydä kokeilemassa :)
Mistä saa ostaa näitä Salosen kinuskimunkkeja?!?
En oo aikoihin ostanut niitä, mutta Salosen leipomomyymälästä nyt ainakin. Ja ymmärtääkseni joidenkin kauppojen leipäpisteet myy noita myös, mutta en kyllä nyt tähän hätään osaa kertoa mitkä kaupat. Varmaan selviää, jos laitat Saloselle suoraan viestiä ja kysyt myyntipisteistä?
Hei! Monelleko tästä annoksesta tulee salaattia? :)
2-3 pääruoaksi, sanoisin. Toki esim. kaalin ja kirsikkatomaattien määrää voi lisätä helposti ja saa sitten vähän isommankin salaatin.
Moi Elina!
Oon melko tuore vegaani, mutta lukenut sun blogia silti kauan ja kokannut täältä paljon. Ainut juttu mitä olen harmitellut on ollut se, että täällä on niin paljon hyviä ruokavinkkejä Turkuun, ja helsinkiläisenä ei ole tarpeeksi usein ollut syytä lähteä sinne niitä testailemaan. Mutta nyt mä oon alkanu yhden miehen takia vähän niinku puoliturkulaiseksi, ja nyt voin käydä läpi kaikki sun Turku-postaukset! Jes!
Mahtavaa! Turku on erityisesti kesällä aivan ihana kaupunki, joten ei muuta kuin tänne vaan niin usein kuin mahdollista :)
Ikävä kyllä aika moni paikka, joista olen tänne vuosien varrella kirjoitellut, on jo sulkenut ovensa. Kannattaa muuten seurailla Chocochiliä myös Facebookissa ja Instagramissa, sillä jaan sielläkin silloin tällöin aina hyviä Turku-vinkkejä!
Heippa! Testasinpas tätä, tein yövuoroevääksi, sekaan vielä paahdettuja salaattisiemeniä. Tulipas hyvää =) Kiitos!
Kiva kuulla! :)
Ihana lounassalaatti jossa on sopivasti potkua peston ansiosta, nam! Koska löysin tämän reseptin elokuussa, ei varhaiskaalia enää ollut saatavilla mutta sinne upposi tavallinen valkokaalikin ja hyvää oli.