Mustapapu-kvinoapihvit

Yhteistyössä Tartex – Mustapavuista ja kvinoasta syntyy helpot kasvispihvit eväsleipien väliin.


Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tartexin kanssa. 

Muistaako kaikki lukijat siellä ruudun takana Tartexin? Meille se kuului leivän päälle jo lapsuudessani, jolloin Suomessa lähestulkoon ainoita kasvissyöjälle sopivia erikoistuotteita oli Tartex-kasvistahnat ja Nutanan (lakto-ovo) tölkkinakit. Äitini oli jo silloin 80-luvulla kasvissyöjä, joten meillä syötiin kotona paljon kasvisruokaa ja luontaistuotekauppojen antimetkin tulivat tutuiksi. Onneton vegeruokatilanne kuulostaa kieltämättä hieman oudolta nykyään, kun ruokakaupat pullistelee vaikka mitä vegaaneille sopivaa. Muistan kyllä hyvin myös omalta kasvissyöjän alkutaipaleeltani ajat, jolloin ravintoloista ei saanut mitään vegaanista ruokaa ja kauppojen vegaaniruokaosasto oli yhtä kuin tofu ja yksi pahanmakuinen soijamaito. Onneksi maailma muuttuu (mutta jotkut hyvät asiat pysyy)!

Suurin osa 80-luvun tuotteista on joutanutkin jo poistua markkinoilta, mutta Tartex on minulla edelleen jatkuvassa käytössä. Välillä se unohtuu muutamaksi kuukaudeksi, kunnes muistan taas miten hyvää se on leivän päällä! Tartexista on kuitenkin paljon muuhunkin kuin leivänpäällistahnaksi. Se sopii esimerkiksi vegaanisen maksalaatikon (!) tekemiseen ja sillä saa kasvispihveihin umamit kohdilleen.

Kvinoa on ehdottomasti yksi suosikkiraaka-aineistani kasvispihvien tekemisessä. Kotimainen kvinoa puuroutuu hyvin keittäessä, joten sen avulla pihvit pysyvät hyvin kasassa. Paistan kasvispihvit mieluiten aina uunissa, jotta vältyn keittiössä kamalalta rasvakäryltä. Nämä pihvit ovat loistokamaa eväsleipien välissä! Levitä leiville Tartexia, lisää väliin pihvit ja kasviksia. Mukana kulkeva lounas on valmis!

Mustapapu-kvinoapihvit

7-8 kpl

  • 1 dl kotimaista kvinoaa
  • kasvislientä
  • 1 tlk (230 g) mustapapuja
  • 1 pieni shalottisipuli
  • 1/2 dl murskattuja saksanpähkinöitä
  • 1 1/2 dl kauraleseitä
  • 3 rkl Tartex Classic Naturell -kasvistahnaa
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • noin 1/4 tl suolaa
  • 2 tl oliiviöljyä + öljyä paistamiseen
  1. Huuhtele kvinoa huolellisesti tiheäsilmäisessä siivilässä. Keitä kvinoa kasvisliemessä paksuksi puuroksi (noin 15 minuuttia). Valuta ylimääräinen keitinliemi pois siivilän avulla.
  2. Huuhtele ja valuta pavut ja murskaa ne esimerkiksi perunasurvimella. Sattumia saa jäädä!
  3. Silppua sipuli ja murskaa saksanpähkinät.
  4. Sekoita kaikki aineet yhteen. Lisää tarvittaessa hiukan kauraleseitä tai öljyä, jotta massa on koostumukseltaan helposti muotoiltavaa.
  5. Taputtele kostutetuin käsin massasta pihvejä uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele päälle hiukan oliiviöljyä. Paista uunissa (225°C) noin 20 minuuttia. Käännä pihvit kerran paistamisen aikana.

Vinkki! Jos haluat reseptistä pähkinättömän, jätä saksanpähkinät pois tai korvaa ne esimerkiksi kurpitsansiemenillä.

Tartexia löytyy kaupoista kolmea eri makua: classic, yrtti ja yrtti-valkosipuli. Tuotteita löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista, Vegekaupoista ja ekokaupoista. Netistä Tartexia voi tilata esimerkiksi Vegekaupasta.

2 vastausta kirjoitukseen “Mustapapu-kvinoapihvit

  1. Nää oli ihan huippuhyviä! Ja ihanan rapea pinta tuli. Pistettiin hampparin väliin, mutta olis toiminu pelkälleenkin. Meillä ei löytyny tota tahnaa lähikaupasta, mutta googlattiin ainesosat ja lisättiin joukkoon jotain sinne päin niitä ainesosia ja toimi ihan hyvin :). Kiitos tästä reseptistä!

  2. Hyviä tuli, tahnaa ei ollut. Laitoin vähän pestoa korvaamaan tahnan. Suolaa en lisännyt ollenkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights