Otin jo varaslähdön jouluun! Porkkanasesonki tosin on nyt kuumimmillaan, joten laatikkoa voi hyvin väsätä jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Olenko ainoa kenestä tuntuu, että tämä syksyn pimeys iski taas kuin napista painamalla? Minulla oli haaveissa, että ehtisin tänä vuonna tekemään blogiin joko joulukalenterin tai pienen sähköisen joulureseptikirjan. Hyvät aikeet kaatuivat kuitenkin siihen, että ylimääräiset tunnit vuorokaudessa ovat olleet viime kuukausina melko harvinaista herkkua. Ja nyt tilanne on taas se, että jos pääsen niinkin aikaisin kuin neljältä töistä, on silloinkin jo liian pimeää ruokakuvien ottamiseen. No ehkä sitten ensi jouluksi, kun kirjaprojekti ei vie kaikkea aikaa? Homma täytynee kuitenkin aloittaa jo heti tammikuussa, jos mielin saada jotain valmiiksi ;)
Teen kuitenkin parhaani, että joulureseptejä tipahtelisi tänne blogiin vielä monen monta ennen h-hetkeä! Aloittelen nyt porkkanalaatikon reseptillä, joka sopii tietysti paitsi joulupöytään, myös syksyiseksi uuniruoaksi. Jouluna porkkanalaatikko menee kaikkien muiden jouluruokien kanssa, mutta jos tätä valmistaa ennen joulua, sopii sen kaveriksi loistavasti esimerkiksi papupyörykät tai paistettu savutofu ja joku ihana rapea salaatti.
Kvinoa-porkkanalaatikko
- 1 kg porkkanoita
- 2 dl kvinoaa
- suolaa
- 1 tl rypsiöljyä
- 2 dl kaurakermaa
- 2-3 tl fariinisokeria
- ¼ tl muskottipähkinää
- ripaus jauhettua neilikkaa
- ripaus valkopippuria
- rypsiöljyä ja korppujauhoja
- Kuori ja paloittele porkkanat ja laita ne kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
- Huuhtele kvinoa ja keitä se suolalla maustetussa vedessä (noin 5-10 minuuttia, merkistä riippuen). Varo keittämästä kvinoaa aivan puuroksi, vaan jätä siihen selvä purutuntuma. Kaada ylimääräinen vesi pois ja sekoita kvinoan joukkoon teelusikallinen rypsiöljyä.
- Kun porkkanat ovat pehmeitä, kaada keitinvesi pois ja soseuta porkkanat ja kaurakerma sauvasekoittimella. Mausta sokerilla, muskottipähkinällä, neilikalla ja valkopippurilla. Sekoita kvinoa porkkanasoseen joukkoon. Mausta seos vielä lopuksi suolalla.
- Voitele uunivuoka (noin 20 x 25 cm) rypsiöljyllä. Levitä porkkana-kvinoaseos vuokaan ja ripottele pinnalle ohut kerros korppujauhoja. Paista 175 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.
P.S. Kotimainen kvinoa puuroutuu ulkomaista paljon nopeammin, joten sille riittää lyhyempi keittoaika.
En todellakaan ole jouluruokien ystävä, mutta quinoalaatikko voisi olla ihan testaamisen arvoinen :) Porkkanalaatikko on muutenkin kaikista laatikoista se paras, jos nyt joku olisi valittava.
Sama ongelma täällä sen valon kanssa, omat taidot ovat vielä kovin alkeelliset niin vähänkään pimeämmässä on tosi vaikea kuvata.
Porkkanalaatikko on kyllä ihanaa – ja ehdottomasti myös muulloinkin kuin jouluna! :)
Keinovalossa ja salaman kanssa kuvatuista kuvista ei vaan koskaan tule yhtä hyviä kuin luonnonvalossa. Mutta niillä mennään sitten keskellä talvea, kun ei muutakaan voi.
Suurkiitos! Minulla on älyttömän kapea ruokavalio johtuen erilaisista vatsasairauksista, ja tämä istuu ruokavaliooni kuin nakutettu. Jes. :)
Kiva kuulla! :)
Voi kun osaa näyttää ja kuulostaa hyvältä! Menee testaukseen.
Toivottavasti tykkäät! :)
Oi kuulostaapa hyvältä! Rakastan porkkanalaatikkoa, viime jouluna kokeiluni tosin epäonnistui pahasti, onnistuisikohan tällä ohjeella? :) Ton quinoan voi varmaankin halutessa vaihtaa riisiin.. vaikka kyllä quinoakin kuulostaa tosi hyvältä!
No voi harmi! Mikä sun porkkanalaatikossa meni pieleen?
Kvinoan tilalla voi toki käyttää riisiä, tai jos haluaa jonkun ekologisemman vaihtoehdon, on ohrakin oikein passelia :)
No käytin puuroutuvaa kokojyväriisiä, joka kypsyy tosi hitaasti ja en esikeittänyt sitä ollenkaan.. ;) Joten aika raakaa oli määrätyn paistoajan jälkeen.. Ohra kuulostaa kyllä hyvältä vaihtoehdolta, kiitos vinkistä! :)
No ilman muuta riisi täytyy keittää ensin ennen kuin sen laittaa porkkanasoseen joukkoon! Riisi kypsyy niin hitaasti ja vaatii paljon nestettä, että se ei millään kypsy pelkässä porkkanasoseessa.
Ja sen ohran kanssa sitten sama juttu! ;)
Ah, mikä herkku!
Kyllä tämä varmaan päätyy meilläkin joulupöytään… :)
Huoh, tätä täytyy tehdä!!
T. porkkanalaatikkofani
PS. Kirjasi tuli tänään postissa ja parsapinaattikeiton ainekset onkin sitten heti ostoslistalla ensimmäiseksi kokeiluksi kirjasta :)
Kokeillaan!
Kiva! :) Toivottavasti uppoaa!
Tätä haluaisin ehdottomasti kokeilla joulupöytään! Tänä vuonna minun täytyy tehdä osa ruoista etukäteen ja ottaa kyläpaikkaan mukaan. Voikohan tämänkin porkkanalaatikon tehdä ongelmitta etukäteen pakastimeen, kuten porkkanalaatikot yleensä? Kiitos ihanista resepteistäsi!
Kyllä voi :)
Ihana resepti, lähtee kokeiluun jo tulevana viikonloppuna. Kvinoa on todella hyvä raaka-aine, olen siitä tehnyt paljon kaikenlaista.
Toivottavasti tykkäät! :)
Tein tupla-annoksen joulua varten ja tuli kaksi vuoallista hienosti
..niin ja laitoin kvinoan lisäksi vähän tummaa riisiä kun kvinoa loppui kesken. Hyvin menee siellä seassa.
Jep, varmasti toimii niinkin! :)
Heii:) tarkoitetaanko ohjeessa että kaksi desiä kypsää quinoaa vai että 2 dl keitetään:) hihih. ihana resepti, pian menee sit uuniin <3 kaunista joulunaikaa. kiitos elina kun oot olemassa, kevennät vegaanin arkea <3
2 dl kuivana :)
Porkkanalaatikkokausi korkattu x) Tämä on niin hyvää!
Tästä tuli mun ja muksun favourite! Kiitos!
Meillä täällä Kanadassa ei löydy kaurakermaa. Voisiko sen korvata kookosmaidolla?
Voi korvata kookosmaidolla (joka kyllä maistuu laatikosta hieman läpi) tai soijakermalla.
Hei, oletko käyttänyt kotimaista quinoaa tässä? Voiko käyttää myös ulkomaista?
Olen yleensä käyttänyt ulkomaista, koska se ei puuroudu ihan yhtä voimakkaasti. Mutta kumpi vaan käy, ei suurta väliä! :)
Kiitos :) nyt on porkkanat ja ulkomainen quinoa keittymässä :)
Kiitos reseptistä, oli superhyvää!
Kiitos reseptistä, hyvää tuli! :)