Vegaaniset sitruuna-rahkamunkit

Sitruunanmakuiset herkkumunkit vappuun.


Sitruunalla ja soijapohjaisella rahkalla maustetut munkit ovat erityisen herkullisia! Voit pyöritellä tästä taikinasta munkkirinkilöiden sijaan myös pyöreitä minimunkkeja.

vegaaniset sitruuna-rahkamunkit

noin 20 isoa munkkia

  • 250 g soijarahkaa (Alpro Greek Style)
  • 2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
  • 1 pkt / 50 g hiivaa
  • 2 sitruunan raastettu kuori
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 ½ tl kardemummaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ tl suolaa
  • noin 10-12 dl vehnäjauhoja
  • ¾ dl rypsiöljyä

Lisäksi

  • 1 l rypsiöljyä paistamiseen
  • sokeria munkkien kuorruttamiseen
  1. Sekoita soijarahka ja kauramaito vispilällä yhteen. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva joukkoon.
  2. Lisää joukkoon sitruunan raastettu kuori ja mehu, sokeri, kardemumma, vaniljasokeri ja suola. Sekoita.
  3. Alusta taikinan joukkoon vehnäjauhot ja lisää loppuvaiheessa rypsiöljy. Vaivaa taikina pehmeäksi, mutta kimmoisaksi ja jätä kohoamaan lämpimään paikkaan noin puoleksi tunniksi tai kunnes taikina on kaksinkertaistunut.
  4. Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa taikinaa hetki. Jaa taikina noin 20:n osaan ja pyörittele palloiksi. Tee taikinan keskelle kolo ja venytä munkkirinkilöiksi. Kohota munkit leivinpaperin päällä leivinliinan alla.
  5. Kuumenna rypsiöljy kattilassa 180-asteiseksi. Paista munkit kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat kauniin värisiä. Nosta munkit talouspaperin päälle valumaan ja kuorruta sokerilla kun munkit ovat vielä lämpimiä.
  6. Munkit ovat parhaimmillaan kun syöt ne saman päivän aikana.

Huomioita reseptistä

  • En ole testannut tästä soijatonta versiota. Kaurapohjaisissa tuotteissa ei ole ihan vastaavaa koostumusta kuin soijarahkassa, joten todennäköisesti se vaikuttaa hieman jauhojen määrään. Jos kokeilet kaurapohjaisilla tuotteilla, kerrothan miten onnistui!
  • Lisää tai vähennä vehnäjauhoja oman tuntuman mukaan (vehnäjauhot sitovat jauhoerästä riippuen aina eri määrän kosteutta). Älä tee taikinasta kuitenkaan liian tiivistä, sillä se vaikuttaa munkkien kuohkeuteen.
  • Uppopaistorasvan oikeaoppiseen ja turvalliseen käsittelyyn löydät esimerkiksi tästä Kotilieden jutusta.
  • Jos haluat munkkeihin lisää makua, voit pyöritellä munkit valkoisen sokerin sijaan kookos- tai ruokosokerissa.

 

6 vastausta kirjoitukseen “Vegaaniset sitruuna-rahkamunkit

  1. Onnistuisikohan tästä gluteeniton versio jos vain vehnäjauhot vaihtaisi gluteenittomiin jauhoihin? 🤔

  2. Sitruunakohta on vähän epäselvä… Pitää lisätä sitruunan kuori ja mehu (eli tulee mieleen siis että yhden sitruunan kuori ja mehu), mutta listassa on kahden sitruunan kuori ja 1 rkl mehua. 1 rkl kuulostaa vähemmältä kuin yhden sitruunan mehu mutta kuorta on tuplasti. 🙈 Mä nyt laitan niin kuin ainesosalistassa on ja toivon että tulee syötävää!

    1. Heippa! Kiitos kommentista. On yleinen käytäntö resepteissä, että ohjeistuksessa ei enää eritellä määriä, sillä ne on lueteltuna jo ainesosalistassa. Taikinaan tulee siis 2 sitruunan kuoret ja 1 rkl mehua, kuten ainesosalistassa lukee.

      Toivottavasti tuli hyviä munkkeja!

  3. Hei, käytin kauramaitoa ja yosa greek stylea. Hyvin onnistuivat ja olivat herkullisia. Kiitos reseptistä 😋

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights