Värikäs ja täyttävä salaatti talven parhaista aineista. Makeaksi uunissa paahdettua bataattia, granaattiomenaa ja linssejä, niistä on mainio talvisalaatti tehty!
Talven lempisalaateissani on paljon värejä ja niissä pitää mielellään olla mukana myös lämpimiä aineksia. Uunissa meheväksi paahdettu bataatti, rapean makeat granaattiomenansiemenet ja juustokuminalla maustetut linssit ovat mainio yhdistelmä talviseen salaattipohjaan, jossa on pinaattia ja punakaalia.
Värikäs talvisalaatti
2-4 annosta
Paahdettu bataatti
- 1 keskikokoinen bataatti
- öljyä, suolaa ja mustapippuria
Linssit
- 1 dl kuivia vihreitä linssejä
- kasvislientä keittämiseen
- 1 tl juustokuminaa
- 1/2 limen mehu
- 1 tl agavesiirappia
- 1 rkl oliiviöljyä
- suolaa
Salaatti
- tuoretta pinaattia
- tammenlehtisalaattia
- 1 granaattiomena
- 1/6 punakaalia
limevinaigrette
- 1 1/2 limen mehu
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl agavesiirappia
- suolaa
- Kuumenna uuni (225°C). Kuori ja kuutioi bataatti. Levitä kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta öljyllä, suolalla ja mustapippurilla. Paahda bataatteja noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä ja saaneet hiukan väriä.
- Valmista linssit sillä välin, kun bataatti paahtuu uunissa: huuhtele linssit ja keitä ne sitten kasvisliemessä pehmeiksi. Kaada ylimääräinen keitinliemi pois. Sekoita lämpimien linssien joukkoon juustokumina, limen mehu, öljy ja agavesiirappi. Mausta suolalla.
- Valmista vinaigrette sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
- Irrota granaattiomenasta siemenet ja suikaloi punakaali. Kokoa kaikki aineet suureen kulhoon ja kaada päälle haluamasi määrä vinaigrettea.
P.S. Kerätäänkö yhdessä hyvä joululahja Eläinsuojelukeskus Tuulispäälle? Kaikista Vegekaupan kautta marraskuun aikana myydyistä Vegaanin aamupalakirjoista lahjoitetaan 2€/kirja Tuulispäälle. Opusta voi ostaa Vegekaupan nettikaupasta sekä myymälöistä Turussa, Tampereella ja Helsingissä.
Kylmempinä vuodenaikoina tulee kyllä selvästi syötyä vähemmän salaattia! Lämpimät ainekset tekevätkin niistä paremmin uppoavia, paahdettu bataatti onkin tosi ihanaa :) Pitäisi kyllä kokeilla sitä vielä ihan salaatissakin!
Mulla kyllä salaatit pitää pintansa arkiruokana talvellakin! Ne on jotenkin niin helppoja, arkena kun ei aina riitä aivokapasiteettia miettimään mitään monimutkaisempaa apetta :)
Tämä salaatti on täydellistä! Rapeaa, makeaa, raikasta, pehmeää ja lämmintä. Rakastuin ensikokeilulla. Olen muutenkin suuri salaattien ystävä, ja talvisin on harmittanut että salaatit ovat jääneet vähemmälle, kun mieli tekee lämmintä. En ole hoksannut kokeilla lämpimiä osia salaateissa, mutta tämän löydön myötä hurahdin täysin. Kiitos! <3
Ihana kuulla! :)
Tämä salaatti oli aivan mielettömän herkullinen! Ensimmäisen suupalan laitettuani suuhun suljin silmät ja tuntui kuin olisin syönyt jossain loistavassa ravintolassa sillä ruoka suorastaan suli suuhuni ja se makujen harmonia. Suosittelen kyllä kaikkia testaamaan tän ohjeen.
Oi, ihana kuulla! <3
Haluaisin kokeilla tätä juhlia varten, mutta mietin, toimiiko myös kylmänä?
Toimii ihan hyvin niinkin!