Vegan Junk Food Bar Amsterdam

Vegaaninen roskaruoka on vallannut Amsterdamin!


Olen ravannut Amsterdamissa melko säännöllisesti siitä lähtien kun olin Hollannissa floristiopintoihini liittyvässä työharjoittelussa vuonna 2013 (ja ennen sitäkin toki kaupungissa oli tullut vierailtua useaan otteeseen). On ollut ihana huomata, miten myös Amsterdamissa ravintolatarjonta on muuttunut ja parantunut näiden vuosien varrella huimasti. Perinteisten hippiravintoloiden rinnalle on tullut modernia, trendejä seuraavaa tarjontaa. Ja erityisen kivaa on ollut huomata, että tavallisten sekaruokaa tarjoavien ravintoloiden listoille on putkahdellut vegaanisia vaihtoehtoja. Kehitys kehittyy siis koko Euroopassa!

Yksi uusista suosikeistani Amsterdamissa on Vegan Junk Food Bar, joka on hiljattain avannut jo toisen ravintolansa kaupunkiin. Viikon takaisella Amsterdamin-reissulla kävimme mässäilemässä Junk Food Barissa kahdesti kolmen päivän aikana. Vaikka roskaruoka ei lähtökohtaisesti ehkä olekaan ominta alaani, Vegan Junk Food Barissa hommat on hoidettu hienosti. Ruoka on oikeasti hyvää, vaikka mättöä onkin.

Tällä visiitillä kiittelimme erityisesti jumalaisen hyviä tryffeliranskalaisia tryffelimajoneesilla sekä kaikin puolin onnistuneita burgereita. Pihvit olivat toimivia, ja täytteissä oli sekä makua että mehevyyttä. Erityismaininta myös loaded fries -annokselle, joka oli aivan törkeän överi, mutta ehkä juuri siksi niin hyvä: oman valinnan mukaan bataatti- tai perunaranskalaisten päälle kasataan The Vegetarian Butcherin kanaa, herkullisia kastikkeita, sipulia ja mietoa chiliä. Toimii!

Ainoastaan jälkkäriosastoa moitimme: pienemmästä ravintolasta jälkkäreitä ei löydy ollenkaan, ja isomman paikan tarjonta käsitti ainoastaan jäätelöä ja yhden leivoksen, joka ei ollut kovin hyvä. Tällaiseen paikkaan sopisi loistavasti pirtelöt ja vaikkapa donitsit. Toivottavasti jälkkäriosastokin paranee tulevaisuudessa.

Vegan Junk Food Barin löydät Amsterdamista kahdesta paikasta: ensimmäisenä avatun pienemmän Burger Barin hieman suppeammalla listalla Staringpleinilta ja isomman ravintolan Marie Heinekenpleinilta.

Vegan Junk Food Bar

4 vastausta kirjoitukseen “Vegan Junk Food Bar Amsterdam

  1. Oi että tuo paikka oli kyllä ykkönen! Käytiin just siinä pienemässä ja oli kyllä loistava ateria. Haluaisin Amsterdamiin takaisin vaan tän paikan takia. 😂

    1. Amsterdamiin on miljoona syytä mennä, mutta tämä tosiaan yksi erittäin hyvä tekosyy! :)

  2. Oh wow! Tää näyttää ihanalta. Se on ollut aina toisi vaikea löydä vegaaniruoka ravintoloita kun matkustamme, mutta nyt tiedän mihin meidän pitää mennä Amsterdamissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights