Hapanjuurifocaccia

Hapanjuureen tehty focaccia valmistuu todella vähällä vaivalla!


En ole itse innostunut tänä keväänä kaikkialla näkyneistä kukkafocaccioista, mutta joku selittämätön focaccia-himo niiden kaikkien kuvien katselusta on tainnut tulla. Olin jo pidempään miettinyt hapanjuurifocaccian leipomista ja siitä tulikin ihan todella hyvää! Tämä ohje jää kyllä helppoudessaan vakiokäyttöön.

Taikinan resepti on alun perin Eliisa Kuuselan käsialaa ja se on napattu Facebookin Hapanjuurileipurit-ryhmästä.

Hapanjuurifocaccia

pellillinen

Taikina

  • 750 g vettä
  • 100 g virkeää juurta
  • 20 g suolaa
  • 1 kg vehnäjauhoja

Lisäksi

  • kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • suolahiutaleita
  • tuoretta rosmariinia
  1. Sekoita illalla aineet yhteen. Halutessasi taittele hieman puolen tunnin kuluttua.
  2. Öljyä iso uunivuoka ja laita taikina siihen yöksi. Peitä taikina muovilla, jotta se pysyy kosteana. Kohota huoneenlämmössä yön yli.
  3. Taikinan pitäisi olla aamulla tuplaantunut ja kupliva. Kuumenna uuni 250:n asteeseen.  öljyä syvä uunipelti reilusti oliiviöljyllä ja kaada taikina siihen. Painele taikina pellille varovasti sormenpäillä niin, että kuplat säilyvät ehjinä.Tee taikinaan kuoppia.
  4. Valuta focaccian pinnalle oliiviöljy ja ripottele päälle rosmariinia ja suolahiutaleita.
  5. Paista 250 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes focaccia on kullanruskea.

P.S. Minulta kysellään usein ohjetta juuren aloittamiseen, mutta en ole itse saanut sitä vielä onnistumaan. Oman juureni olen saanut lahjaksi, mutta aion vielä jossain vaiheessa jatkaa kokeiluja oman juuren aloittamiseksi!

10 vastausta kirjoitukseen “Hapanjuurifocaccia

  1. Kiitos ohjeesta. Tein ekan juurileipäni eikä se kohonnut.
    Tätä pitää kokeilla. Uudenmaan Martat vinkkaa-fb-sivuilla on hyvä ohje juuren valmistukseen.

    1. Kuulostaa siltä, että juuri ei ehkä ole ihan kunnolla toiminnassa! Mutta kannattaa jatkaa harjoituksia, tästä on ainakin helppo aloittaa :)

      Ja kiitos vinkistä, pitää vilkaista tuo juuriohje!

  2. Oletko yrittänyt tehdä ruis- vai vehnäjuuren? Minulla on ollut käytössä vain ruisjuuri, mutta sen aloittaminen ainakin on tosi helppoa, ja omiin tarpeisiini se on riittänyt: sillähän saa hyvin leivottua vaaleaakin leipää ja jopa pullaa. Kärsivällisyyttä tietenkin tarvitaan, ei ihan nuorella juurella vielä tule kovin hyvää leipää, eikä se jaksa nostattaa taikinaa samalla tavalla kuin vaikka muutamankin kuukauden vanha. Olen lukenut jostakin, että vehnäjuuri olisi vähän herkempi tapaus ja hankalampi valmistettava. Onnea joka tapauksessa uusiin juurikokeiluihin! :)

    1. Vehnäjuuren tekemistä olen kokeillut, mutta en ole saanut siitä kunnolla toimivaa. Mutta voi hyvin olla, että en ole vain malttanut odotella tarpeeksi kauan!

      Sen sijaan tuo lahjaksi saatu juuri toimii erinomaisesti ja olen jakanut sitä kavereillekin. Mutta kiinnostaisi kyllä aloittaa oma alusta asti :)

    2. Olen tehnyt itse oman juureni luomutäysjyvävehnäjauhoilla, eikä sen kanssa tullut mitään ongelmia. Siihen meni n. viikko ja leipä kohoaa hyvin kunhan antaa aikaa.

  3. Kiitos tästä oli loistava ohje, tosi hyvää tuli! Voisin sanoa elämäni parhaaksi leiväksi tähän mennessä, ihanaa kun juuren avulla saa leivottua ihan leipomon tasoista leipää, ellei jopa parempaa :) Sen verran sovelsin että päälle laitoin itse tehtyä valkosipuliöljyä, kirsikkatomaatteja ja oliiveja rosmariinin lisäksi.
    Minulla on kylläkin ihan vaan luomuvehnäjauhoihin tehty juuri, olen aiemmin tehnyt ohjeellasi myös pataleipää ja sekin onnistu hyvin ja tämäkin kohosi reippaasti yli kaksinkertaiseksi ihan vain yön yli kohotuksella, en oikein ymmärrä että miten muka vehnäjuuri ei toimisi? Aluksi kuulemieni mukaan vehnäjuurella leipomiseen pitää hiivaa käyttää mutta testasin ihan ekalla juuritaikinallani hiivattoman version ja erittäin hyvin se kohosi ja lopputulos aina ollut herkullinen ja koostumus täydellinen. Voikohan tähän syynä olla sitten vaan hyvä juuri vai mikä?

    1. Kiva kuulla, että leipä onnistui!

      en oikein ymmärrä että miten muka vehnäjuuri ei toimisi?
      Puhuimme noissa aikaisemmissa kommenteissa itse aloitetusta vehnäjuuresta ja miten hankalaa sen toimintakuntoon saaminen voi olla. Mutta siis siinä tapauksessa jos sulla on hyvin toimiva juuri kotona, niin kaikki leivät tietty onnistuu ongelmitta :)

  4. Tätä pitää kyllä kokeilla. Tässä ”koronan” aikana innostuin kanssa kokeilemaan vaalean juuren tekemistä.
    Eliisa Kuuselan leipävallankumous- kirjan ohjeella aloitin olemassaolevasta ruisjuuresta ja eipä ollut mitään ongelmaa. Ruisjuureni on alkujaan ”kuulemma” yli 200 vuotta vanha ja olen sen saanut yhdeltä ruisleipä kuningattarelta noin 15v sitten. Hän majailee purkissa jääkaapissa ja varajuuren olen pakastanut. On ollut välillä ”hankaliakin aikoja”, mutta ainakin vielä olemme selvinneet. Kannattaa kokeilla kirjan ohjetta.
    Nyt uusi juureni on melkein jo kokonaan vehnästä ja tosi hyvin toimii, vaikka onkin vielä nuori ;). Tein vknlopppna kirjan kreikkalaisen maalaisleivän ja onnistui loistavasti.

  5. Kiitos reseptistä, oli hyvää!

    Sain oman vehnäjuureni toimimaan kunnolla kun tein aloitteen omenan avulla. Sama määrä kädenlämpoista vettä ja jauhoja ja puolet siitä määrästä raastettua omenaa. Odota kolme päivää, sekoita kerran päivässä ja neljäntenä päivänä lisää vielä vettä ja jauhoja. Seuraavana päivänä juuri on valmis leivontaan. Pullakin onnistuu mainiosti tällä juurella ja pullasta tulee ihanan pehmeä ja maukas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *