5 x vegaanin välipala

Kaupallinen yhteistyö: Evoke

Minulta kysellään paljon vegaanisten välipalaideoiden perään. Olen itse aika askeettinen asian suhteen ja minun välipalani käsittääkin yleensä omenan, porkkanan tai kupillisen kahvia soijamaidolla. Joskus kuitenkin kaipaan vähän tuhdimpia välipaloja tai muuten vain vaihtelua, joten keräsin tähän muutaman suosikkini.

valipala

Chiavälipalat

Chiansiemenistä saa ihania välipaloja. Turvotan siemenet ensin vedessä tai mantelimaidossa hyytelöksi ja syön sitten maustamattoman soijajogurtin, marjojen tai hedelmäpalojen kanssa. Joskus ripottelen sekaan vielä vähän kanelia tai vaniljaa.

 

omena-maapahkinavoi

 

Omenalohkot ja maapähkinävoi

Maapähkinävoifanitukseni ei ole varmaan jäänyt täällä keneltäkään huomaamatta, ja tästä herkusta olen kirjoitellut aikaisemminkin. Yhdistelmä on yhdä edelleen suosikkini! Jos budjetti antaa periksi, voi maapähkinävoin vaihtelun vuoksi vaihtaa välillä esimerkiksi mantelivoihin. Myös päärynä toimii, mutta ei rousku yhtä kivasti hampaissa :)

hummus-porkkanatikut

 

Hummus ja porkkanatikut

Hummukseen dippaltuna porkkanatikuistakin tulee täyttävä välipala. Kotona teen hummuksen aina itse, mutta joskus hätätilassa ostan kaupasta pussillisen naposteluporkkanoita ja paketin valmishummusta. Porkkanatikkujen tilalla voi tietysti käyttää muitakin kasviksia ja hummuksenkin voi vaihtaa välillä johonkin muuhun paputahnaan. Sama idea säilyy silti!

 

valipala2

Juotavat välipalat

Olen aika hyvin omaksunut vanhan väittämän ”älä juo kaloreitasi”. Minun kohdallani hokema tarkoittaa kuitenkin lähinnä sitä, että jätän keinotekoiset limsat, energiajuomat ja lisäaineita täynnä olevan urheilujuomat kauppaan. Uudet Evoke-juomat löysivät kuitenkin blogiyhteisyön myötä tiensä ruokalistalleni. Pullollisessa on vain 130 kaloria, mutta silti 10 g soijapohjaista proteiinia ja lisäksi juomissa on vegaanillekin tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita, kuten B12, B6 ja sinkki. Mitään piristävää vaikutusta en näistä juomista havainnut, mutta tuote on muuten kätevä lisä vegaanin ruokavalioon. Evoke maistuu ihan tuoremehulta, mutta on ravintoarvoiltaan huomattavasti fiksumpaa. Näitä löytyy jatkossakin allekirjoittaneen treenikassista! Jos et ole vielä ehtinyt maistaa Evokeja, niiden myyntipaikat voi vilkaista täältä.

Juotavat välipalat voi tietenkin tehdä myös itse. Blogin juomat-osiosta löytyy hyviä smoothieohjeita :) Tuhdimman välipalan saat lisäämällä smoothien joukkoon proteiinijauhetta ja kaurahiutaleita.

 

paarynatuorepuuro

 

Tuorepuurot

Jos olen iltavuorossa, kaipaan töihin vähän tuhdimpaa välipalaa ennen kuin pääsen illalla kotiin syömään. Sekoitan yleensä aamulla tuorepuuroainekset valmiiksi eväsrasiaan ja anna puuron tekeytyä päivän työpaikan jääkaapissa. Kokeile esimerkiksi kuvassa näkyvää päärynätuorepuuroa. Usein puuroni on kyllä vieläkin yksinkertaisempi: kaurahiutaleita, proteiinijauhetta, mantelimaitoa ja marjoja.

Mikä on sinun suosikkivälipalasi?

sponssi_musta (1)

Yhteistyössä Evoke

10 vastausta kirjoitukseen “5 x vegaanin välipala

  1. Hei! Mitä proteiinijauhetta lisäät puuroosi? :) kiitos muuten päärynätuorepuuron ohjeesta, siitä on tullut vakkariaamupalani :)

    1. Käytän yleensä SunWarrioria, siitä kirjoittelin aikanaan myös toisen blogini puolelle, joskin nykyään käytän tuon suklaaversion sijaan yleensä Warrior Blendiä :) Myös Pulsinin herneproteiini on hyvää, sitä saa ainakin täällä Turussa Kuudes Maku -kaupasta. Yleisesti ottaen kelpuutan kyllä kaikki muut kasviperäiset protskujauheet, paitsi riisiproteiinin, jonka koostumus on ihan kuin liitua söisi. Ja soijaproteiinijauhetta välttelen siksi, että syön soijaa muutenkin niin paljon, joten monipuolisuuden vuoksi otan lisäprotskun mieluummin jostain muualta. Mitään herkkuahan nuo proteiinijauheet ei ikinä ole, mutta pieniä määrinä ja sopivien lisukkeiden kera uppoavat kyllä.

      Kiva kuulla, että päärynätuorepuuro toimii. Se on kyllä herkkua minunkin mielestäni :)

  2. Oiiii. Maapähkinävoi.<3 Miksei sitä myydä kuin niissä valtavissa purnukoissa? Itsekuria omaamattomana ihmisenä sellaisen voi ostaa harmillisen harvoin. :D
    Maapähkinävoi + Banaani on pettämätön yhdistelmä. Usein purkki tyhjenee kylläkin ihan lusikalla suoraan. Liian hyvää! :P

    1. Urtekramin maapähkinävoita myydään vähän pienemmissä pakkauksissa, siinä on muistaakseni noin 200g. Ja joistain etnisistä ruokakaupoista saattaa bongailla jotain ei-minkään-merkkisiä pienempiä purnukoita myös :)

      Maapähkinä ja banaani on kyllä tosi hyvänmakuinen yhdistelmä. Mutta mä tykkään omenasta siksi, kun sitä on niin kiva rouskutella :)

  3. Vaahtoaako tuo SunWarriorin proteiinijauhe esim blenderissä? Tällä hetkellä käytössä on ihan perus herajauhe mutta se vaahtoaa niin paljon että esim smoothieista tulee todella ikäviä koostumukseltaan.

    1. Pahoittelut, että viestiin vastaaminen on vähän kestänyt! Kasviproteiinit eivät vaahtoa mitenkään ihmeellisesti. En kylläkään ole koskaan käyttänyt heraproteiinia, joten en osaa vertailla. Kasviproteiineista kannattaa vältettä riisiproteiinia – sen koostumus on kuin liitua söisi enkä itse ainakaan tykkää siitä yhtään.

  4. Noita chia-välipaloja täytyykin kokeilla, kiitos muistutuksesta :)

    Olen aiemmin noteerannut blogissasi jonkun chia-reseptin, mutta nyt chioja löytyy kaapista.

  5. Plantforcen riisiproteiini ainakin vaniljan makuisena on todella hyvä koostumukseltaan ja maultaan! Sopii ainakin tosi hyvin banaanipannareihin :) Riisiproteiini on tosi mieto, sopii herkillekin. Itselleni se on ensimmäinen proteiini lisä ikinä mitä syön, ja ei ole tullut mitään vatsaoireita tms.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights