2x vegaaninen nakkikeitto

Kaupallinen yhteistyö Meeat | Kaksi herkullista nakkikeittoreseptiä arkeen.


Kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Meeatin kanssa.

Nakkikeitto on arkiklassikko, joka onnistuu helposti myös vegaaniversiona! Tein nakkikeitosta pari eri versiota, toisen perinteisen ja toisen tomaattisen. Kumpi on sun suosikki?

Moni siellä ruudun toisella puolella onkin jo innostunut kotimaisista Muun nakeista ja makkaroista grillaustarkoituksiin, mutta ne sopivat ihan loistavasti myös monen perinteisen arkiruoan vegaaniversioihin. Muun nakkien pohjana on herneproteiini ja ne ovat kaiken muun hyvän lisäksi gluteenittomia, joten ne sopivat monenlaisiin ruokavalioihin. Minulle tärkeintä on kuitenkin maku ja paisto-ominaisuudet, eikä niistä tarvitse näiden kanssa tinkiä! Muun nakkeja ja makkaroita kannattaa paistaa tai grillata hieman kauemmin kuin monia muita kasvisnakkeja, mutta lopputuloksena on sen jälkeen herkullisen rapea paistopinta ja mainio suutuntuma.

Perinteinen kasvisnakkikeitto

4 annosta

  • 250 g perunoita
  • 1 porkkana
  • 1o cm pätkä purjoa
  • 1 l vettä
  • 1 pss / 150 g keittojuureksia (pakaste)
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 8 kokonaista maustepippuria
  • 8 kokonaista mustapippuria
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 pkt / 200 g Muu Nakkeja
  • 2 tl öljyä
  • (tarjoiluun tuoretta persiljaa)
  1.  Kuori perunat ja pilko ne suupaloiksi. Harjaa porkkana puhtaaksi ja leikkaa pienehköiksi paloiksi. Suikaloi purjo. Paloittele nakit.
  2. Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää perunat, porkkanat, keittojuurekset, kasvisliemikuutiot ja mausteet. Keitä, kunnes perunat ovat pehmeitä.
  3. Sillä välin kun kasvikset kiehuu, kuumenna paistinpannu ja lisää sille tilkka öljyä. Lisää nakit ja purjo ja paista keskilämmöllä, kunnes nakeissa on kaunis ruskea pinta.
  4. Lisää lopuksi paistetut nakit kattilaan.
  5. Syö keitto tuoreen persiljan ja ruisleivän kanssa.

tomaattinen chorizonakkikeitto

4 annosta

  • 3 perunaa
  • 1 porkkana
  • 1 punasipuli
  • 1 pkt / 200 g Muu Chorizonakkeja
  • 6 dl vettä
  • 500 g paseeraattua tomaattia
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 2 tl öljyä
  • 1 tl savupaprikaa
  • chilirouhetta maun mukaan
  • kourallinen vihreitä papuja (pakaste)
  • 1 dl maissia (pakaste)
  • lehtipersiljaa
  1.  Kuori perunat. Harjaa porkkana puhtaaksi ja leikkaa pienehköiksi paloiksi. Hienonna punasipuli. Paloittele nakit.
  2. Kaada kattilaan vesi ja paseerattu tomaatti. Lisää perunat, porkkanat ja kasvisliemikuutio ja annan keiton kiehua keskilämmöllä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta chilirouheella.
  3. Sillä välin kun keitto kiehuu, ruskista paistinpannulla nakit ja punasipuli tilkassa öljyä. Mausta nakit savupaprikajauheella.
  4. Kun perunat ovat kypsyneet, lisää kattilaan jäiset pavut ja maissi sekä nakkipaistos. Anna keiton vielä kiehua muutaman minuutin ajan. Lisää vettä tarvittaessa.
  5. Koristele keitto tuoreella persiljalla ja syö tuoreen leivän kanssa.

5 vastausta kirjoitukseen “2x vegaaninen nakkikeitto

  1. Tein tuon perinteisen version. Oli tosi hyvää! Kiitos ohjeesta 😊

  2. Chorizokeitto oli erinomaista! Kiitos ohjeesta, maistui kaikille syöjille.

  3. Ajattelin kokeilla perinteistä versiota. Osaatko sanoa voiko kokonaiset mustapippurit ja maustepippurit korvata jollain määrällä rouhittua versiota?

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights