Paperbark, Sydney

Yksi tämän vuoden mahtavimmista ravintolakokemuksista.


Yksi parhaita asioita matkustamisessa on tietysti ruoka. Pyrin etsiskelemään uusista matkakohteista aina parhaat vegaanista ruokaa tarjoavat paikat ja vaikka reissujen varrelle mahtuu aina huteja, niin tällä kertaa kohdalle osui myös yksi onnistuneimmista ravintolakokemuksistani koskaan. Olen ollut vegaani niin kauan ja päässyt maistelemaan vegaanista ruokaa vuosikausien ajan eri tasoisissa ravintoloissa sekä Suomessa että maailmalla, joten aika harvoin enää pääsee varsinaisesti yllättymään tai kokemaan mitään ihan uutta. Paperbark oli kuitenkin yksi tällaisista kokemuksista!

Australian Sydneyssä sijaitseva Paperbark on vegaaninen ravintola, jossa ruokaa valmistetaan paikallisista pientuottajien raaka-aineista. Ravintolassa hyödynnetään paljon alkuperäisiä australialaisia raaka-aineita ja pääsinkin maistamaan monia kasveja, joita en ole koskaan ennen syönyt, kuten jambolaania, tasmanianpippuria, sormilimettiä, sitruunamyrttiä ja erilaisia mehikasveja. Ravintolan maistelumenu oli huolella suunniteltu ja sopi maultaan täydellisesti kesään.

Alkuruoaksi tarjottiin kirkasta kylmää tomaattikeittoa (siitä ei valitettavasti ole kuvaa), jossa oli jambolaanin marjoja ja tilkka oliiviöljyä. Keitto maistui kaikessa yksinkertaisuudessaan uskomattoman herkulliselta, makeilta kesän kypsyttämiltä tomaateilta.

Seuraavaksi pöytään kannettiin eukalyptuksen lehdillä savustettuja sieniä, sormilimettiä ja makadamiakermaa sekä rapeita suolakeksejä ihanan sitruksisen avokadodipin kanssa. Lempeä eukalyptussavu oli täydellinen yhdistelmä sienien kanssa ja kirpeä sitrus ja kermainen makadamiapähkinä toimivat yhdessä erinomaisesti. Tämä oli varmasti yksi parhaita koskaan syömiäni ravintola-annoksia, siinä oli kaikki kohdallaan!

Ensimmäisessä pääruoassa oli rapeaksi puffattua mustaa riisiä, makadamiakermaa, sitrusta, parsaa ja romesco-kaalia. Tämäkin annos oli täydellinen yhdistelmä erilaisia suutuntumia ja kermaisia ja raikkaita makuja.

Toisessa pääruoassa oli perunasosetta, sieniä, punajuurta ja luumukastiketta. Kastikkeen etikkaisuus oli tässä annoksessa hieman päällekäyvä, mutta pidin silti annoksesta kokonaisuudessaan.

Suhtaudun jälkiruokaan pienellä varauksella, koska menussa luki sorbettia. Ensimmäinen ajatus oli että noooooo, mutta tämä annos oli yksi parhaista jälkkäreistä mitä olen koskaan syönyt. Tarjoilija esittelin annoksen sorbetin sijaan pavlovaksi, mikä kyllä kuvasi jälkiruokaa huomattavasti paremmin. Rapeaa kikhernemarenkia, kermaista mangosorbettia, marjamuruja ja kermavaahtoa. Täydellinen päätös illalliselle.

Paperbarkissa oli paitsi erinomainen ruoka, myös ripeä ja ystävällinen, henkilökohtainen palvelu. Tätä paikkaa voi ihan varauksetta suositella! Kuuden ruokalajin menu ravintolassa kustansi 47€, mikä oli vähintäänkin kohtuullista.

P.S. Pahoittelut kuvien laadusta, olin puhelimen armoilla, kun unohdin kameran majapaikkaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights